Aune, Oona

Kotimaa

16-vuotiasta tulitettiin tahallaan raketeilla Espoossa

Julkaistu:

Uhri sai rytäkässä vammoja. Lisäksi hänen vaatteensa vaurioituivat.
16-vuotias nuori mies on saanut uudenvuodenyönä pian puolenyön jälkeen vammoja ilotulitusraketeista Espoon Pohjois-Tapiolassa.

Entuudestaan tuntemattomat kaksi nuorta miestä ampuivat tahallisesti 16-vuotiasta ja hänen kaveriaan päin useita kertoja ilotulitusraketeilla espoolaisen kiinteistön piha-alueella.

Poliisi on kuullut uhria, jonka mukaan häntä ja hänen ystäväänsä kohti ammutut raketit olivat isoja, taivaalle ammuttavia ilotulitteita.

16-vuotias joutui vammojen vuoksi käymään lääkärissä. Lisäksi hänen vaatteensa vaurioituivat siten, että niihin tuli reikiä ja palojälkiä. Poliisin tietoon ei ole tullut, että ystävä olisi saanut vammoja.

Toisen, 18-vuotiaan tekijän henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Poliisi kuulee häntä myöhemmin. Poliisilla on epäilys myös toisen tekijän henkilöllisyydestä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

  2. 2

    Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

  3. 3

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  4. 4

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  5. 5

    Napakymppimatka aiheutti karvaan pettymyksen – ”Fiilis paikasta hyvin neuvostoliittomainen”

  6. 6

    IS seuraa hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Paavo Väyrynen kuumentaa Sauli Niinistöä

  7. 7

    Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

  8. 8

    Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

  9. 9

    Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

  10. 10

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  3. 3

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  6. 6

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  7. 7

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  8. 8

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  9. 9

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  10. 10

    Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  6. 6

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  7. 7

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

  2. 2

    Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

  3. 3

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  4. 4

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  5. 5

    Napakymppimatka aiheutti karvaan pettymyksen – ”Fiilis paikasta hyvin neuvostoliittomainen”

  6. Näytä lisää