Enni, Eine

Kotimaa

Kettu meni koloon Jyväskylässä – ja koirat perässä: Katso kuvat kiperästä pelastusoperaatiosta

Julkaistu: , Päivitetty:

Tämä tarina ei mene ihan kuin Topissa ja Tessussa, vaikka osapuolina onkin Tessa ja kettu.
Jyväskylässä Seppälänkankaalla pelastusyksikkö joutui urakoimaan olan takaa saadakseen pelastettua kiviloukkoon jumiin jääneet kaksi koiraa sunnuntaiaamupäivästä.

Kahdeksan aikaan ulkoilemassa olleet Suomen lapinkoirat Taika ja Tessa olivat kivilouhikolla Seppälänkankaalla. Kettu oli ilmestynyt paikalle ja ”houkutellut” kovasti kettujen perään olevat koiruudet loukkoon, josta ne eivät enää päässeet ulos, ruiskumestari Reijo Oikari Keski-Suomen pelastuslaitokselta kertoo Ilta-Sanomille.

Koiran omistajat yrittivät houkutella niitä ulos, mutta usean tunnin yrittämisen jälkeen joutuivat hälyttämään pelastuslaitoksen apuun.

– Toinen yksikkö tuli vielä paikalle ja näki siellä jolkottelevan ketun, lienee ollut sama kettu ”virne kuonossaan”, tyytyväisenä varmaan kun pääsi karkuun, Oikari naureskelee.

Pelastuslaitos teki töitä 1,5 tuntia, jotta sai kaivettua ja siirrettyä suuret kivet syrjään. Niistä suurimmat painoivat arviolta tuhatkin kiloa. Apuun tarvittiin lapion ja rautakangen lisäksi sähkövinssiä ja hydraulista levitintä.

– Koirat haukkuivat siellä, ja saimme näin paikannettua kaivuukohdan, ja sitten pienen kolon, jossa näkyikin sitten kuonoa.

Koirat rauniopelastettavina

Oikari sanoo, että onneakin oli matkassa, sillä tunnelissa oli todellinen sortumavaara. Jos aikaa olisi mennyt enemmän, olisi pelastajien pitänyt miettiä kaivinkoneen käyttöönottoa, mutta siinä olisi ollut riski, että jykevä peli sorruttaa tunnelin.

Kun aukko saatiin tarpeeksi isoksi, isäntä veti ja houkutteli koirat ylös ja ulos. Oikarin mukaan viisi tuntia jumissa olleet koirat eivät olleet mitenkään pelokkaita.

– Olivat hyvinkin tyytyväisiä. Heti tulivat siihen nuuhkimaan ja kyhnäämään, eivätkä tuntuneet olevan moksiskaan. Jano niillä varmasti oli.

Yllä Keski-Suomen pelastuslaitoksen kuvasarja koirien pelastusoperaatiosta. Viimeisessä kuvassa palomies Pekka Isoaho silittelee tyytyväistä koiraa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  2. 2

    Kolme kuukautta lentokentällä asunut 8-henkinen perhe pääsi vihdoin lähtemään

  3. 3

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  4. 4

    Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

  5. 5

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  6. 6

    Päätös pitkälle riidalle: Kari Väänänen erosi Rovaniemen Teatterin johtajan tehtävistä

  7. 7

    Tosi tv-tähti laihtui vankilassa yli 45 kiloa: karu arki telkien takana – ”Ei syö ja välttelee muita vankeja”

  8. 8

    Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

  9. 9

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

  10. 10

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  2. 2

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  3. 3

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  4. 4

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  5. 5

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  6. 6

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

  7. 7

    Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

  8. 8

    Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

  9. 9

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  10. 10

    Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  9. 9

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  2. 2

    Kolme kuukautta lentokentällä asunut 8-henkinen perhe pääsi vihdoin lähtemään

  3. 3

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  4. 4

    Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

  5. 5

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  6. Näytä lisää