Enni, Eine

Kotimaa

Kolarit, Stubb ja Jeesus

Julkaistu:

Juttelin joulun alla esikouluikäisen poikani kanssa uutisista ja asioista, joita niissä käsitellään.
– Uutisissa kerrotaan kolareista, Alexander Stubbista ja Jeesuksesta, kuusivuotias ilmoitti.

Pojan kiteytys syksyn uutiskatsauksesta ei mene kovinkaan paljon pieleen. Uutissyksyyn on mahtunut valitettavan monta kolaria, joiden traagisuutta kuusivuotias ei onneksi ymmärrä. Rautavaaran kolarissa äiti vei oman henkensä lisäksi kolme lasta mukanaan. Simossa rattijuoppo ajoi kuoliaaksi itsensä ja kaksi vastaantulevan auton matkustajaa. Laukaan onnettomuus vaati kolme kuolonuhria.

Kuusivuotiaan silmiinsä saamia uutisia on rajoitettu, joten hän ei tiedä, että kolarit ovat vain pintaraapaisu mustista tapahtumista. Tänä syksynä puheenaiheet ovat olleet lähes loputonta synkkyyttä: Laajasalon surmaa, Oulun vauvasurmia, Kuopion perhetragediaa. Päälle epätoivoiset talousuutiset, puhumattakaan Venäjästä ja Ukrainasta.

Autumnus horribilis.

On siitä Stubbistakin puhuttu. Kesällä Stubbin astuessa kokoomuksen puheenjohtajan saappaisiin päällä oli huuma, josta puolue putosi kovaa maan pinnalle. Sormet alkoivat osoittaa Stubbia, eikä niillä enää näytetty voitonmerkkiä.

Stubbin tekemiset ja tekemättä jättämiset eivät tosin ole ainoa syy siihen, miksi kuusivuotias muistaa hänet. Jälkikasvun mukaan Stubbilla on hauska nimi, jota on hupaisaa toistella b-kirjainta korostaen.

Mistä Jeesus sitten ilmestyi kuusivuotiaan uutiskatsaukseen? Todennäköisesti tasa-arvoisen avioliittolain käsittelystä, josta syntyneeseen keskusteluun kirkko sulautui mukaan. Kuusivuotiaalle kirkko yhdistyy luontevasti Jeesukseen.

Kukapa olisi osannut arvata, että joulukuun pimeyden keskelle valon tuo 101-vuotias sotaveteraani?

Ehdotin pojan uutiskatsaukseen vielä yhtä aihetta. Linnan juhlista Suomi oppi tuntemaan Hannes Hynösen. Kukapa olisi osannut arvata, että joulukuun pimeyden keskelle valon tuo 101-vuotias sotaveteraani, joka osaa katsoa asioiden positiivisia puolia.

Vaatimaton Hynönen kertoi jouluviikolla Ilta-Sanomissa hämmentyneensä suosiostaan. Suosion syy on kuitenkin helppo löytää Hynösen omasta lausahduksesta.

– Minä elän päivän kerrallaan ihmisten mukana. On hyvä, että olen terve ja pystyn keskustelemaan. Se on kaikkein tärkeintä.

Yksi ihminen muutti uutissyksyn aika paljon valoisammaksi.

Kirjoittaja on Ilta-Snaomien toimituspäällikkö.

Elina Schüller

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    5. 5

      Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

    6. 6

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    7. 7

      Lentokoneesta putosi jäätynyttä ulostetta intialaiskylään

    8. 8

      Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

    9. 9

      Happoradion rumpali avautui lumikaaoksesta: ”Eristys päällä” – tuhansia jälleen saarroksissa Alpeilla

    10. 10

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    6. 6

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    9. 9

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    10. 10

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    5. 5

      Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

    6. Näytä lisää