Satu, Luukas

Kotimaa

Vapputilaisuutta katolta häirinneet miehet tuomittiin sakkoihin

Julkaistu:

PORI
Oikeuden mukaan seitsemän miehen ryhmä häiritsi yleistä järjestystä ja vaaransi turvallisuutta liikerakennuksen katolta
Porissa viime vuonna vasemmistoliiton vapputilaisuutta häirinneet miehet tuomittiin sakkorangaistuksiin Satakunnan käräjäoikeudessa torstaina.

Oikeuden mukaan seitsemän miehen ryhmä häiritsi yleistä järjestystä ja vaaransi turvallisuutta liikerakennuksen katolta. Miehet muun muassa sytyttivät savuheitteitä, joista yksi päätyi kadulle. Lisäksi he olivat metelöineet muun muassa sireeniä soittamalla. Miehet myös levittivät äärioikeistoon viittaavan banderollin. Häirinnän aikana vapputilaisuudessa oli meneillään puhe, jota oli kuulemassa paljon ihmisiä.

Käräjäoikeus tuomitsi miehet järjestysrikkomuksesta ja varomattomasta käsittelystä. Kukin miehistä sai 50 päiväsakkoa. Lisäksi linkkuveistä mukanaan kantanut mies sai viisi päiväsakkoa toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kun ei irtoa, niin ei irtoa – Timo Jutila ja kumppanit joivat 56 pulloa olutta dopingtestissä

  2. 2

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  3. 3

    Mies raiskasi 16-vuotiaan puukolla uhaten – ilmoitti itse poliisille

  4. 4

    40 vuotta sitten kadonnut ilmavoimien sotilas löytyi – eli kaksoiselämää Floridassa uuden henkilöllisyyden turvin

  5. 5

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    TM: Näin käy, jos Audin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  8. 8

    Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

  9. 9

    Muodin huipulle -tähti kuoli yllättäen vain 39-vuotiaana

  10. 10

    Kommentti: Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta kunniamerkit – mitaleilla on kääntöpuolensa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  4. 4

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  5. 5

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  6. 6

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  7. 7

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  8. 8

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  9. 9

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  10. 10

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kun ei irtoa, niin ei irtoa – Timo Jutila ja kumppanit joivat 56 pulloa olutta dopingtestissä

  2. 2

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  3. 3

    Mies raiskasi 16-vuotiaan puukolla uhaten – ilmoitti itse poliisille

  4. 4

    40 vuotta sitten kadonnut ilmavoimien sotilas löytyi – eli kaksoiselämää Floridassa uuden henkilöllisyyden turvin

  5. 5

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  6. Näytä lisää