Liisa, Elisa

Kotimaa

Rajavartiosto selvittää: Venäläisomistuksessa oleva alus pyrki hävittäjälentoharjoituksen lähelle Porissa

Julkaistu:

Porissa alkoi eilen kolmen maan yhteinen ilmaharjoitus. Venäläisomistuksessa oleva alus pyrki lähelle harjoitusta.
Nikolay Trubyatchinsky -niminen alus oli matkalla Poriin, mutta on ollut viime viikosta ankkuroituna Naantalin satamaan. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Ylen mukaan alus on venäläisomistuksessa.

Porissa alkoi eilen kolmen maan yhteinen ilmaharjoitus.

– Käymme läpi sitä, mitä tietoja aluksesta on saatavilla, ja mitä lisäselvityksiä sitten mahdollisesti tarvitsemme, Länsi-Suomen merivartioston apulaiskomentaja Tomi Kivenjuuri kertoi Ilta-Sanomille.

Suomalaisviranomaiset eivät ole olleet yhteydessä aluksen miehistöön.

Arktisen alueen tutkimusaluksena toimivasta laivasta löytyy helposti tietoa julkisista lähteistä. Alus on rekisteröity Panamaan.

Alus on ollut ainakin aiemmin venäläisen tutkimusyhtiö Magen (Marine Arctic Geological Expedition) omistuksessa. Alus löytyy yhtiön esitteistä kuvien kera. Magen mukaan se on yksi neljästä laitoksen omistamasta tutkimusaluksesta.

Yritys sijaitsee Murmanskissa ja tarjoaa muun muassa geologisia tutkimuspalveluita arktisten alueiden energiahankkeisiin. Jos alus on valtio-omisteinen, jokin muu kuin kaupallinen alus, se voi tarvita luvan tulla Suomen alueelle.

Venäläisyhtiöiden ja -tutkimuslaitosten tapauksissa voi olla vaikea erottaa, onko kyseessä valtio-omisteinen vai yksityinen yritys.

Kivenjuuren tiedon mukaan Pohjois-Norjasta tullut alus on ollut matkalla Poriin. Tietoa ei ole siitä, miksi alus on pysähtynyt Naantaliin.

Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen ilmavoimien hävittäjien yhteisharjoitus alkoi Suomen ilmatilassa Porin edustalla eilen tiistaina. Koulutustapahtuma kestää kahdeksan päivää. Suomesta lentotehtäviin osallistuu 2–4 Hornetia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    3. 3

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    6. 6

      Poliisi otti useita henkilöitä kiinni Porin ampumatapaukseen liittyen – tekoa tutkitaan tapon yrityksenä

    7. 7

      Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    10. 10

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    8. 8

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    9. 9

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    10. 10

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    3. 3

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    6. Näytä lisää