Katri, Kaija

Kotimaa

Kankkulan kaiholla

Julkaistu:

Julkisuudessa on taas nähty surua. Ei ehkä ihan naanaamiseksi paisunutta poraamista, mutta joka tapauksessa ankaria mielenliikutuksen ilmauksia.
Toisinaan murheen valta voi nimittäin muuttaa tavallisena tihertämisenä alkaneen itkun pidäkkeettömäksi naanaamiseksi.

Juuri tuolla tavalla kävi sille nimeltä tuntemattomalle chicagolaiselle äidille, joka ensin jäi laulussa itkemään, mutta kohta heti perään puhkesi sydäntä särkevästi nana naanana naanana naanaamaan jne.

Nyt murhe on ollut kollektiivista. On jouduttu valmistautumaan yhtenäiskulttuurin kuolemaan.

Surutyöhön herätti tunteeton ennakkotieto Ajankohtaisen kakkosen likvidoinnista.

Suuriksi ikäluokiksi sanotaan niitä vuosikertasuomalaisia, jotka joutuivat käymään kansakoulunsa tämän päivän näkökulmasta ikävän suurissa luokissa.

Näistä suomalaisista puhutaan tänään passiiviväestönä, mutta yhtenäiskulttuurin syvimpinä vuosina he olivat hyvinkin aktiivisia.

Pari esimerkkiä toimeliaisuuden ääripäistä.

Suomi-Neuvostoliitto-Seuraan he pystyivät parhaimmillaan mahduttamaan enemmän yhtenäiskulturelleja jäseniä kuin koko Suomessa oli syntyperäisiä asukkaita.

Kaikki tämä ihan omin voimin ja ilman nykypäivänä niin välttämättömäksi sanottuja maahanmuuttajia.

Entä silloisen yhtenäiskulttuurisen Yleisradion kehittämä ainutlaatuinen stereotesti?

Kun pöydälle asetti kaksi televisiovastaanotinta, viritti toisen ykköskanavalle ja toisen kakkoselle, koko kansa saattoi uutisten aikaan katsoa lähetyksen ste-reona.

Rehellisyyden nimessä on kuitenkin myönnettävä, etteivät suuret ikäluokat koskaan keksineet kutsua vanhoja lumppuja vintageksi.

Tuo aika on kuitenkin peruuttamattomasti ohi. Hullukin ymmärtää, ettei maailmassa, jossa jokainen haluaa korostaa yksilöllisyyttään, voi enää puhua yhtenäiskulttuurista.

Vanha totuus on, että kuolemattomaksi voi tulla vasta kuoltuaan, ja tämä tulevaisuus näyttää odottavan myös saattovaiheessa olevaa Ajankohtaista kakkosta.

Vaikka peli näyttääkin television ja yhtenäiskulttuurin kannalta menetetyltä, kaikki eivät ole hylänneet uskoa kaksikon uuteen tulemiseen.

Suuret ikäluokat koskaan keksineet kutsua vanhoja lumppuja vintageksi.

Moni pani toivonsa siihen, että joku kanava voi lähettää kokkiohjelmia kaiken aikaa, kaikki jonkun aikaa, mutta mikäpä estäisi kaikkia kanavia lähettämästä niitä kaiken aikaa.

No, ihan tähän ei ole ainakaan vielä päästy, mutta uutta toivoa on näköpiirissä.

Yle on ilmoittanut, että se alkaa radioida päivittäin Koraanin sisälukua.

Olisiko mitenkään mahdollista, että lukeminen tapahtuisi puolilta päivin viiden minuutin pätkissä?

Samoin radioitiin aikoinaan Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailut, eikä sellaista kulttuurista yhteisöllisyyttä synnyttänyt, anteeksi vaan, edes Ajankohtainen kakkonen.

Jostain Ylen varastosta löytynee vielä Jalmari Rinteen lupaus ”jatkuu huomenna”.

Se, huomaavaisesti ehkä vielä minareetin kaiulla maustettuna, niin pi pi pirskatti, sillä menolla ollaan kohta uudesta yhteisöllisyydestä pääsemättömissä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

    3. 3

      USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

    4. 4

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. 6

      Pekka Rinne teki suomalaista NHL-historiaa

    7. 7

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    8. 8

      Mies putosi moottoriveneestä – löydettiin hukkuneena

    9. 9

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    10. 10

      Vanhanen arvostelee Niinistön tapaamista Trumpin kanssa: ”Presidentin lyötävä järkeä päähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    4. 4

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    5. 5

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    6. 6

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    7. 7

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    8. 8

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    9. 9

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    10. 10

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

    3. 3

      USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

    4. 4

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. Näytä lisää