Anja, Anita

Kotimaa

Oppositioon kasvamaan?

Julkaistu:

Ennen vanhaan sanottiin, että oppositioon mennään kasvamaan, mutta toimiiko vanha kasvuautomaatti muuttuvassa maailmassa?
Asia kiinnostaa Sdp:tä, joka joutui pois hallituksesta tavanomaista lyhyemmän, tällä kertaa vain neljän vuoden pituiseksi jääneen vierailun jälkeen.

Demarien tilanne on hankala, mutta ei vailla mahdollisuuksia, koska puolue voi vaikuttaa vastaiseen kokoonsa itse. Siihen ei tarvita kuin sellaista politiikkaa, jonka nykyistä useampi kokee oikeaksi.

Sdp:n ex-puheenjohtaja Eero Heinäluoma on sanonut, että puolue voi uudistua sekä hallituksessa että oppositiossa, mutta hallituksessa uudistuminen on vaikeampaa.

Hufvudstadsbladet nimesi toissa päivänä kummankin vasemmistopuolueen riskiksi sen, että porvarihallituksesta voi tulla niille niin helppo sätittävä, että oma uudistuminen siinä tohinassa unohtuu.

Sdp:llä on historiallisia näyttöjä oppositiossa kasvamisesta. Puolue sai vuoden 1966 vaaleissa 17 kansanedustajaa lisää ja palasi ryminällä hallitukseen seitsenvuotisen oppositioajan jälkeen.

Paria paikkaa vaille yhtä komea oli vuoden 1995 vaalivoitto, joka tuli neljän oppositiovuoden jälkeen ja pohjusti Paavo Lipposen pitkän pääministeriyden.

Kuitenkin demarit ovat oppositiossa ottaneet myös takkiin. Vuoden 2011 vaaleissa puolue hävisi kolme paikkaa, mutta tappio tuntui torjuntavoitolta, koska se mahdollisti pääsyn takaisin hallitukseen.

Vuoden 2007 vaaleissa oli tullut kahdeksan paikan tappio 12 valtavuoden jälkeen. Silloin puolueen uudistumistarpeista laadittiin Antti Kalliomäen johdolla perinpohjainen raportti. Sille kävi niin kuin raporteille usein: kaikki puhuivat siitä kaksi viikkoa, mutta kolmannella ei enää kukaan.

Äskeisen tappion aiheuttamassa lamaannuksessa ei ole puhuttu raporttien tekemisestä, mutta demarit tietävät, että jotain pitäisi tehdä. ”Puolueen viesti ei mennyt perille” on vakioselitys, mutta siihen turvauduttaessa sivuutetaan kysymys, oliko viesti oikea.

Miten lujassa puheenjohtajan nuija on Antti Rinteen kädessä?

Jos puolueen toimintaa halutaan oppositiossa suunnitella uusiksi, joudutaan kysymään, kenen johdolla suunnitellaan. Sdp on vaihtanut puheenjohtajaa kummallakin edellisellä oppositiokaudellaan.

Vuosien 1991–95 kaudella vaihdoksia oli peräti kaksi, kun Pertti Paasio vaihdettiin ensin Ulf Sundqvistiin ja tämä sitten Lipposeen. Seuraavalla, vuosiin 2007–11 osuneella oppositiokaudella Heinäluoma sai puolueen johtamisesta tarpeekseen.

Tästä päästäänkin kysymään, miten lujassa puheenjohtajan nuija on Antti Rinteen kädessä. Sääntömääräinen puoluekokous on vasta keväällä 2017, mutta ylimääräisiä on järjestetty ennenkin.

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien artikkelitoimittaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

    6. 6

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    7. 7

      Naimisissa oleva näyttelijätähti antautui suutelusessioon kollegansa kanssa – hekumalliset kuvat päätyivät lehden sivuille

    8. 8

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    9. 9

      Veikkaus: 41,6 miljoonan euron voittaja on tiedossa, mutta häntä ei ole tavoitettu – ”Olemme yrittäneet soittaa”

    10. 10

      Prinsessa Sofia edusti ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen – hurmasi hymyilevänä Carl Philipin käsipuolessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    9. 9

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    10. 10

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

    6. Näytä lisää