Kauno, Kasperi

Kotimaa

Lidliltä hämmentävä ale-temppu: Missä ne uudet hinnat ovat?

Julkaistu:

Lidl kertoi lähteneensä mukaan hintasotaan laskemalla kymmenien tuotteiden hintoja, mutta vielä tiistaiaamuna alennukset eivät näkyneet kaikissa myymälöissä.
Lidl kertoi tänä aamuna laskeneensa viidenkymmenen tuotteen hintoja vastauksena K-ryhmän marraskuisiin ja S-ryhmän eilisiin hintojen alennuksiin.

Hämmentävää tilanteessa on se, että tiistaiaamuna kymmenien tuotteiden alennukset eivät vielä näkyneet kaikissa myymälöissä. Uudet hinnat tulivat näkyviin myöhemmin päivällä, ja IS teki uusiin hintoihin pohjaavan hintavertailun.

Lidl kertoo, ettei aio tehdä erillisiä listoja tai kampanjoita alennetuista tuotteista. Se ei myöskään suostu erittelemään, mitä tuotteita alennusten piiriin kuuluu.

– Joukossa on tuotteita kaikista tuoteryhmistä, kuten juustoista, leivistä sekä maito- ja lihatuotteista. Tavoitteena on jatkossakin taata asiakkaille edullisempi ostoskori, kertoo Lidl:n toimitusjohtaja Lauri Sipponen sähköpostitse Ilta-Sanomille.

Sipposen mukaan ketju seuraa hintojen kehitystä ja reagoi alennuksiin tarvittaessa myös jatkossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

    3. 3

      Yle: Helsinkiläisen koulun opettajaa epäillään seksuaalirikoksista, uhreja on 10

    4. 4

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    5. 5

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    6. 6

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    9. 9

      Tamperelainen Antti, 30, oli työtön 1,5 vuotta, teki 2–4 työhakemusta viikossa ja lopulta täysosuma tuli suoraan TE-toimistosta

    10. 10

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    7. 7

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

    3. 3

      Yle: Helsinkiläisen koulun opettajaa epäillään seksuaalirikoksista, uhreja on 10

    4. 4

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    5. 5

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    6. Näytä lisää