Uljas

Kotimaa

Some-kirpputoreja on joka lähtöön – erikoisryhmät asettavat ylläpidolle omalaatuisia haasteita

Julkaistu:

Some tulvii kirpputoreja erilaisille ryhmille: gooteille, rockabilly-vinyylien harrastajille, etutöölöläisille, sastamalalaisille ja niin edelleen. Ylläpitäjille piisaa kohderyhmästä riippumatta haasteita.
Pia Wahlroos toimii yhteensä seitsemän Facebook-vaihtokaupparyhmän ylläpitäjänä. Niistä suurin on valtakunnallinen Annetaan ilmaiseksi/lahjoitetaan/vaihdetaan. Wahlroos aloitti sen ylläpitäjänä puolitoista vuotta sitten.

Tässä ajassa nettikirpputorien suosio on tehnyt rakettimaisen nousun. Wahlroosin mukaan Annetaan ilmaiseksi -ryhmään liittyy päivittäin jopa 50–60 uutta jäsentä.

Puolessatoista vuodessa jäsenmäärä on hänen muistinsa mukaan noussut noin kymmenestä tuhannesta nykyiseen 27 000:een.

Kohisten nousevan suosion ansiosta alkuperäiset kirpputoriryhmät ovat poikineet sisarryhmiä. Kaupunkien vaihtoryhmät ovat pirstaloituneet kaupunginosien omiksi kirpputoreiksi. Helsingissä esimerkiksi Herttoniemenrannalla ja Pihlajamäellä on omat ryhmänsä.

– Ryhmät saavat lisää siskoja koko ajan. On Etu-Töölöä ja Taka-Töölöä. Pelkästään Marimekon käytetyille jutuille on kolme erillistä ryhmää, Wahlroos nauraa.

Eri merkkisille kameroille on omat ryhmänsä, vanhojentanssipuvuille omansa. Vaihto- ja myyntipörssejä löytyy myös esimerkiksi punk rock -aiheisen tilpehöörin harrastajille ja rockabilly-musiikkia sisältävien vinyylilevyjen keräilijöille.

Mitä enemmän jäseniä, sitä ahkerampi perkuu

Erikoisryhmät ovat niin uusi ilmiö, etteivät kokeneetkaan nettikirpputorien jäsenet aina oivalla etsiä sellaista myyntikanavakseen.

– Joku voi yrittää myydä isossa yleisryhmässä supermakeaa järjestelmäkameraa, vaikka kamerakirppis-hakusanalla hän voisi löytää ryhmän, jossa löytäisi helpommin ostajan ja saisi paremman hinnan, Pia Wahlroos kertoo.

Mitä enemmän jäseniä, sitä ahkerampaa perkuuta ylläpitäminen vaatii.

Annetaan ilmaiseksi -ryhmän jäseneksi pyrkivien profiilit tutkitaan etukäteen, jotta huijarit saadaan karsittua pois. Myös ilmoitukset tutkitaan ennen julkaisupäätöstä.

Ylläpitäjä pääsee toisinaan pesemään kaupankäyjien likapyykkiä, vaikkei hän siitä virallisesti olekaan vastuussa.

– Useamman kerran viikossa jäsen lähettää viestin, ettei tuotetta ole tullut, myyjä ei vastaa puhelimeen, tai tuote ei ole luvatussa kunnossa. Silloin otan yhteyttä toiseen osapuoleen, ja saan usein kuulla aivan päinvastaisen näkökannan, sanoo Wahlroos.

Tarkkuutta vaatii myös ilmoituksia kommentoivien käytös.

– Joskus tulee törkyä ja säännönvastaisuuksia. Pari päivää joku yritti kiilata Annetaan ilmaiseksi -ryhmän jonossa tarjoamalla laivalahjakortista kymmentä euroa, vaikkei rahaa saa sääntöjen mukaan käyttää.

Sastamalan vaihtorinki on kuhiseva kylätori

Paikallisiin nettikirpputoreihin kuuluva Vaihtorinki Sastamala on toiminut kolmen vuoden ajan.

Sanni Reinola perusti sen ystävänsä kanssa, ja vuosien varrella ryhmästä on tullut yli neljän tuhannen hengen virtuaalinen tori.

Sastamalassa on asukkaita 25 000, ja siihen nähden ryhmän jäsenmäärä on melkoinen. Suosion seurauksena ryhmä on nyt poikinut erillisen, uuden sisarryhmän lastenvaatteille ja -tarvikkeille.

Kaupankäynti on nykyään vain yksi ryhmän funktioista. Sastamalalaiset etsivät sen seinällä kadonneita kotieläimiä, varoittavat epäilyttävistä hiippareista ja kertovat tulevista tapahtumista.

Ylläpito sallii rajatusti myös pienyrittäjien mainostamisen.

– Käsitöitäkin saa myydä, mutta ei laatikkokaupalla, Reinola sanoo.

Ryhmän henki on tähdätä kasvotusten tapahtuvaan kaupantekoon. Suurin osa jäsenistä sopii kaupoista ryhmän seinällä ja hoitaa loput elävässä elämässä.

Ylläpidon haasteena on pitää jäsenistö paikallisena: Reinola arvioi, että jäsenhakemuksia tippuu päivittäin viidestä 20:een, eivätkä kaikki ole Sastamalan alueelta.

Massamuodin ja goottityylin häilyvä ero

Karoliina Korppoo on toiminut puolentoista vuoden ajan Goottikirppis Uusi -nimisen Facebook-ryhmän ylläpitäjänä.

Goottikirppis on marginaaliyleisön myyntitanner, mutta somekirppisten buumi tuntuu myös sen toiminnassa. Ryhmään liittyy Korppoon mukaan noin viisi uutta jäsentä päivässä.

Samalla, kun jäsenmäärä on kasvanut, ylläpito on muuttanut toimintaansa entistä järjestäytyneemmäksi.

– Jäseniltä tulee välillä avunpyyntöjä, kun kauppa ei ole sujunut oikein. Olemme tehneet linjaukset siitä, miten niihin vastataan. Emme voi pakottaa ketään esimerkiksi maksamaan ostoksiaan, Korppoo sanoo.

Korppoo uskoo, että muiden aihepiirien kirpputoreilla jälleenmyyntiongelmat ovat yleisempiä, sillä Goottikirppikselle tullaan lähtökohtaisesti ostamaan uniikkeja erikoistuotteita, ja hintaodotukset ovat yleensä korkeammat.

Ylläpito ei seulo ilmoituksia etukäteen, mutta se poistaa sääntöjä rikkovat ilmoitukset nopeasti.

– Joillekin on vaikeaa hahmottaa, että kaikilla on samat säännöt. Välillä on tyyppejä, jotka haluavat jälleenmyydä esimerkiksi Kiinasta tilaamaansa halpatavaraa. Se on kiellettyä: meillä myydään käytettyjä esineitä, Korppoo linjaa.

Hän kertoo, että aina löytyy yksi, joka valittaa hinnoista, ja toinen, joka pahoittaa mielensä siitä, että myytävänä on vaikka liian tavallinen vaatekappale.

– Samat aiheet mietityttävät pientä kirpputorikävijää vuodesta toiseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    2. 2

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    3. 3

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    6. 6

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    7. 7

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    8. 8

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    9. 9

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    10. 10

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    5. 5

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    8. 8

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    9. 9

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    2. 2

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    3. 3

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    6. Näytä lisää