Lempi

Kotimaa

Japanin pääministeri Isisille: Emme anna koskaan anteeksi

Julkaistu:

”Olen erittäin vihainen näistä inhottavista ja halveksittavista terroriteoista. Emme anna koskaan anteeksi terroristeille”, Shinzo Abe totesi.
Japani tuomitsi jyrkästi äärijärjestö Isisin sen jälkeen kun järjestö julkaisi videon, jonka se kertoi esittävän panttivankina ollutta japanilaista Kenji Gotoa mestattuna.

Japanin hallituksen edustaja Yoshihide Suga piti tekoa epäinhimillisenä. Hänen mukaansa japanilaisministerit kokoontuvat keskustelemaan, miten Japani reagoi tilanteeseen.

Silminnähden järkyttynyt maan pääministeri Shinzo Abe painotti, että Japani ei aio antaa periksi terroristeille.

– Olen erittäin vihainen näistä inhottavista ja halveksittavista terroriteoista. Emme anna koskaan anteeksi terroristeille, hän sanoi.

Aben mukaan Japani tekee yhteistyötä kansainvälisen yhteisön kanssa saadakseen tekijät vastuuseen.

Kenji Gotoa ja Isisin vankina olevaa jordanialaislentäjää yritettiin vaihtaa Jordaniassa kuolemantuomiota odottavaan jihadistinaiseen. Vaihdosta ei kuitenkaan tullut mitään, koska Jordania ei ole saanut todisteita siitä, että pilotti on elossa.

Isis surmasi toisen panttivankina olleen japanilaismiehen jo aiemmin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  2. 2

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  3. 3

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  4. 4

    Vakava liikenneonnettomuus Juuassa: Traktoriin osunut henkilöauto törmäsi rekkaan

  5. 5

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  6. 6

    Tallinnan Vanhassakaupungissa seisoo kaunis talo, jolla on painajaismainen historia – KGB kidutti 15-vuotiasta tyttöä kolme kuukautta

  7. 7

    Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

  8. 8

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  9. 9

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  10. 10

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  4. 4

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  5. 5

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  6. 6

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  7. 7

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  8. 8

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  9. 9

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  10. 10

    Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  2. 2

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  3. 3

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  4. 4

    Vakava liikenneonnettomuus Juuassa: Traktoriin osunut henkilöauto törmäsi rekkaan

  5. 5

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  6. Näytä lisää