IS:n toimittaja pukeutui päiväksi burkaan – jo sovittaminen yllätti

Julkaistu: , Päivitetty:

Toimittaja pukeutui musliminaisen asuun päästääkseen heitä kohtaan tuntemasta säälistä. Yllättäen löytyy ihan muuta säälittävää.
Olen aina vähän kadehtinut musliminaisia, mutta vain yhdestä syystä. Heidän ei tarvitse miettiä, mahtuvatko he aamulla vaatteisiinsa. Sen kun heittää päällensä väljän, mustan kaavun ja homma on selvä.

En voisi olla enempää väärässä. Huomaan tämän, kun päätän viettää päivän musliminaisen asussa.

Lainaan burkan kirjailija Rosa Liksomilta, joka julkaisi keväällä Burka-nimisen valokuvakirjan.

Burka on afganistanilaisen musliminaisen tapakulttuuriin liittyvä asu. Sinisessä burka-kaavussa on silmät peittävä ristikko. Nainen on siinä täysin tunnistamaton. Musliminaiset käyttävät burkaa noudattaakseen islamin siveellisyyssääntöjä ja mahdollisesti korostaakseen identiteettiään.

Vetäessäni päälleni sinistä burkaa tapahtuu kummia. Se ei mahdu päälle. Päähineosa on liian pieni. Ei voi olla totta!


Haluan pukeutua musliminaiseksi, koska minulla on ennakkoluuloja. Säälin heitä, alistettuja naisraukkoja, koska he joutuvat olemaan miehen komentovallan alla.

Sovittaessani burkaa ensimmäinen ennakkoluulo haihtuu heti kättelyssä. Kaapu ei mahdukaan kaikille!

Haluan tietää, miten musliminaisiin Suomessa suhtaudutaan ja millaista on kohdata maailma hunnun alla. Joudunko konfliktiin? Tuijotetaanko eri lailla pukeutunutta ihmistä? Syljetäänkö musliminaisen päälle tai heitetäänkö hänen suuntaansa tomaatteja? Näin tapahtui Rosa Liksomille viime vuonna Ranskassa, kun hän pukeutui siniseen burkaan.

Ranskassa ja Hollannissa burka on kielletty asu. Sen käyttämisestä saattaa rapsahtaa yli sadan euron sakot. Burkaan tai kasvojen eteen laitettavaan huntuun, niqabiin, pakottamisesta voi saada jopa kymmenientuhansien eurojen sakot.


Miksi suostut?

Se on ensimmäinen ajatukseni, kun astun Helsingin Hämeentiellä sijaitsevaan, etnisiä vaatteita myyvän Harif Shopiin. Kaupassa on yksi asiakas, nuorehko nainen, joka on pukeutunut väljään kaapuun, joka peittää hänet päästä varpaisiin jättäen näkyviin vain kasvot. Päässäni vilistää jo naisen kova kohtalo: on raukka päässyt nopeasti käymään ostoksilla. Varmaan pitää juosta kiireen vilkkaa kotiin.

Tiskin takana seisoo iloinen myyjä, joka on vetäissyt päähänsä pelkän hunnun, joka paljastaa kasvot. Hänellä on päällään paksu villapaita ja nilkkoihin asti ulottuva hame.

Naiset juttelevat vilkkaasti keskenään. Heillä näyttää olevan hilpeä tunnelma. Huomaan miettiväni, onko tämä ainoa paikka, jossa heillä on hauskaa.

Ensimmäisenä pienessä myymälässä pistävät silmään värit. Värikkäät huivit ovat siisteissä pinoissa. Musliminaisen maailma ei olekaan musta. Ainoan asiakkaankin asu on punainen.

– Sitä ostaa, mikä väri sopii, hän perustelee valintaansa.


Haluaisin ostaa mustan niqabin, kasvot lähes kokonaan peittävän vaatteen, jossa on pieni aukko silmille. Minulle myydään ei-oota. Mustia ei ole enää jäljellä.

– Musta on suosituin väri, kertoo myyjänä työskentelevä Hidayo, 25, jonka veli omistaa kaupan.

Menekin syy ei ole kuitenkaan se, että musta hoikentaa.

– Musta sopii kaiken kanssa, Hidayo sanoo.

Päädyn violettiin väriin. Se ei ole värinä liian räikeä. Toivoisin sulautuvani kadulla massaan. Se voi olla tosin vaikeaa. Ystävä kertoo, että hänen viisivuotias tyttärensä huusi musliminaisen nähdessään: Äiti, kato kummitus!

Nainen saa olla kaunis

Niqab maksaa 30 euroa. Harif Shop myy noin 30 niqabia kuukaudessa.

Somaliasta kotoisin oleva Hidayo kertoo, että kasvot peittävä niqab ei ole musliminaiselle pakollinen asu.

– Käytän sitä, jos käyn moskeijassa. Tärkeintä on, että pää peittyy. Islaminuskossa sanotaan, että naisen pitää peittää hiuksensa. Hiusten näkyminen on iso synti. Niqabiin pukeutumalla toteutan Jumalan tahtoa.

Koraani ei suoraan käske naisia käyttämään burkaa tai niqabia. Koraani neuvoo pyrkimään vaatimattomuuteen ja peittämään itsensä pään ja poven yli menevällä hunnulla. Vaatimattomuus on tosin vähän suhteellinen käsite. Hidayolla on ripsi- ja luomiväriä.

– Uskonnossa ei ole sellaista kohtaa, että ei saa olla meikkiä. Nainen saa olla kaunis, Hidayo sanoo.

Suurin osa muslimeista on eri mieltä. Kaunistautua kuuluu vain niiden ihmisten lähellä, jotka muutenkin saavat nähdä sinut ilman huivia.

Hidayo odottaa veljensä saapumista, jotta voisi lähteä kuntosalille.

Siinä Hidayon elämä tosin eroaa länsimaisesta, että hän asuu vielä 25-vuotiaana vanhempiensa kanssa. Musliminainen ei saa myöskään juoda alkoholia eikä polttaa.

– Kulttuuriin kuuluu, että niin kauan kuin tyttö ei ole naimisissa, hän asuu vanhempiensa kanssa. Somaliassa on iso merkitys, että ei jätä vanhempiaan yksin. Lasten velvollisuus on huolehtia vanhemmista, Hidayo sanoo.

– Minun käy sääliksi, miten huonosti Suomessa kohdellaan vanhuksia ja että vanhukset ovat täällä yksin, hän jatkaa.

Hidayon käy sääliksi myös nuoria, humalaisia naisia.

– Ei nuoren pidä juoda.

Huvittaa. Puntit näyttävät olevan tasan: me molemmat säälimme toisiamme.

Minä säälin musliminaisia, jotka ovat oman kulttuurinsa armoilla, ja musliminainen säälii minua, suomalaiseen kulttuuriin syntynyttä.


Niqabiin pukeudutaan omasta tahdosta

Seuraavana aamuna sataa ja on pimeä. On aika pukeutua niqabiin. Mietin, kannattaako minun pestä hiukset, kun kukaan ei kuitenkaan näe niitä. Naamaani on noussut yön aikana finni. Iloitsen, että kylläpä hyvän päivän valitsi! Kukaan ei näe.

Kun hyppään Helsingin Mannerheimintien aamuruuhkassa kympin ratikkaan, tunnen hetken olevani kaiken keskipiste. Se on kuitenkin vain oma sisäinen tunne. Kukaan ei kiinnitä minuun huomiota. Vierustoverini ei vilkaisekaan, vaan näprää kännykkäänsä niin kuin lähes kaikki matkustajat.

Olen jännittänyt edellisiltana niin, että olen purrut huuleni lähes verille. Ajatus, että minua mahdollisesti tuijotetaan, tuntuu kauhealta. Yritän valaa itseeni uskoa: nyt saan tuntumaa, miltä tuntuu olla kaunis nainen, joka pysäyttää liikenteen!

Hävettää. Minä, minä, minä. Aito musliminainen ei ajattele näin minäkeskeisesti. Hän on osa jotakin suurempaa - yhteisöä.

Soitan Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtajalle Pia Jardille. Suomalaissyntyinen nainen on ollut muslimi jo lähes 30 vuotta.

– Niqab ei missään nimessä ole alistamista, hän sanoo.

– Se on rohkea nainen, joka varsinkin länsimaissa kulkee niqabissa, koska ajat ovat levottomat eikä voi tietää, mitä tulee vastaan seuraavaksi.

Niqabiin pukeudutaan omasta tahdosta.

Niqabiin pukeutuminen tarkoittaa, että ei naisena halua alistua maalliselle arvostelulle - vain Jumalalle alistutaan. Kukaan ei silloin arvostele esimerkiksi hiusten tai muun perusteella. Niqab on viesti, että nainen toteuttaa Jumalan tahtoa.

Astun ratikasta ja olen kompastua helmaani. Sateenvarjo ja niqab ovat haastava yhdistelmä. En ole osannut kiristää niqabin päähinettä tarpeeksi kireälle ja otsahiukseni sojottavat valtoimenaan. Se ei jää ratikan ikkunasta katselevalta musliminaiselta huomaamatta. Hän näyttää paheksuvalta. Muistelen Hidayon sanoja: hiusten näkyminen on synti.


Vain vanhemmat ihmiset tuijottavat

Kun kävelen katsomaan Stockmannin jouluikkunaa, mietin, millaista viestiä minä haluan välittää. Pia Jardi kertoo kiinnostuneensa islaminuskosta, koska ihmisen käytöksellä ja teoilla on merkitystä.

– Olen vastuussa teoistani. En pysty paratiisipaikkaa lupaamaan, mutta ihmisen pitää pyrkiä hyvään.

Tähän asti olen halunnut vapauttaa musliminaiset hunnuistaan, mutta se on väärin ajateltu. He eivät ole pyytäneet minulta vapautusta. Minä ajattelen, että heidän elämänsä on vaikeaa, koska muslimikulttuuri on minulle vierasta. Nyt alan tajuta, että se on heidän kulttuuriaan ja yhtä arvokasta kuin kenen tahansa elämä.

Kaupungilla kohtaan kaikenikäisiä ihmisiä. Lapset eivät kiinnitä minuun huomiota. Heitä kiinnostavat lähinnä jouluvalot ja karusellin poliisiauto.

Vain vanhemmat ihmiset tuijottavat.

En tuijota takaisin. Jos musliminainen haluaa esiintyä uskottavasti, hänen ei tule vastata miesten katseisiin. Musliminaiselta odotetaan säädyllistä käytöstä. Hän ei saa flirttailla, kiroilla eikä nauraa kovaan ääneen.

Väistelen lätäköitä ja olen taas kompastua helmaani ja joudun nostelemaan sitä. Mikä moka! Säädyllinen musliminainen ei paljasta nilkkojaan.


Päädyn Senaatintorin joulutorille juttelemaan myyjien kanssa. Kohtaan ystävällisyyttä.

Yllättäen minut valtaa sääli, mutta kohteena ei ole suinkaan musliminainen. Enemmän kuin musliminaiset minua alkaa säälittää suomalaisen pienyrittäjän elämä. Käsityöläisten tekemien tuotteiden hinnoittelu hirvittää. Vanhempi nainen kauppaa käsin kutomiaan kaulahuiveja 15 euroa kappale. Eihän siitä voi jäädä mitään käteen! Toinen nainen myy poronkarvaisia lakkeja 40 euroa kipale. Oikea hinta olisi kuulemma parisataa euroa, mutta nainen kertoo, että on jäämässä eläkkeelle vammaishoitajan työstään. Hän aikoo myydä kaiken ja muuttaa pohjoiseen.

Alkaa näyttää siltä, että musliminaiseen ei juuri kiinnitetä täällä huomiota. Musliminainen alkaa olla Helsingin kaduilla jo aika tavallinen näky. Voi myös olla, että ihmiset rynnivät joululahjaostoksilla ja miettivät, mitä vielä puuttuu. Joulun alla ei ole aikaa olla rasistinen.

Törmään vain yhteen negatiiviseen kokemukseen. Senaatintorin joulukojuilla vanhempi naismyyjä kääntää minulle selkänsä katsellessani hänen myymiään käsitöitä. Kun palaan tunnin päästä normaalivaatteissa, hän alkaa jutella kanssani vilkkaasti.

Halu pyrkiä hyvään

Kun istun kahvilassa niqabissani mietin, mikä ihmisiä hetkauttaa - ei ainakaan erityisemmin niqabiin pukeutunut musliminainen. Päätän salakuunnella, mitä viereisissä pöydissä puhutaan. Muistelen Rosa Liksomin keväistä haastattelua. Liksomin mukaan burka on loistava vakoiluasu.

Kauempana nurkkapöydässä isoäiti hymyilee lapsenlapselleen. Toisessa pöydässä pukuherrat pitävät palaveria. Yhdessä pöydässä kaksi viisikymppistä naista puhuu lapsistaan.

– Olegilla on poika! toinen nainen kertoo. Hän on käynyt hiljattain synnytyslaitoksella katsomassa lastenlastaan.

– Paras saavutukseni ovat lapset, nainen myöntää.

Viereisessä pöydässä neljä nuorta naista puhuu miehistä. Onni on selvästi ihmissuhteissa.


Mietin Pia Jardia ja ajatusta siitä, millaista viestiä ihminen haluaa välittää. Musliminainen haluaa pyrkiä hyvään.

Minäkin olen onnistunut pyrkimyksissäni - positiivisesti. Ennakkoluuloni ovat karahtaneet kiville. Suomessa asuva musliminainen ei kaipaa sääliäni. Meissä on itse asiassa paljon samaa. Hekin elelevät kodeissaan ja välittävät läheisistään.

On turha luulla, että ihmiset hurjasti miettisivät toistensa habitusta. Oikeastaan ajatus, että pukeutumiseni jotenkin hätkähdyttäisi toisia, on ollut aika minäkeskeinen.

Mieleeni tulevat jostain kuulemani sanat: jos ajattelee vain itseään, tulee paha mieli.