Heikki, Henna

Kotimaa

Miksi Suomen sää heittelehtii? - yksi merkittävä seikka ratkaisee

Julkaistu:

Loskakelin ja pakkasen vaihtelu jatkuu seuraavat viikot.
Joulun alla alkanut ihmeellinen jojo-sää jatkuu Suomessa.

Lämpötila on vaihdellut tänä talvena tiheää tahtia. Vähän väliä sää on plussalla - lumi sulaa maasta, taivaalta sataa vettä tai räntää. Sitten tulee kova pakkasjakso - maa jäätyy. Sade tulee lumena

– Jojottelu jatkuu, päivystävä meteorologi Joanna Rinne sääpalvelu Forecasta ennustaa seuraavan parin viikon säätä.

Kylmän ja lämpimän voimakkaassa heittelehtimisessä ei Forecan Rinteen mukaan ole mitään ihmeellistä. Suomi sijaitsee sään näkökulmasta välimaastovyöhykkeellä.

– Olemme kahden erilämpöisen ilmamassan rajalla, Joanna Rinne tarkentaa.

Pohjoisen ilmamassan alueella ilma on viileää, eteläisessä lämpimämpää. Ilmamassan väliin muodostuu liikkuvia matalapaineita.

Suomelle ominainen säätyyppi on juuri se, että maan yllä on liikkuvia matalapaineita. Matalapaineiden tehtävänä on tasoittaa lämpötilaeroja.

– Kun toisella puolella on kylmempää ja toisella lämpimämpää, matalapaineet yrittävät muodostaa tasaisemman välin, Rinne sanoo.

Viime vuotta kylmempää

Matalapaineet kulkevat kahden ilmamassan rajalla. Välillä tulee lämpimämpää ilmaa etelästä. Välillä tulee kylmempää ilmaa.

– Jos sää pysyy pidemmän aikaa samankaltaisena, se johtuu siitä, että meidän yläpuolellemme tulee isompi korkeapaine. Se blokkaa liikkuvia korkepaineita ja jättää meidät joko kylmemmän tai lämpimämmän ilmamassan alueelle pidemmäksi aikaa, Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne selvittää.

Loskakelin ja pakkasen kovasta vaihtelusta huolimatta tänä talvena sää on ollut viime vuotta kylmempi. Vuosi sitten eteläisessä Suomessa pelattiin joululomalla golfia. Tammikuun loppupuolella tuli kylmempi jakso.

– Muistan, että viime vuonna talvisaappaille ei ollut tarvetta kuin kahtena viikkona, Rinne muistelee.

Videolla HS:n meteorologi kertoo päivän säästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    3. 3

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    4. 4

      Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. 6

      Apu: Nina Mikkonen isoon leikkaukseen – ”Leikkauspäivänä tulee kuluneeksi tasan vuosi Timo T. A:n kuolemasta”

    7. 7

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    8. 8

      Kotiporno ja 4 muuta seksiasiaa, jotka lyövät asiantuntijan mukaan tänä vuonna kunnolla läpi

    9. 9

      8 liian yleistä alusvaatemokaa, joihin sinäkin olet luultavasti sortunut

    10. 10

      Muistatko vielä Maxi-Marketin ja Elannon myymälät? Nostalgiset kuvat vievät arkeen vuosien taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    9. 9

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    10. 10

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    3. 3

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    4. 4

      Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. Näytä lisää