Heikki, Henna

Kotimaa

Nettihäiriköinti varjostaa 15-vuotiaan tytön kuoleman tutkintaa

Julkaistu:

Rikos
15-vuotiaan tytön kuolema Seinäjoella kuohuttaa sosiaalista mediaa. Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan sekä henkirikoksen uhrin että epäillyn lähipiiriin kuuluvia ihmisiä on häiriköity netissä.
Myös tyttöjen koulukaverit ovat saaneet epäasiallisia yhteydenottoja. Samalla täysin asiaan kuulumattomia ihmisiä on sotkettu rikosjuttuun ja syytetty tappajaksi ilman perusteita.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan poliisi on käynnistänyt ainakin yhden tutkinnan nettiuhkailuun liittyen.

– Ulkopuoliseen henkilöön kohdistunut laiton uhkaus, jossa henkilö on perusteetta yhdistetty epäillyksi. Ainakin hänen nimeään on levitelty, Pohjanmaan poliisin rikoskomisario Esa Uusi-Kakkuri paljasti aiemmin HS:lle.

Rikosuhripäivystyksen (RIKU) nuorten hankkeen projektipäällikkö Maatu Arkio-Lampinen muistuttaa, että jos kokee nettihäiriköinnin uhkaksi, voi ottaa yhteyttä muun muassa rikosuhripäivystykseen. Seinäjoen tapaus on huomioitu myös RIKUssa, sillä sen tiedetään herättävän paljon kysymyksiä ja keskustelua nuorten keskuudessa.

– Sen vuoksi pyrimme pitämään RIKUchattia auki tehostetummin ainakin vielä ensi viikon ajan. Myös auttavaan puhelimeemme voi soittaa.

Lähetettiinpä häirikköviesti sitten Facebookissa tai Ask.fm:ssä, kannattaa aina olla myös yhteydessä sivuston ylläpitäjään ja ilmoittaa häiriköinnistä.

– Jos häiriköinti on vakavampaa, ohjaamme asiakkaan ottamaan yhteyttä nettipoliisiin. Etenkin silloin, jos kyseessä on selvä uhkaus. Silloin häiriköijä on voinut syyllistyä laittomaan uhkaukseen. Kuvien ja nimien levittelyssä voi puolestaan olla kysymys kunnianloukkauksesta.

Huhujen ja väärien tietojen oikomista

Nettipoliisi, ylikonstaapeli Marko Forssin viestin voi tiivistää kahteen sanaan: jäitä hattuun.

– Ei olisi ensimmäinen kerta, kun porukka alkaa jahdata epäiltyjen nimikaimoja. Se on vaikeaa aluetta viranomaisillekin, sillä laissa on paljon harmaita alueita. Poliisin tehtävänä ei ole arvioida sitä, mikä on asiallista ja mikä asiatonta, vaan sitä, mikä on laillista ja mikä laitonta.

Forss antaa esimerkin: vuonna 2010 helsinkiläismies uhkasi netissä silloisen pääministerin Matti Vanhasen ja valtiovarainministerin Jyrki Kataisen henkeä. Kommentissa, joka jätettiin uutisryhmän keskusteluun, uhattiin ampua ministerit kiväärillä ja räjäyttää eduskuntatalo.

Mies sai syytteen laittomasta uhkauksesta. Mutta: Korkein oikein vapautti miehen syytteistä, sillä viesti ei ennen poliisitutkintaa tullut ministereiden tietoon.

– Korkein oikeus siis päätti, että laittoman uhkauksen tunnusmerkistö ei täyty, ellei kohde tiedä uhkauksesta.

”Ei ole kansalaisen tehtävä miettiä”

Näistä harmaista aluetta huolimatta Forss kannustaa ihmisiä olemaan yhteydessä poliisin, jos nettihäiriköinti tuntuu ahdistavalta.

– Ei ole kansalaisen tehtävä miettiä, onko tapahtunut rikos vai ei. Jos tulee edes sellainen olo, että kyseessä voisi olla poliisiasia, kannattaa ottaa yhteyttä. On poliisin tehtävä selvittää, onko kyseessä laiton uhkaus, viestintärauhan rikkominen tai jokin muu.

Seinäjoen rikosepäily on suomalaisessa rikoshistoriassa harvinainen ja Forssin mukaan korkean profiilin rikos. Huhumylly alkaa pyöriä vääjäämättä.

– Sosiaalisen median käytön yleistyminen näkyy poliisin työssäkin siten, että poliisin tiedottaminen on yhä enemmän huhujen ja väärien tietojen oikomista. Viimeksi eilen poliisin joutui oikomaan huhuja, ettei Espoon Nuuksiossa löytyneen vainajan tapaus liittynyt mitenkään kiipeilyonnettomuuteen.

Jammu-puheluita tulee edelleen

Vaikka välineet, kuten Facebook, WhatsApp ja Ask.fm, ovat uusia, ilmiö itsessään on ikivanha.

Tunnetuin esimerkki on liki 30 vuoden takaa. Kun kahden pikkutytön poltetut ruumiit löydettiin harmaan Ford Granadan takakontista maaliskuussa 1989, poliisi otti kiinni auton omistaneen eläkeläismiehen ja julkaisi hänen nimensä saadakseen vinkkejä mahdollisista muista uhreista.

Nimi painui välittömästi kansalliseen muistiin: se oli Veikko ”Jammu” Siltavuori.

Heti kun nimi julkaistiin, alkoi Siltavuoren puhelin piristä. Tai paremminkin: Siltavuorten puhelimet alkoivat piristä. Ihmiset, joilla oli sama sukunimi kuin Jammulla, saivat pahimmillaan kärsiä puhelinterrorista yötä päivää.

Eräässä perheessä vanhemmat muuttivat sekä omansa että lastensa nimet, etteivät nimiyhteys ja sen myötä tulevat tappouhkaukset vainoaisi heitä lopun ikää.

Oikea Jammu sai tuskin yhtäkään puhelua, sillä siinä vaiheessa hän istui tiukasti vartioituna Pasilan poliisitalon sellissä.

– Puheluita tulee edelleen. Viimeisin tuli viime vuoden puolella, vaikka oikea Jammu on jo kuollut ja kuopattu, sanoo eräs heistä, jotka alkoivat saada Jammu-puheluita jo 1989 – siis liki 30 vuotta sitten.

Mediatutkija Paula Haara kertoo HSTV:n videolla, miksi rikosuutiset saavat ihmiset levittämään netissä syyttömienkin kuvia ja nimiä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  2. 2

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  3. 3

    Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

  4. 4

    Remontti-Reiska Jorma Piisinen, 57, katosi jättisuosionsa jälkeen julkisuudesta – naiset pommittivat perheenisää viesteillä: ”Hengen mies ei lankea”

  5. 5

    8 syytä: Näin oikeus perusteli Anneli Auerin miljoonavaatimusten hylkäämistä

  6. 6

    TUI ”selvittää vaihtoehtoja”, Las Palmasin lentopiina jatkuu: ”Täällä on porukka aika voipunutta”

  7. 7

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  8. 8

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  9. 9

    Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

  10. 10

    Poliisi etsii kadonnutta Tampereella – oletko nähnyt kuvan miestä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  2. 2

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  3. 3

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  4. 4

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  5. 5

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  6. 6

    Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

  7. 7

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  8. 8

    ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

  9. 9

    Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

  10. 10

    Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  2. 2

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  3. 3

    Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

  4. 4

    Remontti-Reiska Jorma Piisinen, 57, katosi jättisuosionsa jälkeen julkisuudesta – naiset pommittivat perheenisää viesteillä: ”Hengen mies ei lankea”

  5. 5

    8 syytä: Näin oikeus perusteli Anneli Auerin miljoonavaatimusten hylkäämistä

  6. Näytä lisää