Visa

Kotimaa

Onko tässä Putinin ovelin hämäys ja suunnitelma? - Soini: "Voi olla hyvin taitavaa"

Julkaistu:

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps) pohti presidentti Vladimir Putinin tavoitteita Venäjän ja Suomen suhteita käsittelevässä ajankohtaiskeskustelussa eduskunnassa.
Soini totesi, että Venäjän toimintaa olisi syytä tarkastella historian näkökulmasta. Hän myös totesi heikon Venäjän olevan Suomen kannalta yhtä ongelmallinen kuin tunnoissaan oleva suurvalta.

Soinin mukaan ulkoasiainvaliokunta korostaa jokaisen valtion oikeutta valita omat yhteistyökumppaninsa.

– Minkäänlaista etupiirijakoa ei tule hyväksyä, ei myöskään tahallisia ilmatilaloukkauksia. Venäjää ei kuitenkaan saa eristää, ei edes silloin kun se toimii sääntöjen vastaisesti, kuten se on tehnyt ja tekee, Soini sanoi.

Puheessaan Soini kyseenalaisti arviot, joiden mukaan Venäjän toimet Ukrainassa olisivat seurausta EU:n tavoitteiden toteuttamisesta Ukrainassa ilman omaa suunnitelmaa.

– Jonkin verran historiaa lukeneena en voi yhtyä sellaisiin arvioihin, että Putinin toiminta olisi vain reaktiota lännen politiikalle. Kuten totesin alussa, historiallinen näkökohta on Venäjän kehitystä arvioitaessa syytä pitää tässäkin tilanteessa kirkkaasti mielessä, Soini sanoi.

Hänen mukaansa Putinin puheiden ja toiminnan ristiriitaisuus tekee tilanteen arvioimisesta vaikeaa.

– On huomattava, että tämä saattaa olla taktinen tavoite antaa ulospäin tietoisesti kuva arvaamattomasta johtajasta. Tällainen taktiikka on historiassa lamaannuttanut muiden toimintaa ennakolta, koska arvaamattoman vastaiskun pelätään olevan äärimmäisen jyrkkä, Soini sanoi.

– Se, mitä me pidämme ihmeellisenä, voi toisesta näkökulmasta olla hyvin taitavaa, hän lisäsi.

Soinin mielestä on selvää, että Venäjän toiminnassa on kyse pitkän aikavälin prosessista. Hänen mukaansa venäläisten poliitikkojen arvioita on syytä lukea tarkasti yhteisen pohjan löytämiseksi.

Soini myös totesi, että luottamuksen palauttaminen Venäjän kanssa on välttämätöntä.

Yllä olevalla videolla suora lähetys keskustelusta eduskunnassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    3. 3

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    4. 4

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    5. 5

      Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

    6. 6

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    7. 7

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    8. 8

      Mayon-tulivuori antoi vaaranmerkin: Valtava sienipilvi pimensi Auringon Filippiineillä

    9. 9

      Nämä nimimiehet tulevat Leijonia vastaan olympialaisissa – USA:n kapteeni ei ole pelannut tällä kaudella missään, teki NHL:ssä 588 pistettä

    10. 10

      18 eri firmaa rahtaa alkoholia kuninkaanlinnaan – Tanskan hovin ruokatilaukset pöyristyttävät: ”Aivan järjetöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    5. 5

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    6. 6

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    7. 7

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    8. 8

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    3. 3

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    4. 4

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    5. 5

      Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

    6. Näytä lisää