Kotimaa

Näyttelijä Aarno Sulkanen ei valita seksuaalirikostuomiostaan

Julkaistu:

Näyttelijälegenda Aarno Olavi Sulkanen ei valita seksuaalirikostuomiostaan.
Helsingin hovioikeudesta vahvistetaan Ilta-Sanomille, ettei Sulkanen hakenut tuomioonsa valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Valituslupahakemuksen viimeinen jättöpäivä olisi ollut maanantaina.

Helsingin hovioikeus katsoi Sulkasen syyllistyneen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuoden 2010 huhti-elokuun välisenä aikana. Hän sai kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Oikeus antoi asiassa tuomion 13.11.2014. Tuomio on nyt siis lainvoimainen.

IS:n tietojen mukaan uhri oli tekohetkellä 12-vuotias, vaikeasti kehitysvammainen tyttö. Sulkanen joutui maksamaan uhrilleen yhteensä 2 500 euron kärsimyskorvaukset. Uhri on kärsinyt IS:n tietojen mukaan muun muassa Sulkasen teoista johtuneista psyykkisistä oireista.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi vuoden 2013 lokakuussa näyttelijän kaikki syytteet. Sulkanen kiistää edelleenkin syyllisyytensä. Hän piti käräjäoikeuden tuomiota oikeana.

– Olen väsynyt koko asiaan. Mielestäni käräjäoikeuden tuomio oli ihan oikea, asiallinen ja kaikki syytteet hylättiin perustellusti. Tämä on semmoista, että en jaksa enää jatkaa asian jauhamista, Sulkanen perusteli ratkaisuaan Ilta-Sanomille tiistaina.

Mutta kiistätte kaikki syytteet?

– Totta helvetissä, Sulkanen selvittää.

Oikeuden julkisista asiakirjoista ei selviä teonkuvausta ja tuomion perustelua tarkemmin, sillä asiakirjat on määrätty salaisiksi vuoteen 2073 saakka.

Sulkanen tunnetaan parhaiten rooleistaan kymmenissä suomalaisissa elokuvissa. Hän on näytellyt merkittäviä rooleja muun muassa Edvin Laineen elokuvissa Täällä Pohjantähden alla, Akseli ja Elina sekä Pohjantähti.