Kotimaa

Juha Sipilän suhde vaimoonsa alkoi 16-vuotiaana erikoisesta tarjouksesta

Julkaistu:

Uutuuskirjassa kerrotaan, miten keskustapomo Juha Sipilän ja hänen Minna-Maaria-vaimonsa rakkaus syttyi.
Juha Sipilä ei ole julkisuudessa puhunut paljon yksityiselämästään. Risto Uimosen kirjassa niin kuitenkin tapahtuu. Kirja on syntynyt Risto Uimosen ja Sipilän yhteistyönä, eli lähinnä juuri niin, että Sipilä on antanut haastatteluja ja aineistoa ja hyväksynyt kirjan.

Sipilä oli 16-vuotias, kun hän kohtasi tulevan puolisonsa. 17-vuotias lukiolaistyttö Minna-Maaria Juntunen ja Juha Sipilä tutustuivat heinäkuussa 1977 Kalajoen Maakallassa. Nuoret osallistuivat Kalajoen Rauhan Sanan järjestämälle seurakunnan kesäleirille.

”Leirille saapuneiden poikien korviin kantautui tieto siitä, ettei kaikki ollut tyttöjen majapaikassa hyvin. Pojat menivät katsomaan, mitä oli tapahtunut. Yksi heistä tarjoutui auttamaan ja oli muutenkin hyvin huomaavainen. Hän tarjosi yllättäen Minna-Maarialle omaa patjaansa. Tämä otti sen kiitollisena vastaan ajattelematta lainkaan, mitä pojan mielessä mahtoi liikkua,” Uimonen kirjoittaa.

Juntunen ei tuntenut ennestään 16-vuotiasta nuorta miestä, Juha Sipilää.



”Jos joku ulkopuolinen olisi seurannut, mitä nuorten välillä tapahtui, hän tuskin olisi erehtynyt patjatarjouksen tarkoituksesta: puolankalaisen Juhan silmät olivat poimineet lukuisten tyttöjen joukosta oululaisen Minna-Maarian. Siitä erikoisesta tarjouksesta Sipilöiden yhä jatkuva suhde alkoi.”

”Kun tuli aika lähteä kotiin, Juha kysyi, uskaltaisiko Minna-Maaria nousta hänen moottoripyöränsä takaistuimelle, Hän ajaisi tämän Ouluun. Itse hän oli menossa Puolangalle, mutta voisi hurauttaa sinne Oulun kautta. Minna-Maaria vastasi myöntävästi tajuamatta, kuinka pitkään matkaan Juha oli valmis hänen puolestaan. Hän ei tiennyt, missä Puolanka sijaitsi. Kalajoelta Ouluun on noin 130 kilometriä, ja sieltä on kutakuinkin yhtä pitkä matka Puolangalle. Niin nuoret lähtivät huristelemaan kohti Oulua Juha Sipilän kevytmoottoripyörällä. Se oli 125-kuutioinen Honda CB, joka tulisi Minna-Maarialle enemmän kuin tutuksi myöhemmin,” Uimonen kirjoittaa.

Alkoi seurustelu ja kiihkeä kirjeenvaihto. ”Molempien kirjeet alkoivat aina sanoilla ’Oma rakas’, Minna-Maaria Sipilä kertoo kirjassa.


Kirja kertoo, miten seurusteluaikaan liittyy eräs kiusallinen sekaannus.

”Minna-Maaria oli sopinut vanhempiensa kanssa, että he heittävät hänet Sipilöiden omakotitalon pihalle ja jatkavat saman tien matkaansa. Juha oli käsittänyt väärin vierailun tarkoituksen, ja kun Juntuset ajoivat pihaan, Juhan vanhemmat odottivat heitä siellä tummiin pukeutuneina. Pöytäkin oli laitettu vieraita varten koreaksi keskipohjalaiseen tapaan. Sipilät olivat käsittäneet Juhan puheiden perusteella, että Minna-Maarian vanhemmat tulevat heille perhevierailulle.”

Kirjassa Minna-Maaria Sipilä selittää sekaannusta sillä, että Juha oli esikoispoika, jonka seurustelun hänen vanhempansa ottivat erittäin vakavasti.

Juha Sipilän seurustelu huomattiin aikoinaan myös armeijassa, kun hän soitteli puhelimella Minna-Maarialle Ouluun.

”Juhaa pidettiin RUK:ssa reiluna ja huumorintajuisena kaverina, mutta joskus hänkin sai osakseen kritiikkiä. Juhan heikkous ja ikävä tapa oli varata jaoksen ainoa kolikkopuhelin pitkiksi ajoiksi omaan käyttöönsä iltaisin. Kännyköitä ei vielä ollut keksitty. Juhan puhelut saattoivat kestää puolesta tunnista jopa tuntiin. Hänellä oli aina varattuna valtava pussi kolikoita.”


Kirjan mukaan Minna-Maaria kasvoi Juha Sipilän tavoin kodissa, jonka elämää sävytti rauhansanalaisuus. ”Minna-Maarian ja Juhan oli helppo ymmärtää toisiaan ja tulla toimeen keskenään hengellisten taustojensa yhteneväisyyden takia. Heillä oli samanlainen kristillinen arvopohja, samanlaiset elämänarvot sekä yhdenmukainen käsitys siitä, mikä oli tärkeää ja olennaista ja mikä vähemmän tärkeää,” Uimonen kirjoittaa.

Seurustelu johti kihlaukseen kolmen ja puolen vuoden jälkeen 12.1.1981, jolloin Juha oli 19-vuotias ja vielä RUK:ssa.

”Juha pyysi virallisesti Minna-Maarian kättä tämän isältä Oulussa. Morsian oli Juhaa vuoden vanhempi. Kun nuoripari meni ostamaan kihloja Pekurin kultasepänliikkeestä, sulhaselle nousi 40 asteen kuume. Tapahtuma on antanut aiheen pieneen, perheen sisäiseen vinoiluun. ”Juha väittää, että minä olen kihlannut hänet väkisin, kun hän oli vastustuskyvyttömässä tilassa korkean kuumeen takia”, Minna-Maaria Sipilä kertoo kirjassa.

Häät pidettiin 18.7.1981. Pari vihittiin Oulun tuomiokirkossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt