Heikki, Henna

Kotimaa

Helsingissä Kreikka-mielenosoitus: ”Jos tulipaloa ei saada sammutettua, se leviää muuallekin”

Julkaistu:

Helsingissä marssittiin iltapäivällä Kreikan hallituksen vaatimusten puolesta.
Euromaiden valtiovarainministerit ovat päivän mittaan neuvotelleet Brysselissä siitä, mitä velkaiselle Kreikalle pitäisi tehdä. Helsingin Senaatintorilla taas järjestettiin iltapäivällä mielenosoitus, jossa tuettiin Kreikan hallituksen vaatimuksia Brysselin neuvotteluissa.

Yksi mielenosoituksen masinoijista, politiikan tutkimuksen opiskelija ja Vasemmistonuorten jäsen Henrik Jaakkola perusteli mielenosoitusta sillä, että suomalaisten on tärkeää osoittaa nyt tukeaan Kreikalle.

–  Meillä on tällä hetkellä valtionjohto, joka ei heitä tue ja joka tukee sen sijaan säästölinjaa ja talouskurilinjaa, joka ei mitenkään johda siihen, että velkarahat saadaan järjestettyä. Se johtaa vain siihen, että talouskurjuus jatkuu ja Kreikka ajautuu yhä syvempään kriisiin, Jaakkola perustelee mielenosoitusta.

Mitä teidän mielestä Eurooppa-päättäjien pitäisi tehdä Kreikan hyväksi?

– Kreikan kansa on demokraattisesti halunnut valita uuden linjan, ja jos EU on demokraattinen projekti, niin olisi ihan järjetöntä, ettei tätä kunnioitettaisi.

Eli pitäisikö Kreikan velat antaa anteeksi?

– Ne pitäisi järjestellä uudelleen. Kreikan valtiovarainministeri on ehdottanut mallia, joka tukisi kokonaislaajuisesti Euroopan taloutta. Tämä ei ole vain elinehto Kreikalle, vaan elinehto Euroopalle, että kuunnellaan Kreikkaa ja valtiovarainministerin fiksuja suunnitelmia.

Tavallista suomalaista saattaa mietityttää, miksi hänen pitäisi lainoittaa Kreikkaa edelleen. Millä tavoin tämä hyödyttää tavallista suomalaista?

– Siitähän ei ole kyse, vaan olemassaolevan lainan uudelleenjärjestelystä. Suomalaista veronmaksajaa hyödyttää eniten se, että euro ei hajoa, ja että Eurooppa ja sitä myötä maailma ei ajaudu uuteen talouskriisiin. Nykyisellä kuripolitiikalla ei saada Eurooppaa nousuun.

Eikö velkojen uudelleenjärjestely tarkoita myös lisälainaa vai voitteko taata, ettei Kreikalle tarvitse myöntää enää yhtään tahaa?

– Ei ole ehkä mun tehtävä taata sitä, vaan se on Kreikan hallitus, joka sen neuvottelee.

Thessalonikin läheltä Kreikasta kotoisin oleva, jo vuosikymmeniä Suomessa asunut Vital Papadopoulos toivoo, että Kreikan päähallituspuolue Syrizalle annettaisiin mahdollisuus yrittää parantaa Kreikan tilannetta ja tavallisten kansalaisten oloja.

–  Syriza on suuri toivo tällä hetkellä. Syriza ei ole koskaan sanonut, ettei se aio maksaa velkoja takaisin, Papadopoulos vastaa kysymykseen, onko hän vakuuttunut, että Syrizan suunnitelmat todella kohentavat Kreikan tilannetta.

Papadopoulos sanoo, että jos Kreikan ”tulipaloa ei saada sammutettua, se leviää muuallekin”.

– Suuret pankit Saksassa ja muualla rikastuvat, ja etelässä kansa köyhtyy. Tämän pitäisi loppua, hän painottaa.

– Kyseessä ei ole kreikkalaisten kriisi vaan Euroopan kriisi, Papadopoulos lisää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      Halvaantuneelta Jari Mönkköseltä pysäyttävä kommentti vaikeasti vammaisten kohtelusta Suomessa: ”Elämäni kauheinta aikaa”

    5. 5

      Kahden lapsen hengen vaatinut kolari järkyttää Lohjalla – kirkkoherra lähetti koskettavan viestin asukkaille

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    8. 8

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    9. 9

      Jussi Jokinen debytoi Columbuksessa – nuori suomalaisvahti varasti show’n

    10. 10

      Tätä on suomalaisten aito ja ehta arkiseksi – salatut faktat paljastuvat: Lemmittekö te yhtä usein kuin muut?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    3. 3

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    4. 4

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    5. 5

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    8. 8

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    9. 9

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    10. 10

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      Halvaantuneelta Jari Mönkköseltä pysäyttävä kommentti vaikeasti vammaisten kohtelusta Suomessa: ”Elämäni kauheinta aikaa”

    5. 5

      Kahden lapsen hengen vaatinut kolari järkyttää Lohjalla – kirkkoherra lähetti koskettavan viestin asukkaille

    6. Näytä lisää