Heikki Säämänen kehitysvammastaan: ”Jos sitä ei itse tunne, niin onko sitä?” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Heikki Säämänen kehitysvammastaan: ”Jos sitä ei itse tunne, niin onko sitä?”

74-vuotias Heikki Säämänen soittaa urkuja korvakuulolla. Nuotteja hän ei näe. Kehitysvammadiagnoosi mietityttää musiikkia rakastavaa miestä.

Musiikki vaikuttaa olevan Heikki Säämäselle elämää kantava voima.­

14.3.2015 18:00

”Jo ilta tullut on, urut soi kylä nukkuu, vain vanhan holvikirkon muurit kuulee musiikin. Soi parvelta nyt Bach, kaaret varjoihin hukkuu, on urkurina poika holvikirkon kanttorin”

Eero Raittisen tunnetuksi tekemä kappale voisi melkein kertoa Heikki Säämäsestä.

– Sain kerran soittaa jumalanpalveluksen jälkeen Herttoniemen seurakuntasalissa. Oli jouluaika. Soitin muutaman virren ja joululauluja, kertoo 74-vuotias Säämänen.

Kuulijoita oli muutamia, ketkä nyt olivat jääneet seurakuntasaliin syystä tai toisesta. Säämänen kertoi kysyneensä vahtimestarilta jälkeenpäin miltä soitto kuulosti. Vahtimestari oli ollut tyytyväinen saadessaan nauttia musiikista töitä tehdessään.

Säämänen oppi soittamaan korvakuulolta, nuotteja hän ei edes pystyisi lukemaan näkövammansa takia. Musiikkia hän kuunteli radiosta, ja hänen isänsä oli Kuopion sivukirkon kanttori.

Säämänen syntyi äitinsä ja isänsä ensimmäiseksi lapseksi Kuopiossa. Nuorta paria lienee huolestuttanut 40-luvun alussa keskosena syntyneen poikansa terveys, mutta Heikki kasvoi. Myöhemmin hänellä todettiin silmävamma ja lievä kehitysvamma. Mutta diagnoosi on vain jotain, minkä lääketiede määrittää.

– Jos sitä [kehitysvammaa] ei itse tunne, niin onko sitä, kysyy Säämänen.

Hän asuu kehitysvammaisten ryhmäkodissa Marjaniemessä, mutta vain siitä syystä, ettei näkövammaisten ryhmäkotia satu olemaan olemassa.

Lapsuutensa Säämänen asui kuusihenkisen perheensä kanssa Kuopiossa. Elettiin 40-lukua. Heikki muistaa lapsuudestaan vihaisen Lassieta muistuttavan koiran, jonka puri kadulla lapsia, muttei aikuisia. Kerran se ehti upottaa hampaansa myös Heikin oikeaan pohkeeseen. Lopulta hyökkäilevä piti lopettaa.

Noin vuosi puraisun jälkeen Säämäsen perheen isä sai töitä Helsingistä laulunopettajana. Heikki oli tuolloin 11-vuotias.

He saapuivat pääkaupunkiin lentäen Malmin lentokentälle. Omakotitalonsa myynyt perhe asettui aluksi Töölön Urheilukadulle. Olympialaisvuonna lienee ollut hauska päästä muuttamaan aivan stadionin kylkeen. Vuodet vierivät ja asuinpaikat vaihtuivat. Ensin Munkkiniemeen, sieltä Punavuoreen. Säämäsen kolme nuorempaa siskosta muuttivat omille tahoilleen. Yhdestä pikkusiskosta tuli diplomipianisti, toisesta kirjailija. Äiti kuoli.

Säämänen muutti isänsä kanssa tämän vanhainkotiin Puotilaan. Isä asui yläkerrassa, Heikki alakerrassa. Piano ei hiljennyt.

– Olin isän vanhainkodin pianisti, kertoo Säämänen.

Isä oli Heikille läheinen. He kävivät jopa seitsemän kertaa Espanjassa. Sieltä tarttui mukaan hieman espanjankieltäkin. Siivooja sanoi aina auringossa viihtymättömälle Heikille hola hola, ja nykyisin avustajan kanssa espanjalaisessa ravintolassa käydessään Heikki kiittää ravintolan henkilökuntaa espanjaksi. Gracias!

Yksi elämän mukavimmista asioista onkin hyvä ruoka. Karjalanpaisti ja lihamureke. Säämänen on myös tyytyväinen, että pystyy liikkumaan ulkona pyörätuolissa sekä käymään seurakuntakerhossa. Aiemmin Säämänen kävi myös ystävätuvalla, jota pitää Helsingin kehitysvammatuki 75 ry, mutta nykyisin siellä ei tule käytyä.

– Hissi on niin pieni, että sinne on hankala päästä pyörätuolilla, sanoo Säämänen.

Aiemmin hän kävi neljännessä kerroksessa Brahenkadulla Kalliossa sijaitsevalla ystävätuvalla soittamassa pianoa, mutta tuvassa oli aina muutakin ääntä.

– Konsertissakin hiljennytään soiton ajaksi. En pystynyt keskittymään, sanoo Säämänen.

Taksimatkatkin ovat ovat kallistuneet kahteen ja puoleen euroon. Eurolla hän kyllä kulkisi. Säämäselle jää viikoittain käytettäväksi kaksikymmentä euroa.

Nyt soittamaan pääsemisestä ei tarvitse maksaa. Säämänen asettautuu Marjaniemessä omien urkujensa ääreen.

– Entisessä kansallisoopperassa oli samanlaiset urut. Sisareni lahjoitti nämä minulle, hän kertoo.

Soitto kuuluu komeasti perinteikkäästä soittimesta. Ensin Päivä vain ja hetki kerrallansa, sitten Suvivirsi, kevään kunniaksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?