Lempi

Kotimaa

Poliisi tutkii: Iskikö Tesoman puukottaja nyt Lamminpäässä?

Julkaistu:

Tampere
Lämminpäätä ja Tesomaa yhdistävät samanlainen teräase ja alueiden läheisyys.
Tampereen Lamminpäässä tapahtui viikko sitten lauantaina puukotus. Sekavasti käyttäytynyt mies lähti seuraamaan 20-vuotiasta tamperelaista miestä ja pyysi rahaa. Kun rahaa ei herunut, sekava mies iski nuorukaista veitsellä.

Puukotuksen uhri on kuvannut tarkkaan teräasetta. Teräase on noin 30 senttiä pitkä, siinä on muovikahva ja harmaa terä.

– Teräase on samantyyppinen kuin Tesoman surmassa, Kinnunen vertaa.

Tampereen poliisi pitää mahdollisena, että Lamminpään puukotuksen ja Tesoman surman takana voi olla sama tekijä. Yhdistävänä tekijänä on muun muassa samanlainen teräase.

– Lamminpään yhteyttä Tesomaan ei voida poissulkea, tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen sanoo.

Tesoman teräase on poliisin hallussa. Kinnunen sanoo, että toisin kuin julkisuudessa on kerrottu, Lamminpään teräase ei ole poliisin hallussa.

Yhteneväisiä tekijöitä on Kinnusen lisäksi myös tapahtumien läheisyys. Lamminpään hyökkäyspaikka on kilometrin päässä Tesoman surmapaikasta.

Tesoman pojat tavoitettu

Tesomasta kevyeen liikenteen väylältä löytyi kuollut mies joulukuun lopulla. Mies oli kuollut henkirikoksen uhrina.

Poliisi on julkaissut valvontakameran kuvia kyseiseltä yöltä. Kuvissa on nuoria, jotka liikkuivat Tesoman liikekeskuksessa lähellä Pedros Pubia. Poliisi ei epäile nuoria rikoksesta, mutta haluaisi tietää heiltä havainnoista.

Kinnunen kertoo, että Tesoman pojat on tavoitettu.

– Vanhemmat tunnistivat pojat kuvista, Kinnunen kertoo.

Yllä oleva video kertoo Tesomalla tapahtuneen surman tutkinnasta tammikuussa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  2. 2

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  3. 3

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  4. 4

    13-vuotiaan ryöstöstä Tampereella epäillään kahta 16-vuotiasta tyttöä – ilmoittautuivat itse poliisille

  5. 5

    MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

  6. 6

    Egyptin moskeija-iskussa kuollut jo yli 180 ihmistä – asemiehet räjäyttivät pommin ja tulittivat pakenevia

  7. 7

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  8. 8

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  9. 9

    Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

  10. 10

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  3. 3

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  4. 4

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  5. 5

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  6. 6

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  7. 7

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  8. 8

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  9. 9

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  10. 10

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  2. 2

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  3. 3

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  4. 4

    13-vuotiaan ryöstöstä Tampereella epäillään kahta 16-vuotiasta tyttöä – ilmoittautuivat itse poliisille

  5. 5

    MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

  6. Näytä lisää