Katri, Kaija

Kotimaa

Älä bluffaa! Verottaja syynää ilmoituksen nämä kohdat – ja voi kysyä kuitteja

Julkaistu:

Veroilmoitus
Epämääräiset vähennykset herättävät verottajan huomion.
Veroilmoituksen viimeinen jättöpäivä on aivan kulman takana, joko 7. tai 13. toukokuuta. Moni rustaa viime metreillä erilaisia vähennyksiä ilmoitukseensa. Verohallinnosta kuitenkin kerrotaan, että vähennykset eivät irtoa aivan kevyin syin. Verottaja lähettää vuosittain 100 000 kirjettä, joista asiakkailta tiedustellaan vähennyksiin liittyviä tarkennuksia mahdollisiin epäselvyyksiin.

– Lähtökohtamme ei ole, että meitä huijataan. Asiakkaamme voivat tehdä virheitä, joita yritämme oikaista, kuvaa Verohallinnon viestintäpäällikkö Pirjo Korvola.

Korvola ja ylitarkastaja Sirpa Rinne-Nirva esittävät muutamia esimerkkejä vähennyksistä, joita verottaja syynää tarkkaan. He muistuttavat, että Verohallinto auttaa tarpeen vaatiessa veroilmoitukseen liittyvissä yksityiskohdissa.

1) Työmatkakulut

Korvola muistuttaa, että työmatkakulut korvataan halvimman julkisen joukkoliikenteen kulujen mukaan. Näin ollen korvauksen suuruus voi laskea paljonkin haetusta.

Esimerkkihenkilö-Mika asuu Juvalla ja käy omalla autollaan töissä Varkauden keskustassa. Hän haluaa vähentää kodin ja työpaikan väliset matkakulut koko vuodelta oman auton mukaan laskettuna. Päivittäinen edestakainen matka kodin ja työpaikan välillä on 100 km. Mika ilmoittaa tästä verotuksessa matkakuluja 6 600 euroa.

Tämän ei kuitenkaan ole halvin matkustustapa. Hän voisi ostaa seutulipun, jolla saa matkustaa linja-autolla Juvan ja Varkauden välillä 30 päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa. Hän on vuoden aikana yhden kuukauden lomalla. Seutulipun hinta on 86 euroa kuukaudessa. Tämän vuoksi Mikan matkakuluiksi lasketaan 11 kertaa 86 euroa, siis 946 euroa.

Perusteluksi henkilöauton käyttöön ei verotusmielessä käy esimerkiksi se, että kuljettaa samalla lapsia päivähoitoon. Jos kimppakyytiläiset taas maksavat toistensa polttoaineita, pitää tämän muutoksen näkyä kyydin tarjoajien ja saajien vähennyksissä.

2) Kotitalousvähennykset

Tyypillinen ongelma kotitalousvähennyksissä on puutteellinen täyttäminen. Jos esimerkki-Mika on tilannut kylpyhuoneremontin. Hän on saattanut ilmoittaa, että remontti on tehty, mutta jättänyt kertomatta millaista työtä on tehty. Sen vuoksi verohallinto joutuu olemaan yhteydessä ja kysymään lisätietoja asiasta.

– Asiakas selittää vapaamuotoisesti millaisesta työstä on kysymys. Veroilmoituksen mukana ei lähetetä kuitteja, mutta saatamme kysyä niitä tässä vaiheessa.

Remontin tehneen yrityksen pitää myös olla ennakkoperintärekisterissä.

3) Vuokratulot

Tällä kertaa esimerkki-Mika omistaa omakotitalon, jonka yläkertaa hän tarjoaa vuokralle. Hänellä olisi oikeus vähentää verotuksessa vuokraamansa yläkerran veden-, sähkön- ja lämmityskulut. Hän ei kuitenkaan voisi vähentää koko kiinteistön sähkölaskua verotuksessa kokonaisuudessaan. Ainoastaan ne kulut, mitkä, vuokralaisten asuminen aiheuttaa.

Jos Mika päättää teettää remontin, ei hänellä ole oikeutta myöskään kotitalousvähennykseen vuokra-asuntoon tehtävien töiden osalta.

4) Tulonhankkimisvähennykset

Esimerkki-Mika osti viime vuonna tietokoneen hintaan 1100 euroa. Hän hakee verovähennystä tästä vedoten, että tarvitsee tietokonetta työssään. Hän ei kuitenkaan kerro, mitä hän tekee työkseen ja mitä hän tekee laitteella työssään.

– Hänen pitää kertoa ammattinsa ja se, miten työväline liittyy ammattiin. Kuinka sitä käytetään ja kuinka paljon, sanoo Rinne-Nirva.

Myös tässä tapauksessa Mikan olisi myös syytä säilyttää tietokoneensa kuitit tallessa, sillä verottaja saattaa pyytää niitä nähtäväkseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Lontoon pakokauhun yksityiskohdat tarkentuivat: poliisi etsii kahta miestä tapahtumiin liittyen

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    6. 6

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    7. 7

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    8. 8

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    9. 9

      Syyte: 95-vuotias rouva ryösteli arkeologisia aarteita Lähi-idässä – Australia tutkii ”Indiana Joanin” kokoelmaa

    10. 10

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    4. 4

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    5. 5

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    6. 6

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    7. 7

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    8. 8

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    9. 9

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    10. 10

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Lontoon pakokauhun yksityiskohdat tarkentuivat: poliisi etsii kahta miestä tapahtumiin liittyen

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    6. Näytä lisää