Sdp esittää veroalea pienituloisille - rahoitus hämärän peitossa

Julkaistu:

Sdp:n vaalipäällikkö, kansanedustaja Tytti Tuppurainen esitti tänään ”merkittävää” veronkevennystä pienituloisille. Tavoite sisältyy Sdp:n vaaliohjelmaan.
Tuppuraisen mukaan käytännössä veroale tehtäisiin korottamalla kaikista tuloista tehtävää perusvähennystä sekä ansiotuloista tehtävää työtulovähennystä.

– Malli olisi kannustava ja oikeudenmukainen ja lisäisi käteen jäävää tuloa pienituloisille. Suomi voisi olla eräänlainen pienituloisten veroparatiisi, Tuppurainen kuvasi aloitetta iltapäivällä julkistetussa tiedotteessaan.

Kuinka suuresta kevennyksestä on kysymys?

– Tuntuvasta, mutta tarkempi euromäärä ja tulorajat tarkennetaan myöhemmin. Tavoite on, että valtiovarainministeri Rinne tekisi tästä esityksen vielä toimikaudellaan.

– Pienimpien tulojen veronkevennykset merkitsevät helposti huomattavia tulonmenetyksiä, erityisesti kunnille, sillä kunnat saavat tulonsa ei-progressiivisesta verosta. Puhutaan helposti sadoista miljoonista. Kuitenkin pienten tulojen verokevennys myös leikkaa tulonsiirtomenoja. Asumistukimenot pienenevät, toimeentulotukimenot pienenevät. Eikä tässä vielä puhuta ns. dynaamisista vaikutuksista, vaan laskettavista olevista julkisten menojen vähenemisestä.

Millä veronkevennys maksetaan?

– Katsomme näin, että nykyisessä tilanteessa pitää huolehtia kotimaisesta kysynnästä ja kuluttajien ostovoimasta. Omalta osaltaan tämä sitten tukisi kysyntää ja ostovoimaa ja pitäisi markkinat käynnissä. Ja tämähän sitten vähentää paineita sosiaaliturvaan, jos jo nykyisillä pienillä tuloilla jäisi enemmän käteen.

Eli maksaisiko tämä itse itsensä?

- Jonkin verran ja varsin pitkälle kyllä, mutta epäilemättä tällä on valtiotaloudellisia vaikutuksia. Pitää huolella laskea ennen kuin lyödään euroja pöytään. Valtiovarainministeriössä Rinteen johdolla lasketaan ja tehdään esitys, kun ollaan selvillä sen valtiotaloudellisista vaikutuksista.

Paljonko se maksaa itse itsensä?

– Ei pysty vielä sanomaan. Lasketaan ensin. Nämä dynaamiset vaikutukset ovat aina enemmän tai vähemmän arvioita.

– Mainitut dynaamiset vaikutukset ovat tietysti koko ratkaisun avain. Kysymys on ostovoiman kasvusta, joka kasvavan kulutuksen myötä tuo tuloja ja työtä kauppaan, palveluihin ja muillekin sektoreille. Toinen dynamiikka liittyy työtä tekevien tuloloukkujen purkautumiseen. Tuloloukkukeskustelussa mennään kovin usein puhumaan etuusleikkauksista. Tässä on kysymys eri asiasta: pienten tulojen verotuksen keventyessä työnantajien palkanmaksuvara ja tuo edellä mainittu käytettävissä oleva tulo lähemmäksi toisiaan. Uusia työtilaisuuksia tulee ja niihin kannattaa tarttua. Jotta tuloksia saadaan, on otettava kohtuullinen riski siitä, että julkinen velka ainakin alussa kasvaa.

Onko se (dynaaminen vaikutus) enemmän vai vähemmän kuin 50 prosenttia?

- En lähde arvaamaan sitä. Siitä tule helposti sellainen lukema, johon hirttää itsensä. Joka tapauksessa tällä on dynaamisia vaikutuksia.

Varmaan, mutta kun te nyt esitätte julkisesti veronkevennyksiä pienituloisille ja itsekin sanotte sillä olevan valtiotaloudellisia vaikutuksia, ja valtio velkaantuu lisää koko ajan, niin mistä ne rahat otetaan?

- Varmasti velkaantuminen jossain määrin jatkuu...

Eli velalla?

- Tätä ei pelkästään velalla makseta. Kuten sanoin, pienituloiset joutuvat kattamaan sosiaaliturvalla osan menoistaan. Myös pienellä palkalla toimeentulevat ihmiset joutuvat sosiaaliturvalla kattamaan osan menoistaan. Mutta jos me alennetaan nykyisten tulojen, sosiaaliturvan ja pienten ansiotulojen verotusta, niin silloin vähenee se paine sosiaaliturvan menolisäyksiin.

Kuka on tiedotteessanne mainittu pienituloinen?

- Sellainen, joka tienaa alle mediaanin (keskiluku). En nyt tarkkaan muista sitä, mutta lähetän tiedon myöhemmin. (Tuppurainen lähettää tiedon myöhemmin ja sanoo mediaanin olevan noin 22 000 euroa vuodessa)

- Verotuksen progressiohan (veroprosentti nousee veron perusteena olevien tulojen kasvaessa) tässä kiristyy eikä hyvätuloisten verotus kevene.

Kiristyykö hyvätuloisten verotus?

- Mahdollisesti. En sulje sitä pois.

Lupaatte vaalien alla aika paljon ilman tarkempia laskelmia. Pitäisikö vaikutukset laskea tarkemmin?

- Hyvä kysymys. Siihen pitää palata.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt