Visa

Kotimaa

Luulo ei ole tiedon väärti - tämä sammakko hortoili väärässä ajassa

Julkaistu:

Sammakko on voinut lähteä tulvaa pakoon tai luulee, että kutuaika on alkanut, sanoo asiantuntija.
Ilta-Sanomien lukija lähetti valokuvan, jossa sammakko loikkii lumihangella.

Onko luonto seonnut vai mikä saa sammakon liikkeelle?

Sammakkohavainto ei ihmetytä Turun eläinmuseon konservaattoria Ari Karhilahtea.

– Olen odotellut, milloin puhelin alkaa soida ja pyydetään pelastamaan sammakoita. Joskus lämpöjakso on riittävän keväinen. Sammakko luulee, että on tullut kevät ja lähtee liikkeelle.

Karhilahdelle tulee IS:n lukijan havainnosta mieleen kaksi vaihtoehtoa. Lämpimät päivät ovat sekoittaneet sammakon tai rupikonnan kutuajan. Varsinais-Suomessa on viime päivinä ollut neljä astetta lämmintä.

Toinen vaihtoehto on, että rupikonna on lähtenyt tulvaa pakoon.

– Se on voinut talvehtia jossain onkalossa. Kun on lämmin sää ja lumi on sulanut, vesi on täyttänyt onkalon.

Sammakot viettävät talvet maan onkaloissa, esimerkiksi puiden juurakoissa, tai kivilouhikoksissa. Karhilahti sanoo, että jotkut sammakot voivat viettää talven vaikka lähteen silmässä.

– Ne ovat kylmässä vedessä koko talven. Siellä ne jurottavat jossain nurkassa vesikasvien seassa ja odottavat kevättä.

Karhilahden mukaan kun oikea kevät koittaa, sammakkojen pääjoukot ryntäävät metsistä ensimmäisenä lämpimänä päivänä veden ääreen kutemaan.

– Nyt on liian varhaista massakutuun. Ne hortoilevat kylmissä ja pärjäävät kyllä muutaman asteen pakkasessa.

Karhilahti on vienyt lumihangillta pelastamiaan sammakoita kellariin.

Sammakko viihtyy esimerkiksi maakellarissa. Sen voi laittaa ämpäriin, jonka pohjalla on jotain kosteaa, esimerkiksi rahkasammalta tai paperia. Ämpärin kansi pitää jättää raolleen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Heikki Lampela erotettiin asianajajista

    3. 3

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    4. 4

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    5. 5

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    8. 8

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    9. 9

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    10. 10

      Aftonbladet: Ruotsissa syttyi täysi susisota, metsästäjät ja aktivistit ilmiriidassa – ”Raja on ylitetty”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    6. 6

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Heikki Lampela erotettiin asianajajista

    3. 3

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    4. 4

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    5. 5

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    6. Näytä lisää