Silja, Selja

Kotimaa

Vaalien todellisin voittaja

Julkaistu:

On viimein aika paljastaa eduskuntavaalien todellinen voittaja. Voittajan nimi on Espoo.
Espoon kaupungin virallisten laskelmien mukaan eduskunnassa on 17 espoolaista. Se on lähes puolet Uudenmaan vaalipiirissä jaossa olleista paikoista. Vantaalaiset, joita on melkein yhtä paljon kuin espoolaisia, äänestivät itselleen vain kolme paikkaa.

Helsingin vaalipiiristä valittiin 22 edustajaa. Tämän lisäksi vain Pirkanmaan ja Oulun vaalipiiristä valittiin enemmän edustajia kuin eduskunnan Espoo-puolueessa on jäseniä.

Espooolla on ehkä kyky houkutella valovoimaisia ehdokkaita asukkaikseen. Tai sitten espoolaiset äänestäjät ovat taitavia pitämään kotikaupunkinsa puolta.

Tällaista Espoo-huumaa ei ole nähty sitten kevään 1992, jolloin Kiekko-Espoo, nykyinen Espoon Blues, nousi jääkiekon SM-liigaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun espoolaiset huusivat yhteen ääneen Espoo, Espoo, Espoo!

Jääkiekkoakin suurempi ansio Espoo-hengen synnyttämisessä on Helsingin päättäjillä. Jos he eivät olisi niin tarmokkaasti halunneet liittää Espoota omaan valtakuntaansa, espoolaista identiteettiä ei olisi olemassakaan.

Helsingin eliittiä on viime päivinä moitittu siitä, että se ei tiedä mitä kuplan ulkopuolella maaseudulla tapahtuu. Voisi moittia enemmänkin.

Kuplassaeläjien Suomi-kuvasta kertoo paljon johtavan helsinkiläisälykön Osmo Soininvaaran kahden viikon takainen lausunto Helsingin Sanomissa.

Lehden mukaan Soininvaara sanoi näin: “Ihmiset eivät halua enää muuttaa kauas. Meidän ei oikeastaan pitäisi rakentaa Kehä I:n ulkopuolelle mitään”.

Ihmiset-sana tarkoittaa kaikesta päätellen helsinkiläisiä.

Jos rakentaa saisi vain Kehä I:n sisäpuolelle, Espoossa rakennettaisiin ainoastaan Otaniemeen, Mäkkylään ja Laajalahden luonnonsuojelualueelle. Tapiolan metrotyöt pitäisi välittömästi keskeyttää.

Espoo on aloittanut vastahyökkäyksen.

Helsinki himoitsee Espoon alueita. Espoo puolestaan himoitsee helsinkiläisiä. Espoon kaupungin espoolaisiksi listaamien kansanedustajien joukossa on nimittäin myös Timo Harakka, joka asuu Helsingin Koskelassa.

Espoon kaupunki selittää verkkosivuillaan näin: “Timo Harakka kävi kamppailua Uudenmaan äänistä Etelä-Espoon sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen jäsenenä, joten hänet on lisätty listaan, vaikka hän asuukin – ainakin vielä – Helsingissä.”

Varokaa helsinkiläiset, Espoo on aloittanut vastahyökkäyksen.

Kirjoittaja on neuvonantaja ja valmentaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      1970-luvun teini-idoli David Cassidy on kuollut

    6. 6

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    7. 7

      Vasemmistoliiton Honkasalo kertoo saamastaan seksuaalisväritteisestä törkypostista – pitää syynä Halla-ahon kirjoitusta

    8. 8

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    9. 9

      Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

    10. 10

      Kuvaaja ikuisti Putinin ja Assadin lämpimän halauksen – huomio kiinnittyi ranteessa komeilevaan luksuskelloon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    8. 8

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    9. 9

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    10. 10

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      1970-luvun teini-idoli David Cassidy on kuollut

    6. Näytä lisää