Professori kirjoitti kirjan Pornosta – muistatko vielä hämmentävän Uivelot-elokuvan?

rac

Julkaistu:

Pornografia
Teos käsittelee aihetta kiihkottomasti.
Eräänä sunnuntai-iltapäivänä kesällä 1973 legendaarinen, nyt jo edesmennyt elokuvakriitikko Roger Ebert asteli sisään Town Theaterin elokuvasaliin Chicagossa ”harjoittaakseen perustuslaillista oikeuttaan” – ja tuli sieltä 61 minuutin jälkeen kovin myrtyneenä ulos.

Hän oli juuri nähnyt Syvän kurkun (1972), maailman menestyneimmän pornoelokuvan.

Kriitikon arvio: nolla tähteä. Ebert arvioi, että ”jos seksuaalisen vapautumisen eteen on tehtävä näin paljon töitä, kenties se ei ole sen arvoista”.

Samalla hän ihmetteli sitä poliisivoiman määrää, joka valjastettiin sulkemaan kyseistä pornoelokuvaa esittäviä teattereita ympäri Yhdysvaltoja.

– Pienemmällä määrällä viranomaisia on savustettu murhaajia ullakoiltaan ja ohjattu Soldier Fieldin liikennettä Chicago Bearsin pelin jälkeen, voivotteli Ebert.

Kömpelöstä pornoelokuvasta ja siihen liittyneestä lainsäädäntöväännöstä tuli eräs seksuaalisen vapautumisen ikoneista, vaikkakin myöhemmin elokuvan päätähdestä Linda Boremanista (elokuvassa taiteilijanimellä Linda Lovelace) tuli yksi pornografian leppymättömimmistä vastustajista.


Suomessa Syvä kurkku nähtiin ensimmäisen kerran elokuvateatterissa niinkin myöhään kuin 1999, sen jälkeen kun Valtion elokuvatarkastamo oli 1996 höllentänyt linjaansa hardcore-pornon suhteen.

Pornon vapautumista ja muuta aiheeseen liittyvää ruotii Turun yliopiston mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen uutuuskirjassaan Pornosta (Eetos, 2015).

Kirja ei ole pornoa ihannoiva eikä moralisoiva, vaan tarkasteleva ja – jos sanaa voi tässä yhteydessä käyttää – kiihkoton. Olkoonkin, että Paasonen kritisoi kotimaista pornokeskustelua mustavalkoiseksi. Paasosen mukaan keskustelussa ollaan pääasiassa huolissaan siitä, kuinka porno vaikuttaa alaikäisiin, mutta toisaalta koulujen seksuaalivalistus ei huomioi pornoa lainkaan.

– (Keskustelussa) nuorten ja lasten välille ei tehdä tarvittavaa eroa huolimatta siitä, että 6- ja 16-vuotiaiden pornon katselu on tuskin sama asia. (...) Jos vanhemmat kykenevät vastaamaan lasten kysymyksiin Isis-järjestön suorittamista teloituksista tai Ebola-viruksen leviämisestä heidän pelkojaan rauhoitellen ja faktoihin nojaten, ei tämän pitäisi olla mahdotonta myöskään pornon kohdalla.

Mitä suomalaiseen pornotuotantoon tulee, se on kansainvälisesti jäänyt aina länsinaapurimme Ruotsin varjoon. Nykyään Ruotsin kulttuurivientituotteena ovat Stieg Larssonin johdolla dekkarit, ja ruotsalaisille rikosromaaneille on jo oma käsitteensä saksaksi, ”Schwedenkrimi”. 1950-luvulla tunnettiin sen sijaan ”Schewedenfilm”, joka oli Länsi-Saksassa käytännössä synonyymi pornolle.

Enemmän kuin kansainvälisille markkinoille, Suomipornotuotanto on suunnattu kotimaiselle yleisölle. Monien dvd-levyjen kansia somistavat pienet siniristiliput ja myös kuvauspaikat on valittu kansallisessa hengessä. Niin Tampereen Viikinsaaressa, Suomenlinnassa kuin Linnanmäen maailmanpyörässäkin on touhuttu.

Syvän kurkun kaltaista merkkitapausta ei suomalaisesta pornohistoriasta löydy, mutta vuonna 1983 Erotica-lehti onnistui myymään erään numeronsa painoksen loppuun markkinoimalla lehden iskusanoilla ”Mukana haju”.

Paasonen kirjoittaa:

– Lehden päätoimittajan Timo Korpin kertoman mukaan tuoksu syntyi sekoittamalla painolakkaan kairolaisesta basaarista hankittua vastenmielistä hajustetta ja säilömällä lehtiä yön yli makkaratehtaassa.


Paasonen omistaa muutaman sivun kirjastaan myös hämmentävälle seksifilmille Uivelot (2008), joka ei ehkä ole Suomen kohutuin, mutta varmasti yksi oudoimmista genren elokuvista.

Kyseinen elokuva sijoittuu kalevalaiseen menneisyyteen tuhannen vuoden taakse, Ruotsin kruunun hallintoa edeltäneeseen aikaan. Tätä menneisyyttä hallitsevat soturinaiset, sorsalajin mukaan nimetyt uivelot, jotka vangitsevat miehiä orjiksi ja kohtelevat heitä huonommin kuin kotieläimiä. Elokuva ei varmastikaan olisi saanut niin suurta julkisuutta, ellei kansanedustaja Ilkka Kanervan tekstiviestiskandaalista tuttu Johanna Tukiainen olisi näytellyt leffan sivuroolissa.

Ilta-Sanomien toimittaja Tuomas Manninen arvioi maaliskuussa 2008 Uivelot-elokuvan trailerin kirjoittaen:

– Uivelo-Tukiaisen johtama heimo käyttää miehiä seksuaalisesti hyväkseen. Elokuva on hätkähdyttävässä allegorisessa suhteessa tähän päivään, jossa Tukiainen hyödyntää Hymy-lehden avulla addiktiivisella tarmolla tekstiviestejä suoltanutta ministeriä. Jos Ilkka Kanerva olisi ehtinyt nähdä Uivelot, hän olisi maskuliinisuutensa sijasta hahmottanut pelikentän saalistavan uiveloheimolaisen silmin.

– Suuren yleisön opetuselokuvaksi Uiveloista ei ole vahvan pornografisen päälleviivaavuuden vuoksi. Tukiaisen suloista saa selvän kuvan, samoin hänen valtansa perustasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt