Tenho, Max

Kotimaa

50 harmaan sävyä vallitsevat ensi viikon säässä – myös liukastelu jatkuu

Julkaistu:

Lauha eteläinen ilmavirtaus pitää pintansa tulevallakin viikolla. Koulujen hiihtolomia vietetään maan keskiosissa nollakelissä.

HARMAA ja tuhnuinen sää pitää pintansa myös alkavalla viikolla. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman kertoo, että koko Suomen ylle ulottuva lauha eteläinen ilmavirtaus pysyy edelleen voimissaan.

– Pohjoisessa on enimmäkseen heikkoa pakkasta yötä päivää. Etelä- ja Keski-Suomessa lämpötila on päivisin pari astetta plussalla. Öisin on pikkupakkasta koko maassa, Nyman kiteyttää tulevan viikon lämpötiloja.

Aiempaan malliin luvassa on pilvipoutaa ja sijainnista riippuen eri olomuodoissa tulevia, ajoittaisia sateita.

– Sunnuntain sateet väistyvät yöksi Suomen itäpuolelle. Maanantaina luvassa on lähinnä heikompia räntä- ja lumikuuroja pitkin maata. Enimmäkseen on kuitenkin poutaista.

NYMANIN mukaan näyttää siltä, että tiistain vastaisena yönä on lännestä tulossa Suomeen uusi sadealue. Sen myötä Pohjois-Suomeen satanee lunta noin viitisen senttiä. Maan etelä- ja keskiosissa sade tulee lumen lisäksi räntänä.

– Sadealue väistyy sitten keskiviikon vastaiseksi yöksi Suomen itäpuolelle. Se liikkuu hitaasti ja on aika heikko voimakkuudeltaan, joten sademäärät jäävät suhteellisen vähäiseksi, Nyman arvioi.

Myös loppuviikon sää on vaihteleva. Keskiviikko ja torstai ovat enimmäkseen poutaisia ja pilvisiä päiviä. Lähinnä pohjoisessa voidaan odottaa heikompia lumisateita sekä jäätäviä tihkusateita.

NYMANIN mukaan vaikuttaa siltä, että jälleen perjantaina saapuisi etelästä uusia, enimmäkseen lumena tulevia sateita. Ne tosin näyttävät jäävän varsin heikoiksi.

Tiedossa on siis edelleen tasaisen harmaata tuhnua.

– Mitään voimakkaita sääilmiöitä ei ole luvassa ensi viikolla. Tuulikin on enimmäkseen sellaista heikohkoa. Kosteutta on paljon. Tuo matala pilvikatto pitää kyllä enimmäkseen koko maan aika harmaana.

Nollan molemmin puolin heiluva lämpötila tarkoittaa myös sitä, että jalkakäytävät voivat ajoittain olla jäisiä ja liukkaita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    2. 2

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    3. 3

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    4. 4

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    5. 5

      Pohjoiskorealaisen loikkarin elimistöstä löytyi 27-senttinen mato – asiantuntijat epäilevät loisongelman liittyvän ihmisulosteen käyttöön ruuan maun parantamisessa

    6. 6

      Ensimmäistä länsimetroa ajanut Keijo: ”Vähän on karnevaalimeininki” – ensimmäiset matkustajat jonottivat Matinkylässä jo perjantaina

    7. 7

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    8. 8

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    9. 9

      Plusmalli Marjaana Lehtisen toimenpide sairaalassa meni pahasti pieleen: ”Ajattelin, että tässäkö tää elämä sitten oli”

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    2. 2

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    5. 5

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    6. 6

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    7. 7

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    10. 10

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    2. 2

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    3. 3

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    4. 4

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    5. 5

      Pohjoiskorealaisen loikkarin elimistöstä löytyi 27-senttinen mato – asiantuntijat epäilevät loisongelman liittyvän ihmisulosteen käyttöön ruuan maun parantamisessa

    6. Näytä lisää