Ajankohtainen kakkonen ei ole ainoa - Yle lopettaa myös tämän ohjelman lähettämisen televisiossa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ajankohtainen kakkonen ei ole ainoa - Yle lopettaa myös tämän ohjelman lähettämisen televisiossa

Yle on lopettamassa Ajankohtaisen kakkosen lähettämisen sen nykyisessä muodossa. Tämä ei ole ainoa lopetusmääräyksen saanut Ylen ajankohtaisohjelma.

16.2.2015 16:15

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan kehityspäällikkö Reeta Kivihalme kertoo Ilta-Sanomille, että reportaasiohjelman Silminnäkijä katoaa television ohjelmistosta. Ohjelmaa ei lopeteta täysin, se siirtyy tulevana syksynä televisiosta verkkoon.

IS:n tietojen mukaan myös A-studioon on tulossa muutoksia.

Ajankohtaista kakkosta ennätettiin näyttää Ylellä vuodesta 1969.

– Tietysti se aina kirpaisee, että joku vanha, hyväksytty ja tykätty ohjelma päättyy. Siinä täytyy rehellisyyden nimissä todeta, että yleisösuhde ei ole ollut määrällisesti niin hyvä kuin aiemmin, Kivihalme kommentoi Ajankohtaisen kakkosen lopettamista.

Lue lisää Ajankohtaisen kakkosen tilanteesta tästä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?