Jari, Jalmari

Kotimaa

Kuski kaahasi 10-vuotiaan kuoliaaksi katsastamattomalla autolla - ei muista mitään

Julkaistu: , Päivitetty:

Poliisi tutkii eilen iltapäivällä Vantaan Matarissa tapahtunutta 10-vuotiaan lapsen yliajoa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä kuolemantuottamuksena.
Vantaalaisen noin 50-vuotiaan miehen kuljettama henkilöauto oli matkalla Ullantietä Mikkolan suunnasta kohti Rekolaa, kun se toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautui kulkusuunnastaan vasemmalle ja törmäsi tienlaidassa kulkeneeseen 10-vuotiaaseen lapseen.

Nopeasta ensiavusta huolimatta lapsi todettiin menehtyneeksi jo tapahtumapaikalla.

Törmäys oli raju: osuttuaan lapseen auto suistui vielä puuhun ja sähköpylvääseen, joka meni juuresta poikki.

– Poliisi ei pysty vielä sanomaan auton tarkkaa nopeutta, mutta epäilys on, että ylinopeutta on ajettu, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Aittamaa Vantaan poliisista kertoo Ilta-Sanomille.

– Vauhti on ollut huomattavasti kovempi kuin alueella ollut kolmenkympin rajoitus. Selvittelemme nyt nopeutta auton ja tienvarren saamien vaurioiden kautta.

Tutkinnanjohtaja kertoo Ilta-Sanomille, että turma-auton kuljettaja ei muista mitään onnettomuudesta.

- Hän ei ole osannut kertoa mitään onnettomuudesta, Aittamaa vahvistaa.

- En ole lääkäri, niin en osaa sanoa mistä muistamattomuus johtuu, mutta poliisi selvittää nyt kuljettajan terveydentilaa ja sen vaikutusta onnettomuuteen.

Onnettomuuden syiden selvittäminen on edelleen kesken, mutta alkoholilla ei toistaiseksi epäillä olleen osuutta asiaan.

Myöskään tien kunnolla ei epäillä olleen vaikutusta onnettomuustilanteeseen.

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan turma-auto oli katsastamaton. Mercedes Benz oli hylätty määräaikaiskatsastuksessa lokakuun lopussa.

– Auton vikojen osalta tekninen tutkinta on vielä kesken, Aittamaa sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  3. 3

    Kirpparilöytö saattoi paljastua miljoonien arvoiseksi Yhdysvalloissa – onko tässä kuvassa kaksi villin lännen legendaa?

  4. 4

    Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut

  5. 5

    Pikatalvi iskee lähes koko maahan – säässä nopeaa ja rajua heittelyä

  6. 6

    Voivatko nämä kuvat olla aitoja? F1-fanit järkyttyivät luonnon armoille hylätyistä kuuluisista klassikkoautoista

  7. 7

    Suosikkikoomikko paljastaa järkyttäviä yksityiskohtia huumeriippuvuudestaan – napsi 250 tablettia amfetamiinia viikonloppuisin

  8. 8

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  9. 9

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  10. 10

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  5. 5

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  6. 6

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  7. 7

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  8. 8

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  9. 9

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  10. 10

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  3. 3

    Kirpparilöytö saattoi paljastua miljoonien arvoiseksi Yhdysvalloissa – onko tässä kuvassa kaksi villin lännen legendaa?

  4. 4

    Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut

  5. 5

    Pikatalvi iskee lähes koko maahan – säässä nopeaa ja rajua heittelyä

  6. Näytä lisää