Silja, Selja

Kotimaa

Suomi yhdistettiin CIA:n kidutusohjelmaan

Julkaistu:

Suomi oli yksi maista, jotka helpottivat CIA:n ”kidutusohjelmaa”. Taustalla kummittelee vankilentojen varjo.
Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n lonkerot yltävät syvälle Eurooppaan - tai kuten brittilehti The Guardian asian esittää, kidutusverkosto on ollut maailmanlaajuinen.

Yhdysvaltalainen ihmisoikeusjärjestö Open Society Foundation nimesi jo vuosi sitten yli 50 maata, joissa CIA operoi tavalla tai toisella. Muun muassa Liettuaan ja Puolaan pystytettiin terrorismista epäillyille salaiset vankilat. Lista nousi jälleen esille, kun Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitea julkaisi tiistaina 480-sivuisen selonteon kyseenalaisista kuulustelumetodeista.

Pohjoismaista listalla ovat Ruotsi, Tanska, Islanti ja Suomi. Listauksen mukaan kyseiset maat ovat helpottaneet CIA:n kidutusohjelman toteuttamisessa. Se minkä vuoksi Suomi on päätynyt listalle, on Ilta-Sanomien haastattelemien asiantuntijoiden mukaan seurausta taannoisesta vankilentoepisodista.

Epäilyt salaisista vankilennoista ja vankiloista tulivat ilmi jo kymmenisen vuotta sitten, jolloin CIA:lla oli jo laajat valtuudet jahdata terroristeja - etenkin Osama bin Ladenia - ympäri maailmaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vankilentojen epäiltiin kulkeneen myös Suomen kautta.

Eduskunnan oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen selvitys näistä lennoista julkaistiin huhtikuussa 2014.

Näiden tietojen valossa Suomen tuottamuksellisuus CIA:n toiminnan avustamisessa on joko ollut nolla tai vain jonkin verran.

Selvityksen lopputulos: Suomen viranomaisten toiminnassa ei ollut moitittavaa, sillä sen paremmin Suojelupoliisi kuin presidentin kanslia eivät olleet vankilennoista tietoisia. Jos CIA on lentänyt Suomen kautta, on se manipuloinut lentosuunnitelmatietonsa saaden vankilennot näyttämään siviililennoilta.

– Näiden tietojen valossa Suomen tuottamuksellisuus CIA:n toiminnan avustamisessa on joko ollut nolla tai vain jonkin verran, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Aaltolan mukaan tuoreet CIA-paljastukset syövät etenkin Yhdysvaltain arvovaltaa.

Jos tai kun käy ilmi, että Yhdysvallat on käyttänyt Suomen avoimuutta hyväkseen vankilentoja järjesteltäessä, se ei voi olla nakertamatta maiden suhteita.

– Suomikin on avoin, länteen linkittynyt yhteiskunta. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että avoimuuden takia on tapahtunut asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa.

Julkaistut 480 sivua ovat vasta tiivistelmä kaikkiaan 6000 sivun raportista. Sekin antaa kylmän kuvan CIA:n käyttämistä kuulustelumetodeista:

”Vankeja pidettiin hereillä yhtämittaisesti jopa 180 tuntia, yleensä seisottamalla tai hankaliin asentoihin kahlitsemalla (...) CIA antoi ymmärtää, etteivät vangit vapautuisi ikinä, he pääsisivät ulos korkeintaan ruumisarkussa”.

–Tällaista uskoisi tapahtuvan Venäjällä, Iranissa tai Kiinassa - ei Yhdysvalloissa, jota kohtaan odotusarvot ovat suuremmat. Raportti kylvää syvää epäluottamusta osoittamalla Yhdysvaltojen syyllistyneen niihin ihmisoikeusrikoksiin, joista se on muita aiemmin syyttänyt.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

  2. 2

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  3. 3

    Viidakosta pelastettu tv-seikkailija kiisti eksyneensä reissullaan – ”Asiat vain alkoivat mennä pieleen”

  4. 4

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  5. 5

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  6. 6

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  7. 7

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  8. 8

    Saara Aallon X Factorissa voittanut Matt Terry palasi tv-kisan lavalle vuotta myöhemmin – joutui valtavan ryöpytyksen kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi

  9. 9

    Michael Jacksonin nuorimmasta pojasta Blanketista, 15, julkaistiin tuore kuva – fanit hullaantuivat: ”Näyttää isältään”

  10. 10

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  4. 4

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  5. 5

    Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  6. 6

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  7. 7

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  8. 8

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  9. 9

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  10. 10

    Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

  2. 2

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  3. 3

    Viidakosta pelastettu tv-seikkailija kiisti eksyneensä reissullaan – ”Asiat vain alkoivat mennä pieleen”

  4. 4

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  5. 5

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  6. Näytä lisää