Tenho, Max

Kotimaa

Nuoren äidin parvekkeelle puukottanut ex-miesystävä tuomittiin murhasta elinkautiseen

Julkaistu:

Tekijän pyyntö mielentilatutkimuksesta hylättiin.
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Jarno Turtiaisen elinkautiseen vankeusrangaistukseen entisen naisystävänsä murhasta.

Turtiainen myönsi oikeudessa, että hän tappoi entisen naisystävänsä. Hän löi naista lähes 15-senttisellä veitsellä ainakin 23 kertaa. Keuhkoihin ja sydämeen osuneet pistot olivat tappavia. Hän oli tuonut veitsen mukanaan asunnolle. Oikeuden mukaan Turtiainen oli kantanut asetta pidempään mukanaan, sillä hän pelkäsi jotain.

29-vuotias Turtiainen puukotti entisen naisystävänsä hengiltä naisen asunnon parvekkeella Helsingin Kontulassa. Asunnossa oli tekohetkellä 27-vuotiaan uhrin lisäksi lisäksi naisen kolme alle 10-vuotiasta lasta.

Asunnossa oli tekohetkellä paikalla myös naisen ystävä, joka niin ikään on Turtiaisen entinen tyttöystävä. Tekijällä ja uhrin ystävällä on kaksi yhteistä lasta, jotka hekin olivat asunnossa tekopäivänä.

Turtiaisella oli uhrin ystävän kanssa pidempiaikainen suhde. He erosivat alkukesästä, jonka jälkeen Turtiainen aloitti seurustelun uhrin kanssa. Uhri ja Turtiainen taas erosivat alkusyksystä, jolloin mies halusi palata takaisin yhteen aikaisemman tyttöystävänsä kanssa.

Uhri kuitenkin oli ilmoittanut naiselle suhteestaan Turtiaiseen. Veriteko sai alkunsa, kun Turtiainen kutsuttiin uhrin asunnolle selvittelemään parisuhdeasioita. Toinen nainen poistui asunnosta lasten kanssa naapurin asuntoon. Naapuri haki vielä viimeisenkin asuntoon jääneen lapsen luokseen. Poliisi sai Turtiaisen kiinni tapahtumapaikalta.

Turtiainen pyysi päästä mielentilatutkimukseen. Pyyntö kuitenkin hylättiin. Käräjäoikeuden mukaan Turtiaisen teko oli vakaasti harkittu ja toteutettu erityisen raa’alla ja julmalla tavalla. Kokonaisuutena arvostellen oikeus pitää tekoa törkeänä.

Elinkautisen vankeustuomion lisäksi Turtiainen joutuu maksamaan asianomistajille muun muassa korvauksia henkisestä kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluja.

Tuomio ei ole lainvoimainen, joten Turtiaisella on mahdollisuus valittaa hakea hovioikeudessa muutosta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  2. 2

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  3. 3

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  4. 4

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  5. 5

    Säätilassa käänne kylmempään – räntää tiedossa eteläisintä Suomea myöten

  6. 6

    Dementia runteli AC/DC-kitaristi Malcolm Youngin – vaikeat viimeiset vuodet: ei muistanut omia kappaleitaan

  7. 7

    Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

  8. 8

    Ei ole totta! Mäkihyppykausi alkoi Puolassa suomalaisittain todella kurjalla tavalla

  9. 9

    Autoilija kaahasi suojatietä ylittäneen naisen päälle Rauman keskustassa

  10. 10

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  2. 2

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  3. 3

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  4. 4

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  5. 5

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  6. 6

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  7. 7

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  8. 8

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  9. 9

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  10. 10

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  2. 2

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  3. 3

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  4. 4

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  5. 5

    Säätilassa käänne kylmempään – räntää tiedossa eteläisintä Suomea myöten

  6. Näytä lisää