Tapanilan raiskaus on herättänyt Suomessa vilkkaan keskustelun. Itse rikos on karmea: viittä nuorta miestä epäillään yhden nuoren naisen joukkoraiskauksesta. Näin julmasta rikoksesta puhuttaisiin Suomessa muutenkin, mutta nyt nettikeskustelua on kuumentanut se, että rikoksesta epäillyt ovat somalialaistaustaisia.
Keskustelu tapauksen ympärillä on tiivistynyt oikeastaan kahden kysymyksen ympärille:
1. Saako rikoksentekijöiden etnisestä taustasta julkisesti koskaan kertoa mitään?
2. Onko etnisellä taustalla raiskauksissa mitään merkitystä?
Ensimmäiseen kysymykseen on tässä tapauksessa helppo vastata: silloin kun poliisi etsii poikkeuksellisen rikoksen silminnäkijöitä – kuten Tapanilassa – ja julkaisee myös tietoja epäillyistä, olisi sangen outoa, jos näitä tietoja mediassa sensuroitaisiin. Yhteiskunnan etu on, että kaikki vakavat rikokset pyritään selvittämään ja tekijät saadaan tuomittua.
Siksi mediakin julkaisee välillä tietoja rikoksen tekijöiden etnisestä taustasta, vaikka tarpeetonta leimaamista on tietenkin vältettävä. Kun esimerkiksi Oulun kirvessurmaajaa vielä etsittiin, olisi ollut suorastaan vastuutonta jättää tiedottamatta surmaajan tuntomerkeistä. Jos vapaana kulkee kaksi ihmistä tappanut mies kirveen kanssa, jo kansalaisten turvallisuuden kannalta tuntomerkkien – joihin ihonvärikin kuuluu – kertominen on olennaista.
Toinen kysymys onkin sitten hankalampi. Lähtökohtaisesti nimittäin kukin vastaa rikoksistaan itse.
Raiskaus on raiskaajan rikos ja oikeuden eteen kuuluu raiskaaja itse. Ei vastuuta voi ulkoistaa jollekin ryhmälle, saati koko maalle, jossa rikos on tapahtunut. Vaikka sellaisiakin selitysehdotuksia on tässä Tapanilan tapauksessa kuultu.
Esimerkiksi Naisasialiitto Unioni – joka väittää ajavansa naisten oikeuksia – on tuohtunut siitä, että Tapanilan epäillyistä tekijöistä keskustellaan ja heitä syyllistetään nyt niin paljon. Jollain mielenkiintoisella logiikalla Tapanilan raiskaus on nimittäin Naisasialiitto Unionin mielestä oikeastaan koko suomalaisen yhteiskunnan vika: ”Raiskaus on todellakin kulttuurinen ja sosiaalinen ilmiö. Sellaisena se juontaa perinteiseen patriarkaaliseen yhteiskuntaan, jollainen Suomikin vielä on”. Kannanotto löytyy Unionin Facebook-sivuilta.
Unionin erikoisen kannanoton taustalla on todennäköisesti sinänsä vilpitön huoli rasismista. On tietysti päivänselvää, että Tapanilan kaltainen tapaus toimii polttomoottorina myös rasisteille. Sen näkee, kun vilkaisee mitä tahansa sosiaalista mediaa. Mutta toisaalta on myös päivänselvää, että salailu ja selittely vasta sitä rasismia lisäävätkin – koska nykyaikana mitään ei voi salata. Jos viranomaiset, media ja etujärjestöt järjestelmällisesti peittelevät aina tekijöiden taustoja, syntyy helposti kuva jostakin salaliitosta ja jopa rikosten vähättelystä. Ja on kauhistuttavaa, jos raiskausta rikoksena vähätellään.
Ja tässä palataankin nyt sitten siihen kysymykseen numero 2: onko etnisellä taustalla raiskauksissa minkäänlaista merkitystä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilastojen mukaan näin nimittäin on: ulkomaalaistaustaisten miesten tekemien raiskausten osuus on suhteessa moninkertainen kantasuomalaisiin miehiin nähden. Eri maanosista tulleiden maahanmuuttajien välillä on myös isoja eroja, mikä käy ilmi tutkimustuloksista.
Tämä nyt vain sattuu olemaan tosiasia. Kokonaan toinen juttu on se, miten näihin faktoihin tulisi suhtautua. Viime päivien keskustelun perusteella tapoja näkyy olevan kolme:
1. Leikitään, ettei oikeasti näin ole
2. Aletaan syrjiä kaikkia ulkomaalaisia
3. Mietitään, mitä voitaisiin tehdä
Suhtautumistapaa numero 1 ovat edustaneet useammatkin kommentoijat, mikä on todella loukkaavaa uhria kohtaan. Tähän suhtautumistapaan kuuluu vimmattu tosiasioiden hämärtäminen ja sitä on edustanut muun muassa Naisasialiitto Unioni. Unioni tosin myöntää pitkin hampain, että raiskauksissa ”väestömäärään nähden ulkomaalaistaustaisten osuus suhteessa väestöön on suurempi kuin Suomessa syntyneiden”.
Mutta sitten tulevatkin selitykset, joiden mukaan oikeasti kuitenkaan ei ole näin. Unioni väheksyy julkisesti tutkijaa, jonka mukaan osalla ulkomaalaistaustaisista raiskaajista on eri näkemys naisten asemasta. Sen sijaan järjestö asettuu ymmärtämään toista tutkijaa, jonka mukaan ”suomalaisten väestömäärään nähden vähäisempi edustus voi hyvin todennäköisesti johtua siitä, että kun suuri osa kantasuomalaisten tekemistä raiskauksista tapahtuu lähisuhteissa ja sisätiloissa, niin niistä ei tehdä ilmoitusta yhtä herkästi”.
Tuota, anteeksi mitä? Tekevätkö ulkomaalaistaustaisten miesten puolisot sitten ilmoituksia kotiraiskauksista todella herkästi ja ne kaikki päätyvät tilastoihin? Mihinköhän dataan tämä logiikka pohjautuu? Vai ajatellaanko Naisasialiitto Unionissa kenties niin, että vain kantasuomalaiset miehet raiskaavat kotona, kun sen sijaan ulkomaalaistaustaiset miehet raiskaavat ainoastaan kadulla – eivät koskaan sisätiloissa?
Jos Naisasialiitto Unionin väki ummistaa tarkoituksellisesti silmänsä, on olemassa myös toinen ääripää: ne, jotka näkevät mörköjä sielläkin, missä niitä ei ole. Suhtautumistapaa numero 2 edustavat sellaiset ääliöt, joiden mielestä tilasto todistaa, että joka ainut tummaihoinen kadulla kävelevä mies on potentiaalinen raiskaaja. Näille ääliöille tilasto tarkoittaa lupaa käyttäytyä itse moukkamaisesti, mikä on mielenkiintoinen logiikka sinänsä.
Kuten Suomessa asuva amerikkalainen Michael Barry kirjoitti: ”Joka kerta kun joku idiootti tekee jotain tällaista, kunnollisten, työssä käyvien ja veroja maksavien maahanmuuttajien ja pakolaisten on vaikeampaa elää normaalia elämää.” Näiden ääliöiden käytös on väärin kaikkia kunnon kansalaisia kohtaan: sekä kunnollisia maahanmuuttajia että niitä kunnollisia kantasuomalaisia, joiden mielestä Barryn mainitsemat asialliset maahanmuuttajat ovat hyvä juttu. Muistetaan nyt, että enemmistö maahanmuuttajista on kunnon ihmisiä, ei rikollisia – ihan kuin enemmistö kantasuomalaisistakin.
On kuitenkin myös kolmas tapa suhtautua faktoihin: ei liioitella, mutta ei myöskään suljeta silmiä, vaan nostetaan vain kissa pöydälle ja puhutaan suoraan. Ongelmat kun eivät yleensä katoa siten, että tungetaan pää kaulaa myöten hiekkaan ja leikitään, ettei kuulla eikä nähdä mitään. Jos mikä tahansa ryhmä on missä tahansa rikostyypissä suhteellisesti ottaen yliedustettuna, totta kai siitä tulee voida käydä asiallista yhteiskunnallista keskustelua.
Siksi onkin ihan järkevää alkaa miettiä, miksi raiskausten määrä on ulkomaalaisten osalta suhteellisesti korkeampi ja erityisesti sitä, miten tilannetta voisi parantaa. Tätä kantaa edustaa 26-vuotias somalinainen Ujani Ahmed, joka astui rohkeasti julkisuuteen Helsingin Sanomissa (16.3.2015). Hän toteaa, että somaliyhteisön on korkea aika ottaa vastuu harteilleen ja miettiä, miten väkivaltaa voisi ennaltaehkäistä. Hän myös vaatii somaliyhteisöä tuomitsemaan väkivallan julkisesti ja irtisanoutumaan siitä.
– Tarkoitus olisi, että ihmiset tuomitsisivat kaiken väkivallan julkisesti ääneen. Vaikka puhunkin videolla somalina, niin toivon että tähän osallistuisi mahdollisimman moni ihminen taustasta tai kansallisuudesta riippumatta, Ahmed kertoo.
Ahmedin mukaan ongelmasta puhuminen ja sen tiedostaminen on hyvä alku. Viisas nainen. Sellaisia Suomi tarvitsee lisää. Sillä raiskaus – olipa tekijä kuka tahansa – on erittäin vastenmielinen rikos.