Severi

Kotimaa

Huussiyrittäjät ilmiriidassa, poliisia tarvittiin Kevätmessuille

Julkaistu:

Yli-innokas putkihuussimies kävi muiden hermoille Helsingin Messukeskuksessa.
Messukeskuksessa käynnissä olevilla Kevätmessuilla tarvittiin perjantaina poliisin apua, kun näytteilleasettajien niin sanotussa Huussikorttelissa puhkesi ilmiriita kuivakompostoreita markkinoivien yrittäjien kesken.

Yllättävän huussiraivon polttopisteessä oli omaa putkihuussiaan markkinoinut Raimo Laakia, joka oli vasta äskettäin liittynyt Käymäläseura Huussi ry:n jäseneksi.

– Kuulin, että hän olisi siellä puuttunut asiakasneuvontoihin epäasiallisesti, kertoo Huussi ry:n hallituksen puheenjohtaja Mia O’Neill.

– Hänellä oli ehkä se väärä käsitys, että sinne olisi tultu kilpailemaan keskenään.

Laakia myöntää, että hänen asenteensa ei ollut yhteistyöhakuinen, vaan ”huussikartellia” purkamaan pyrkivä.

O’Neill oli antanut suupuheella Laakialle luvan tulla paikalle vaikka ei ole täysin varma, oikeuttaako seuran jäsenmaksu omaan esittelypisteeseen eli messustandiin.

– Näin itsekin sen hökötyksen eilen ja arvelin, ettei siitä varmaan kenellekään haittaakaan ole.

Tilanne kuitenkin kärjistyi niin, että Huussikortteliin kutsuttiin poliisi, kun Laakia ei suostunut poistumaan reksvisiittansa kanssa.

Poliisin mukaan Laakia lähti vapaaehtoisesti ja jatkoi kuivakäymälänsä esitteiden jakamista vesisateessa Messukeskuksen ulkopuolella.

– Kättelimmekin siinä, Laakia kertoo.

Pitkän ja värikkään ympäristöaktivistin uransa aikana Laakia on tottunut virkavallan läsnäoloon ja välittämiseen. Putkihuussiaan Laakia ei suostu kätkemään vakan alle.

– Laitteeni on täysin ylivoimainen ja ensimmäinen täysin katu-uskottava kompostikäymälä. Se on jotain ihan toista kuin että laitetaan ämpäri lattialle ja pyydetään tuhat euroa.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut paikalla ollutta Huussi ry:n projektikoordinaattoria Karoliina Tuukkasta, mutta Laakian omankin kuvauksen perusteella saattaa olla, että muut yrittäjät suivaantuivat putkihuussin ilosanoman estottomaan julistukseen ja tuotevertailuihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    3. 3

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    4. 4

      Poliisi nappasi 13 etsintä­kuulutettua Helsingin Sörnäisissä

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

    6. 6

      Kommentti: Verstappenin rangaistus oli täysin ansaittu – kaksi asiaa Räikkösestä ja Ferrarista jäi kohutilanteen varjoon

    7. 7

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    8. 8

      Baba Lybeck järkähtämättömänä uutuuskirjassa: ei usko avioliittoon – ”En voi luvata miehelleni, että olisimme aina yhdessä”

    9. 9

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    10. 10

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    4. 4

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    5. 5

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    6. 6

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    7. 7

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    8. 8

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    3. 3

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    4. 4

      Poliisi nappasi 13 etsintä­kuulutettua Helsingin Sörnäisissä

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

    6. Näytä lisää