Uljas

Kotimaa

HS: Filippiiniläinen lähihoitaja yllättyi suomalaisten tavasta: ”Alussa itkin”

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset kertovat Helsingin Sanomissa, mitkä suomalaisten tavat heitä hämmästyttävät eniten.
Italialainen kokki Francesco La Rocca kertoo lehden artikkelissa kuvaavan esimerkin.

Kerran asiakas pyysi häneltä hotellin aamiaisella tomaattimunakasta. La Rocca oli jo hakemassa tomaatteja, kun esimies pysäytti hänet.

– En voinut tehdä tomaattimunakasta, koska sääntö oli, että munakkaaseen voi lisätä vain täytteitä, jotka on lueteltu listassa: paprikaa, herkkusieniä, sipulia, kinkkua… Poikkeusta ei voinut tehdä yhden asiakkaan kohdalla, La Rocca selittää lehdessä.

Italialaiskokki on huomannut Suomessa viettämiensä kahden vuoden aikana myös muualla sen, että ohjeita noudatetaan täällä kirjaimellisesti – soveltamisvaraa ei ole.

Hyvinä asioina suomalaisessa työelämässä La Rocca mainitsee selkeät työajat ja paremman tulotason.

– Vähemmällä työllä saa enemmän palkkaa kuin Italiassa, ja iltaisin ja viikonloppuisin maksetaan lisiä. Italiassa palkka on aina sama.

Filippiiniläinen lähihoitaja Arnel Rivera puolestaan koki kulttuurisokin seitsemän vuotta sitten, kun hän muutti Suomeen ja ymmärsi, mitä yksityisyys suomalaisille tarkoittaa.

– On päiviä, jolloin ei näy paljon muita ihmisiä. Kerrostaloissa kaikki asuvat omissa oloissaan. Filippiineillä ovet ovat auki. Alussa itkin, koska tuntui, että voin puhua vain itsekseni, Rivera kertoo Helsingin Sanomissa.

Rivera kiittelee kuitenkin sitä, että työkaverit ja esimies ottivat hänet niin hyvin vastaan.

Suomalaisen työelämän hyvinä puolina vanhainkodissa työskentelevä Rivera mainitsee myös muun muassa sen, että työpaikalla kaikki ovat tasa-arvoisia.

– Filippiineillä pomo on pomo, eikä häntä koskaan puhutella etunimellä. Täällä voi puhua kaikesta eikä tarvitse pelätä. Juoruiluakin on vähemmän, kun asiat voi sanoa suoraan.

Juttua täydennetty kello 13.23.

Mitkä suomalaisten työpaikkojen tavat ovat sinun mielestäsi erikoisia? Keskustele oheisessa kommenttiosiossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Kruununprinsessa Victorialta upea ele satavuotiaalle Suomelle? Kunnioitti näyttävästi asullaan tilaisuuden teemaa

    4. 4

      Sää kylmenee – myös etelään luvassa pakkasta, mustaa jäätä, lunta ja räntää

    5. 5

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Poliisi etsii karannutta väkivalta­rikollista – soita heti 112:een, jos näet

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Paula Koivuniemi sairastui – perui esiintymisensä Vuosisadan kulttuurigaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. 6

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    7. 7

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    8. 8

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    9. 9

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    10. 10

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Kruununprinsessa Victorialta upea ele satavuotiaalle Suomelle? Kunnioitti näyttävästi asullaan tilaisuuden teemaa

    4. 4

      Sää kylmenee – myös etelään luvassa pakkasta, mustaa jäätä, lunta ja räntää

    5. 5

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    6. Näytä lisää