Heikki, Henna

Kotimaa

Toimitusjohtajalle syyte salakatselusta - kuvasi olohuoneen ikkunasta

Julkaistu:

Suureen suomalaiskonserniin kuuluvan yhtiön toimitusjohtaja kuvasi olohuoneen ikkunasta ja joutui syytteeseen.
Toimitusjohtajan epäillään valokuvanneen kännykkäkameralla rakennusfirman puheenjohtajan ja hänen vaimonsa asunnon sisätiloja illalla olohuoneen ikkunasta toukokuussa 2013.

Toimitusjohtaja on kiistänyt kuvanneensa sisätiloja. Hän on kertonut ottaneensa vain kuvan autosta.

Taustalla muhii riita naapurin tukimuurista ja sen rakentamisesta. Kireäksi pingottuneen riidan selvittelyssä on tarvittu poliisiakin. Toimitusjohtajaa on epäilty jo aiemmin salakatselusta, kun yksi työntekijä kertoi toimitusjohtajan kuvanneen työntekijöitä matkapuhelimella ja kameralla. Toimitusjohtaja myönsi kuvanneensa työmaalla tukimuuria. Syyttäjä ei nostanut syytettä, koska rakennustyömaa ei ole kotirauhan suojaama paikka eikä näyttöä ollut siitä, että toimitusjohtaja olisi kuvannut kohdehenkilöitä heidän yksityisyyttään loukaten.

Rikosilmoituksia on sinkoillut puolin ja toisin. Rakennusfirman työntekijöiden mukaan toimitusjohtaja on pyrkinyt estämään ja hidastamaan työmaan etenemistä. Työntekijän mukaan toimitusjohtaja keskeytti työt muun muassa seisomalla pyjamassa kaivurin telan päällä.

Työntekijä kirjoitti tästä suivaantuneena toimitusjohtajan työkavereille sähköpostin, jossa hän kertoi toimitusjohtajan toiminnasta. Työntekijä kertoi viestissään toimitusjohtajan järjestäneen eräällä rakennustyömaalla yritykselle ”mieleenpainuvia elämyksiä”.

Tätä työntekijää epäiltiin sähköpostiviestin takia kunnianloukkauksesta syyskuussa 2013. Syyttäjä ei nostanut syytettä, koska piti epäiltyä rikosta vähäisenä.

Yksi työmaan työntekijöistä tuomittiin laajennettuun lähestymiskieltoon syyskuussa 2013. Tilannetta edelsi kiivas keskustelu tukimuurin valamisesta. Toimitusjohtaja yritti estää hänen mielestään sopimuksen vastaisen tukimuurin valamisen. Toimitusjohtaja irrotti 1–2 valumuottia, työntekijän mukaan hän irrotti niitä 5–6.

Työntekijä hermostui ja tuli lauta kädessä kohti toimitusjohtajaa ja esitti käräjäoikeuden mukaan jonkinasteisen henkeen kohdistuneen uhkauksen. Oikeuden mukaan kyse oli ylireagoinnista eikä menettely ollut oikeutettu. Toisaalta toimitusjohtaja ei tilanteesta otetun videon mukaan kokenut tilannetta erityisen uhkaavana eikä millään lailla perääntynyt. Rakennusyhtiön puheenjohtaja kuvasi osan tapahtumaa videolle. Tilanteeseen liittyi oikeuden mukaan toimitusjohtajan puolelta provosointia. Ymmärrettävästi tilanne saattoi jälkeenpäin tuntua toimitusjohtajasta uhkaavalta.

Paikalle hälytetty poliisipartio odotti, kunnes tukimuurin valu saatettiin loppuun. Oikeus totesi, että ”yleisesti todettuna mikään ei estäisi lähestymiskiellon määräämistä kummallekin osapuolelle”. Kuuden kuukauden laajennettu lähestymiskielto määrättiin kuitenkin rakennusyhtiön miehelle, koska hän oli oikeuden mukaan kohdistanut toimitusjohtajaan ja hänen perheeseensä häirintää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      Halvaantuneelta Jari Mönkköseltä pysäyttävä kommentti vaikeasti vammaisten kohtelusta Suomessa: ”Elämäni kauheinta aikaa”

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Jussi Jokinen debytoi Columbuksessa – nuori suomalaisvahti varasti show’n

    7. 7

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    8. 8

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    9. 9

      Talvi saapui viimein Helsinkiin – katso vaihtokuvat ennen ja jälkeen lumimyräkän!

    10. 10

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    3. 3

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    4. 4

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    5. 5

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    8. 8

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    9. 9

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    10. 10

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      Halvaantuneelta Jari Mönkköseltä pysäyttävä kommentti vaikeasti vammaisten kohtelusta Suomessa: ”Elämäni kauheinta aikaa”

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. Näytä lisää