Liisa, Elisa

Kotimaa

HS: Pesuhaluttomat naiset uimahallin ongelmana - ”Osa jatkaa matkaa eikä ole tietävinään”

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsingin Yrjönkadun uimahallin henkilökunta joutuu huomauttamaan asiakkailleen yhä useammin hygieniasta.
Helsingin Sanomat kertoo, että peseytymättömyys on lisääntynyt etenkin Yrjönkadun uimahallin naisasiakkaiden keskuudessa. Laitospäällikkö Maritta Harjapää kertoo lehdelle, kuinka altaaseen mennään yhä useammin tukka kuivana ja meikit naamalla, vaikka hygieniasäännöistä on tiedotettu Yrjönkadulla muiden uimahallien tavoin iät ajat ja viime aikoina tehostetusti.

Suihkun ja hiusten pesun väliin jättämisen myötä altaaseen kertyy muun muassa meikeistä ja hiuksista irronneesta töhnästä koostuvaa likaa. Yrjönkadun uimahalli on erityisen altis lialle, sillä pukukaapit sijaitsevat käytännössä samassa tilassa kuin allas.

Henkilökunta onkin Helsingin Sanomien mukaan joutunut muistuttamaan asiakkaitaan henkilökohtaisen hygienian tärkeydestä. Harjapään mukaan huomautuksiin ei olla suhtauduttu kovin hyvin.

– Osa reagoi uimavalvojan kehotuksiin, osa jatkaa matkaa eikä ole tietävinään. Ihmiset luulevat, että nykyään saa tehdä ja toteuttaa itseään kuten haluaa, hän kertoo lehdelle.

Porttikieltoja ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole Yrjönkadun uimahallissa jaeltu. Harjapään mukaan on turhauttavaa hokea aikuisille ihmisille jatkuvasti meikkien ja hiusten pesusta tai uimalakin käytöstä.

Oletko törmännyt vastaaviin ongelmiin uimahallissa? Kommentoi alla olevassa kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    5. 5

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    6. 6

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    9. 9

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    10. 10

      USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    7. 7

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    8. 8

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    9. 9

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    10. 10

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    5. 5

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    6. Näytä lisää