Visa

Kotimaa

Helsingin yliopisto suuttui Tokmannin aikomuksista - professori: ”Lieveilmiöt pitää kestää”

Julkaistu:

Metroaseman nimenmuutos teki Helsingin yliopiston brändistä yleistä riistaa, professori sanoo Tokmanni-gatesta.
Helsingin yliopistolla menivät askelmerkit sekaisin.

Järkytyksen aiheutti halpaketju Tokmanni. Tokmanni meni hävyttömästi nimeämään entisen Kaisaniemen metroaseman lähellä toimivan liikkeensä Helsingin yliopiston Tokmanniksi.

Kaisaniemen metroasema on nykyiseltä nimeltään Helsingin yliopiston metroasema.

Helsingin yliopisto tuohtui. Yliopiston viestintäjohtaja Kirsi Lehmusto sanoo, että lakimiehet aikovat ottaa Tokmanniin johtoon yhteyttä. Helsingin yliopiston brändi on sen oma brändi.

Yliopiston mukaan Tokmannin bränditemppu on saanut seuraajia. Sosiaalinen media intoutui retostelemaan yliopistoa.

– Olen kuullut Helsingin yliopiston seksikaupasta, Lehmusto kertoo.

Hankenin markkinoinnin professori Jaakko Aspara ymmärtää, että tilanne on kiusallinen yliopistolle. Helsingin yliopisto luultavasti piti metroaseman nimen muutosta kunnianosoituksena yliopistolle.

New Yorkissa on yliopiston mukaan nimetty metroasema. Espoo puuhaa Otaniemeen tulevan metroaseman nimeämistä Aalto-yliopiston asemaksi.

– Helsingin yliopisto ei varmaankaan tullut ajatelleeksi, että tällaista voi tapahtua. Lieveilmiöt pitää kuitenkin ottaa kunniakkaasti vastaan, Aspara sanoo.

Asparan mielestä Helsingin yliopiston asemaa bränditaistelussa heikentää se, että sen brändistä on tullut paikannimi.

– Samalla yliopisto on luovuttanut osan oikeuksistaan. Brändistä on tullut yleistä riistaa.

Maailmalla on esimerkkejä siitä, miten brändistä on tullut yleisnimi. Esimerkiksi nailon ja sellofaani olivat alun perin tuotemerkkejä.

Aspara pitää Helsingin yliopiston mahdollisuuksia puuttua Tokmannin markkinointiin pieninä.

Yliopisto ei voi vedota esimerkiksi kuluttajien harhauttamiseen. Tokmanni toimii eri alalla kuin Helsingin yliopisto.

– Ei kai kukaan luule, että Helsingin yliopistolla on oma halpaketju.

Toinen tilanne olisi, jos metroasemalla toimisi esimerkiksi Helsingin yliopiston koulutuskeskus -niminen yritys.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    3. 3

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    4. 4

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    5. 5

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    6. 6

      Heath Ledgerin kuolemasta 10 vuotta: Näin kaikki tapahtui tammikuussa 2008 – hierojaa odotti makuuhuoneessa hirvittävä näky

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Aftonbladet: Ruotsissa syttyi täysi susisota, metsästäjät ja aktivistit ilmiriidassa – ”Raja on ylitetty”

    9. 9

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    10. 10

      Oletko luullut, että ohjelmien sulkeminen pidentää puhelimen akkukestoa? Asia on juuri päinvastoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    3. 3

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    4. 4

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    5. 5

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    6. Näytä lisää