Kotimaa

Minna-Maaria Sipilä: Kovatuloinen suurperheen äiti

Julkaistu:

Minna-Maaria Sipilä keräsi vuonna 2013 yli 350 000 euron pääomatulot. Hän on peräänkuuluttanut muun muassa lähimmäisenrakkautta.
Kasvatustieteen maisteriksi kouluttautunut Minna-Maaria Sipilä ei juurikaan viihdy julkisuudessa miehensä, keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän rinnalla.

Viikko sitten järjestetyllä keskustan vaaliristeilyllä hän kuitenkin äityi kehumaan puolisoaan ”erittäin hyväksi aviomieheksi”. Pitkän, 34 vuotta kestäneen avioliiton salaisuuksiksi hän paljasti luottamuksen ja huumorin.

– Semmoista, joka on hyvää, nauravaa huumoria, hän tarkensi IS:lle.

Minna-Maaria Sipilä toimii hallituksen puheenjohtajana ja toiminnanjohtajana pariskunnan perustamassa Minna-Maaria ja Juha Sipilä säätiössä. Säätiön sääntöjen mukaan sen tarkoitus on edistää ”kristillisen ja lähetys- ja opetustyön sekä humanitäärisen työn tekemistä Suomessa ja ulkomailla”. Käytännössä tämä on tarkoittanut muun muassa syrjäytymisvaarassa olevien perheiden sekä velkaantuneiden yrittäjien rahallista tukemista.

Vaikka Juha Sipilä tunnetaan miljoonia euroja tienanneena entisenä it-yrittäjänä, hänen vaimonsa tienasi viimeisimpien verotietojen mukaan vielä selvästi miestään enemmän: vuonna 2013 Minna-Maaria Sipilä keräsi huimat yli 350 000 euron tulot, jotka olivat pelkkää pääomatuloa.

Joulukuussa Sipilä antoi harvinaisen haastattelun Pohjois-Pohjanmaalla ilmestyvälle Rantalakeus-paikallislehdelle. Hän peräänkuulutti haastattelussa muun muassa lähimmäisenrakkautta.

– Jokainen voi vaikuttaa omilla teoillaan siihen, millaisessa maailmassa me elämme. Voimme ottaa huomioon lähimmäiset tulotasosta riippumatta. Esimerkiksi naapuri voi leipoa toiselle naapurille pullaa tai hoitaa tämän lapsia. Kaikille on mahdollista välittää ihmisistä, hän totesi.

Minna-Maaria Sipilä, 55

Hallituksen puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja Minna-Maaria ja Juha Sipilä säätiössä

Verotettavat tulot: 354 784 euroa (pääomatulo)

Naimisissa vuodesta 1980

Viisi lasta, kuusi lastenlasta
Tuoreimmat