Ismo

Kotimaa

KHO: Ääni- ja e-kirjojen arvonlisävero voi olla painettuja isompi

Julkaistu:

Äänikirjojen ja e-kirjojen arvonlisävero voi olla suurempi kuin painettujen kirjojen, katsoo korkein hallinto-oikeus KHO.
Päätöksen mukaan ei ole EU-oikeuden vastaista, että Suomessa äänikirjoista ja e-kirjoista perittävä arvonlisävero on 24 prosenttia, kun painetuista kirjoista se on 10.

Kirjoja kustantava yhtiö oli vaatinut oikeudelta, että fyysisellä alustalla, kuten cd-levyllä tai muistitikulla myytäviin ääni- ja e-kirjoihin voitaisiin myös soveltaa alempaa arvonlisäveroa. KHO kuitenkin katsoi, että nämä tuotteet poikkeavat painetuista kirjoista siinä määrin, ettei verokohtelun tarvitse olla yhdenmukainen. Oikeuden näkemys oli sama kuin keskusverolautakunnan aiemmin antama.

Jos tavarat tai palvelut olisivat samankaltaisia, niitä olisi kohdeltava verotuksessa samalla tavalla.

KHO perusteli kantaansa muun muassa sillä, että ääni- ja e-kirjojen käyttö edellyttää teknisiä apuvälineitä, toisin kuin painettujen kirjojen.

Korkein hallinto-oikeus oli pyytänyt ennen päätöksentekoa ennakkoratkaisua EU:n tuomioistuimelta. Tuomioistuin katsoi, että direktiivien määräykset eivät ole este kansalliselle lainsäädännölle, jossa painettuihin kirjoihin sovelletaan eri arvonlisäveroa kuin ääni- ja e-kirjoihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

    3. 3

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    4. 4

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    5. 5

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    6. 6

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    7. 7

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    8. 8

      Antibiooteille vastustuskykyistä suolistobakteeria löydetty Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

    9. 9

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    10. 10

      Malmin nainen Aarnio-istunnossa: "Puhuin ihan puuta heinää, mitä sylki suuhun toi"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    8. 8

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    9. 9

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

    3. 3

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    4. 4

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    5. 5

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    6. Näytä lisää