Anja, Anita

Kotimaa

Wahlroos laskisi palkkoja ja arvostelee ay-liikettä

Julkaistu:

Talousvaikuttaja Björn Wahlroosin mielestä Suomi on onnistunut täysin tärvelemään kilpailukykynsä.
Hänen mukaansa Suomen palkkataso ei tällä hetkellä ole alkuunkaan kilpailukykyinen.

Palkkojen pitäisi olla nykyistä matalampia, jotta Suomeen saataisiin investointeja ja uutta työtä, Wahlroos arvioi.

– Ammattiyhdistysliike sahaa omaa oksaansa eikä enää järkevästi aja jäsentensä etuja, Wahlroos sanoo STT:n haastattelussa.

Björn Wahlroosin uusi kirja, Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta, julkistettiin tänään.

Globalisaatio on viime vuosikymmeninä nostanut valtavan määrän ihmisiä pois köyhyydestä kehittyvissä maissa. Uudessa kirjassaan Wahlroos muistuttaa, että samalla esimerkiksi Yhdysvalloissa keskiluokan reaalitulot ovat polkeneet paikallaan 1970-luvulta lähtien.

– Globaali talous on lahjomaton, työn hinta maailmanmarkkinoilla on tippunut dramaattisesti, hän sanoo.

Uudessa kirjassa Wahlroos käy läpi talousajatuksia, joita markkinatalouden kriitikot kannattavat. Kirjassa Wahlroos kritisoi muun muassa ajatusta siitä, että tuloerot haittaisivat talouskasvua, tai että valtioiden budjettivajeet olisi mahdollista paikata veroja korottamalla. Kirja julkistettiin tänään tiedotustilaisuudessa melkoisen mediahuomion saattelemana. Paikalla oli reilut 50 toimittajaa ja muuta vierasta.

Taannoin syntyi kohu siitä, että Wahlroos muutti kirjansa Ruotsiin. Julkistustilaisuudessa torstaina Wahlroos sanoi, että hän olisi muuttanut Ranskaan, jos verotus siellä ei olisi niin kovaa.

– Eniten minä Ranskassa asun näistä kyseisistä maista.

Julkisuudessa on myös pohdittu muita syitä Wahlroosin muuton taustalla, kuten turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä.

– Ainakin joidenkin perheenjäsenten osalta turvahuolet Suomessa ovat olleet hyvin konkreettisia, Wahlroos sanoi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

  6. 6

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  7. 7

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  8. 8

    Veikkaus: 41,6 miljoonan euron voittaja on tiedossa, mutta häntä ei ole tavoitettu – ”Olemme yrittäneet soittaa”

  9. 9

    Naimisissa oleva näyttelijätähti antautui suutelusessioon kollegansa kanssa – hekumalliset kuvat päätyivät lehden sivuille

  10. 10

    Prinsessa Sofia edusti ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen – hurmasi hymyilevänä Carl Philipin käsipuolessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  3. 3

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  6. 6

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  7. 7

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  8. 8

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  9. 9

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  10. 10

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  6. 6

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

  6. Näytä lisää