Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Anarkistit varautuvat jo pidätyksiin – jakavat netissä ohjeita mielenosoittajille

Julkaistu: , Päivitetty:

Itsenäisyyspäivän mielenosoittajat varustautuvat huolellisesti.
Helsingin Anarkistinen Musta Risti ohjeistaa Takku.netin sivuilla kaikkia, jotka osallistuvat huomenna ”Luokkaretki lähiöst linnaan” nimellä kulkevaan mielenosoitukseen. Mielenosoittajat kokoontuvat kello 17 Itäkeskuksessa.

Sivustolla mielenosoittajille annetaan ohjeita sen varalle, että heidät pidätetään. Ohjeita annetaan muun muassa henkilötietojen näyttämiseen, virkamerkin pyytämiseen ja siihen, mitä kuulusteluissa on sanottava.

– Älä vaivu epätoivoon, äläkä masennu. Muista, ettei sinua ole unohdettu putkaan, sivustolla kirjoitetaan.

Yksityiskohtaisia ohjeita on paljon. Mielenosoittajia kehotetaan olemaan myös olemaan kommentoimatta poliisikuulusteluissa. Poliisi on jo aiemmin kertonut saavansa vahvistuksia maakunnista. Poliisi on varautunut myös mahdolliseen väkivaltaiseen yhteenottoon mielenosoituksessa. Mukana joukkojen hallinnassa on ratsupoliiseja.

.

Anarkistien lisäksi Helsingissä nähdään huomenna kaksi muutakin mielenilmausta.

Töölöntorilta Hietaniemeen etenee 612-soihtukulkue kello 18.30, johon muiden muassa äärioikeistolainen Kansallinen vastarinta on kutsunut osallistujia.

Lisäksi erilaiset sodan ja Naton vastaiset kansalaisjärjestöt sekä EU:n vastaiset ja EU-kriittiset kansalaisjärjestöt järjestävät kansalaistapahtuman Kiasman aukiolla klo 13.00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    2. 2

      Video: Venäjän strategiset TU-160 -pommittajat lähestyivät Britannian ilmatilaa – Typhoonit ilmaan Skotlannista

    3. 3

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    4. 4

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    5. 5

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    6. 6

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    7. 7

      Enrique Iglesias ja Anna Kurnikova julkaisivat ensimmäiset kuvat kaksosistaan – hellyttävät pienokaiset hurmaavat

    8. 8

      ”Hassu tunne sydänalassa” voi viedä nuoren sairaalaan – asiantuntijat varoittavat ”pärinäbileistä”

    9. 9

      Porista löytyi surmattu mies

    10. 10

      Olivia todisti hillitöntä tilannetta kuntosalilla: mies lähestyi treenaavia naisia, 21-vuotiaalta ”haiseva” vastaisku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    2. 2

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    3. 3

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    4. 4

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    5. 5

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    6. 6

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    7. 7

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    8. 8

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    2. 2

      Video: Venäjän strategiset TU-160 -pommittajat lähestyivät Britannian ilmatilaa – Typhoonit ilmaan Skotlannista

    3. 3

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    4. 4

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    5. 5

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    6. Näytä lisää