Saana, Saini

Kotimaa

Suomenruotsalaiset raivostuivat Postin uudesta mainospussista – oikeusministerikin älähti

Julkaistu:

Mielipiteenilmaus
Facebookissa protestiryhmässä vaaditaan Postinen-mainoskuoren tekstejä suomen lisäksi myös ruotsiksi.
Suomenruotsalaisia kuohuttaneeseen asiaan otti kantaa tänään jo oikeusministeri Anna-Maja Henrikssokin (r), joka vaatii Postia palvelemaan asiakkaita molemmilla kotimaisilla kielillä. Posti lupaa muutosta Postinen-kuoren teksteihin huhtikuun aikana.

Suomenruotsalaisia suututtaneet tapahtumat alkoivat hiljattain, kun Posti alkoi jakaa mainospostia koteihin Postinen-kuoressa, jonka tekstit ovat vain suomeksi.

Kuoressa on osoitteettomien mainosten lisäksi myös tietoa postipalveluista ja niiden käyttämisestä.

Facebookiin perustettiin pian protestiryhmä, joka kehottaa palauttamaan yksikieliset Postinen-pussit takaisin Postille. Ryhmä vaati Suomen perustuslain nojalla Postia palvelemaan asiakkaita myös ruotsiksi. Ryhmän masinoimaan protestiin oli maanantai-iltapäivään mennessä ilmoittautunut noin 1 900 henkeä.

Protestiryhmästä ovat uutisoineet ainakin Vasabladet, Yle Österbotten ja Stara.

Oikeusministeri otti kantaa

Tänään maanantaina asiaan puuttui myös oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessa. Hänen mukaansa Postin on tiedotettava sekä suomeksi että ruotsiksi.

– Valtion omistuksessa olevan yhtiön tulee toimia esimerkkinä kielellisten palveluiden tarjoamisessa. Tässä on kyse kansalaisten kannalta keskeisestä palvelusta ja tiedotuslehtisellä on laaja levikki, Henriksson sanoo.

Henrikssonin mukaan Postinen ilmestyy usein ja sisältää tuoretta tietoa.

– Koska se jaetaan suoraan koteihin, se todennäköisesti myös tavoittaa huomattavasti laajemman yleisön kuin Postin muut tiedotuskanavat, tiedotteessa kirjoitetaan.

Posti lupaa Postiseen ruotsin kieltä

Postin markkinointipalveluista vastaava johtaja Hanna-Leena Lindblom sanoo IS:lle, että Postinen-kuorta on jaettu samanlaista, yhtä painosta koko maahan. Lindblom lupaa muutoksia kuoren teksteihin muutaman viikon kuluessa.

– Muutaman viikon numerot ovat jo painossa, mutta huhtikuun aikana Postiseen saadaan lisää ruotsinkielistä sisältöä. Lähtökohta on, että virallinen postin tiedotus tehdään aina kahdella kielellä ja Postin palvelua saa kahdella eri kielellä, hän toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    3. 3

      Video: Ikävä loukkaantuminen SM-liigan ottelussa –HPK:n pelaaja vietiin paareilla kaukalosta

    4. 4

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    5. 5

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    6. 6

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    7. 7

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    8. 8

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    9. 9

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    10. 10

      Hesburger, Mäkkäri ja Burger King: Tunnistaisitko aidot hampurilaiset niiden mainoskuvista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    6. 6

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    9. 9

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    10. 10

      Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    4. 4

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    8. 8

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    9. 9

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    3. 3

      Video: Ikävä loukkaantuminen SM-liigan ottelussa –HPK:n pelaaja vietiin paareilla kaukalosta

    4. 4

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    5. 5

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    6. Näytä lisää