Rasmus, Asmo

Kotimaa

Poika huijasi dementikkoäidiltään 49000 euroa – sai ehdollisen tuomion

Julkaistu:

Aikamiespoika myi äidille talonsa ja nosti tilin lähes tyhjäksi.
Vaikea-asteista dementiaa sairastanut äiti menetti aikamiespojalleen 49 000 euroa. Päijät-Hämeen käräjäoikeus piti tekoa törkeänä kiskontana ja poika sai ehdollista vankeutta.

Äiti ja poika asuivat yhteistaloudessa omakotitalossa, johon äidillä oli elinikäinen asumisoikeus.

Poika hoiti äitinsä asioita. Hän onnistui ensin myymään äidilleen talonsa, johon tällä oli elinikäinen syytinki. Myöhemmin poika osti talon itselleen pelkällä allekirjoituksellaan takaisin. Kauppahinnaksi oli sovittu 40 000 euroa, mutta äiti ei saanut lanttiakaan.

Äiti oli täysin puolustuskyvytön tekemään mitään oikeustoimia. Hänellä oli todettu Alzheimerin tauti jo vuosia ennen kiinteistökaupan solmimista. Vain kolme kuukautta kaupantekohetkestä äiti joutui laitoshoitoon.

Pojalla oli hänen oman kertomansa mukaan miltei rajoittamaton tilinkäyttöoikeus äitinsä rahoihin. Hän nosti ilman suurempia selvityksiä tilin lähes tyhjäksi.

Syyttäjän mielestä vuonna 1947 syntynyt poika käytti omiin asioihinsa 19 000 euroa. Oikeus päättyi kuitenkin 9 000 euroon.

Kun äiti joutui dementiayksikköön hoidettavaksi halusivat hänen tyttärensä tietää mihin huomattavat rahavarat olivat joutuneet. Äidin tilillä oli vielä ennen vuosituhannen vaihdetta noin 65 000 euroa. Hän eli hyvin säästäväistä elämää.

Kiinteistökaupoista tyttärillä ei ollut mitään tietoa. Kaupat tulivat esille Hämeen poliisin tutkinnassa.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen seitsemän kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen. Oikeuden mielestä perusteita ehdottomaan tuomioon ei ollut. Syyttäjä vaati ankarampaa rangaistusta.

Äiti kuoli oikeusprosessin aikana 86-vuoden iässä. Kantajina oikeusjutussa olivat tuomitun kaksi sisarta, joille mies joutuu maksamaan yhteensä 49 000 euron korvaukset.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  2. 2

    Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

  3. 3

    Näin vaihdat talvirenkaat kotona – muista tärkeä 100 kilometrin sääntö

  4. 4

    Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

  5. 5

    Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

  6. 6

    Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

  7. 7

    Kim Jong-unin velipuolen salamurhasta syytetyt naiset palasivat rikospaikalle pyörätuoleissa, käsiraudoissa ja luotiliiveissä – 100 poliisia turvana

  8. 8

    Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

  9. 9

    Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

  10. 10

    Nyt puhuu viljelijä 300 000 hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  3. 3

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  4. 4

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  5. 5

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  6. 6

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  7. 7

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  8. 8

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  9. 9

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  10. 10

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  2. 2

    Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

  3. 3

    Näin vaihdat talvirenkaat kotona – muista tärkeä 100 kilometrin sääntö

  4. 4

    Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

  5. 5

    Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

  6. Näytä lisää