Kauno, Kasperi

Kotimaa

Supo: Useita alaikäisiä päätynyt Suomesta taistelualueille - ”Kokonaisia perheitä lähtenyt”

Julkaistu:

Suojelupoliisista ei oteta kantaa ulkoministerin kertomukseen ulkomaille taistelemaan pyrkineestä suomalaistytöstä.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) paljasti lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että joitakin viikkoja sitten Lontoossa lentokentällä pysäytettiin alaikäinen suomalaistyttö, joka oli pytkinyt taistelemaan fundamentalistien riveihin ulkomaille. Tuomiojan mukaan tyttö oli kotoisin Pohjois-Karjalasta.

Suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala toteaa IS:lle, ettei pysty kommentoimaan asiaa tarkemmin.

– Emme voi sen enempää vahvistaa tai kiistää tämän tapauksen olemassaoloa. Yksittäisistä tapauksista ja henkilöistä emme voi kertoa julkisuuteen yksityisyyden suojan vuoksi, Rantala toteaa.

Rantala kuitenkin vahvistaa, että myös lukuisten alaikäisten tiedetään päätyneen viime aikona Suomesta Syyriaan ja Irakiin taistelualueille.

– Siellähän on kokonaisia perheitä. Alaikäisiä on siellä muutamia, jotka ovat enimmäkseen sinne lähteneiden perheiden lapsia tai siellä syntyneitä, Rantala sanoo.

Tuomiojan kertomuksen kaltaisia lähtijöitä Supo ei tunne.

– Tiedossamme ei ole, että konfliktialueilla olisi tällä hetkellä Suomesta itsenäisesti lähteneitä alaikäisiä, Rantala toteaa.

Hän ei kuitenkaan pidä vastaavaa mahdottomana.

– Mutta kaikki tapaukset eivät aina edes tule meidän tietoomme niin, että tietäisimme ennen lähtöä jonkun olevan lähdössä. Tieto tällaisesta voi tulla sitten viiveellä, Rantala korostaa.

Kaikkiaan Suomesta on lähtenyt viime aikoina Syyriaan ja Irakiin jo yli 50 henkilöä. IS kertoi joulukuussa lähtijöiden joukossa olevan useita naisia, joista osa on matkannut taistelualueille yksin ilman puolisoaan tai perhettään.

– Liki kaikki ovat matkustaneet alueelle osallistuakseen aseelliseen toimintaan, mutta muutama on mukana humanitaarisessa toiminnassa, Rantala sanoo.

Rantalan mukaan parikymmentä lähteneistä on myöhemmin palannut Suomeen, mutta yli puolet läheteneistä on yhä konfliktialueilla.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  2. 2

    Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

  3. 3

    Kuvat: Järjetön kaahaaminen päättyi 30 metrin ilmalentoon, auto rysähti sillalta maahan – ”Menin siinä ihan shokkiin”

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

  6. 6

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  7. 7

    Mikä pukeutuja! Espanjan kuningatar Letizian 76 euron ketjuliikemekko ja muut ihanat tyylit

  8. 8

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  9. 9

    Mies kuoli työtapaturmassa sahalla Kalajoella

  10. 10

    Videon katsominenkin tekee kipeää – loukkaantuneena jäässä maannutta pelaaja lauottiin päähän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  5. 5

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  6. 6

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  7. 7

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  8. 8

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  9. 9

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  10. 10

    Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  2. 2

    Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

  3. 3

    Kuvat: Järjetön kaahaaminen päättyi 30 metrin ilmalentoon, auto rysähti sillalta maahan – ”Menin siinä ihan shokkiin”

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

  6. Näytä lisää