Ystävät kirjoittivat viimeiset merkinnät - lue alikersantti Väinö Orpanan koko päiväkirja talvisodasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Alikersantti Väinö Orpana kirjoitti jokaisena talvisodan päivänä mustaan vihkoonsa. Päiväkirja kertoo älykkäästä ja innokkaasta nuorukaisesta. Hänestä kasvoi luotettu ja peloton taistelutoveri, jonka sota kovetti.
Tämä on aito ja sensuroimaton tilitys - suomalaisen rivisotilaan ääni.

Väinö Orpana oli kotoisin tavallisesta maalaistalosta Kannakselta Käkisalmen Marjalanniemestä. Hän lähti asepalveluksesta talvisotaan 20-vuotiaana nuorena miehenä. Talvisodan aikana hän merkitsi tarkasti ylös havaintojaan ja ajatuksiaan. Aivan talvisodan loppuvaiheessa Väinö haavoittui vaikeasti päähän.

Hänestä tuli sankarivainaja. Rauhan tuloon olisi ollut kaksi päivää.

Ilta-Sanomat julkaisi Kannaksella taistelleen Väinö Orpanan sotapäiväkirjat ensimmäisen kerran vuonna 2009. Talvisodan syttymisestä tulee nyt kuluneeksi 75 vuotta, ja on aika muistella jälleen tavallisen rivimiehen sotaa.

Päiväkirjamerkintöihin liittyvät selitetekstit on laatinut sotahistoriaan laajasti perehtynyt IS:n toimittaja Pasi Jaakkonen.


11.3.40

Väinö Orpanan musta vihko päättyy hänen kuolemaansa. Sen merkinnän piirsivät viimeisille sivuille ystävät.

"Lähdimme klo 9.00 taloon lihaa hakemaan ja kirjoitimme samalla reissulla kirjeitä puolenkymmentä kpl. mieheen. Klo 14.00 hälytettiin vikapartioon, johon lähdimme reippaasti, niinkuin ennenkin ryssän kranaateista huolimatta.

Hiihdimme hurjaa vauhtia, Väinö edellä, minä perässä. Noin kilometrin päässä jouduimme ankaraan tykistökeskitykseen. Olimme maassa niin matalana kuin suinkin voimme. Mutta tykin ammuksen pudotessa noin 3 metrin päähän, sanoi Väinö, että "minuun sattui".

Juoksin niin nopeasti kuin suinkin voin 50 m päässä olevalle korsulle, josta sain lääkintämiehen antamaan mahdollista apua.

Mutta kun tulin takaisin Väinön luo, ei hän enää vastannut kysymyksiini. Hän oli jättänyt tämän matoisin maailman touhut.

Kun kirjoitan tätä olen kovin surullinen, sillä olen menettänyt parhaimman toverini.

Vietimme hiljaisen hetken täällä korsussa iltahartauden yhteydessä parhaimma ja kunnollisimman kaverimme muistolle.

Kaikki Wäinön siviilitavarat kokoan yhteen pakettiin, jotka annan pataljoonan pastorille. Joka saa hommata nämä omaisille.

Korsussa 11.3.40
Res. alikers. Toivo Komulainen
kpk N:o 27 M8701
Siviiliosoite Kuhmo kk."

Näin se päättyi, 21-vuotiaan Väinö Orpanan 103 päivää kestänyt talvisota. Tämän tarkempaa kuvausta Väinön viimeisistä hetkistä ei ole säilynyt. Toivo Komulainen todisti hänen kuolemaansa lähietäisyydeltä.

Ensimmäistä kertaa Väinö pääsi nimellään viestijoukkueen sotapäiväkirjaan. "Tykistön painostus jatkuu yhä, alikersantti Orpana kaatui auttaessaan linjan korjauksessa alikersantti Komulaisen kanssa, linja tuli korjatuksi".

Korsussa surtiin pidetyn ystävän poismenoa. Väinö oli kuulemma rohkaissut muitakin kirjoittamaan kirjeitä. Nyt hänen hyvä ystävänsä Toivo Komulainen noudatti toivetta, tarttui kynään ja kirjoitti viimeisen sivun Väinön päiväkirjaan.



10.3.40

Olemme siirtyneet taas korsuelämään. Tuntuu niin turvalliselta täällä maan sisässä. (Tässä käsiala muuttuu)

Iltapäivällä ryssä taas muistutti meitä parillakymmenellä haupitsinammuksella, jotka jäivät noin sadan metrin päähän. Sillä lailla siis paukuttaa aina, kyllä tässä rinteillä tilaa on.

Pikkuhiljaa tuli ilta tästä sunnuntaipäivästä. Minä keitin illalla klo 21.00 kahvit itselleni ja Väinölle. Pitäis vielä valvoa ja vartoa postia, mikä on mielenkiintoisin kohta koko sodankäynnissä.

Väinö tänään meille hyvin isällisesti selitti, että sodassa käytetään sellaisia kauaskantoisia tykkejä, aivan kun en olisi ollut mukana niissä suurissa tykistökeskityksissä, joita on yhtä mittaan ollut joka päivä. Henkikulta on säilynyt vielä, ihme ja kumma.

Tämän päivän sepustuksen piirsi alik. Klaus Jäspi alias Klasu".

Miksi Klaus Jäspi odottamatta ryhtyi kirjoittamaan Väinön päiväkirjaa tämän viimeisen elonpäivän iltana?

Käskikö Väinö jotakuta kirjoittamaan? Antoiko Väinö hienovaraisen vihjauksen korsukavereilleen täyttää päiväkirja loppuun, jos hänelle kävisi sodassa huonosti?

Asioiden todellista kulkua emme saa tietää. Mutta jotain vahvasti enteellistä korsussa tapahtui Väinön viimeisenä iltana. Väinön viimeisiksi sanoiksi jäi lause: "Tuntuu niin turvalliselta täällä maan sisässä".


9.3.40


Saimme puoleen päivään mennessä korsun valmiiksi ja muutimme heti sinne. Kranaattia tulee aivan yhtenään joka paikkaan.

Hirveätä rummutusta kestää aamusta iltaan. Useihin taloihin ja majapaikkoihin on tullut täysosumia. Kaatuneiden ja haavoittuneiden luku nousee joka päivä. Tähän aamuun mennessä on kaatuneita ja haavoittuneita yhteensä 75 ja tänään tuli ainakin kymmenkunta lisää.

Meidän linjamme oli yhtenään poikki. Lokkiluoto ja Taimiaho, joka on Lyytisen tilalla, olivat ensin vikapartiossa. He olivat monta tuntia ja heti kun tulivat pois, niin oli taas linja poikki. Nyt lähdemme me Kainulaisen kanssa vuorostamme ja kyllä siellä työtä olikin tarpeeksi. Toistakymmentä liitosta teimme ja aina uudestaan se katkeili.

Kranaatteja vihelsi ilmassa kuin vihellyskonsertissa. On ihme, jos ei kukaan joudu vielä tällä linjalla kuumaan paikkaan. Kaksi meistä se on jo vienyt, kenen vuoro on ensi kerralla ja kuinka pian?

Ryssät ovat muuttaneet paljon taktiikkaansa tämän sodan aikana. Alussa se yritti suurilla massoilla ja hyökkäysvaunuilla, mutta hyvin huonolla tuloksella. Sitten se hyökkäsi panssarirekien suojassa ja yritti ilmapommeilla murtaa asemiamme, mutta sekään ei tehonnut.

Nyt se ryskyttää tykistöllään ja käyttää vähemmän jalkaväkeä. Tykkejä sillä on etulinjassa enemmän kuin meillä konekivääreitä ja ammuksia ei siellä myös säästetä. Tämäkään ei tehoa suomalaisiin, vaikka tappiot ovat suuret. Mikähän on seuraava keino?

Kenen vuoro on ensi kerralla ja kuinka pian, Väinö kysyi tietämättä, että hänellä oli elinaikaa jäljellä kaksi päivää. Näinä päivinä suomalaisten tappiot kasvoivat hirvittäviksi läpi rintaman. Tänä päivänä kaatui kaikkiaan 619 suomalaista.

8.3.40


"Tamä oli ikävä päivä meille. Hyvä toverimme Lauri Lyytinen sai antaa henkensä isänmaan puolesta. Samasta kranatista haavoitui Kumpulainen. He olivat vikapartiossa ja joutuivat tykistökeskitykseen niin ikävällä seurauksella.

Vaikka on aivan luonnollista, että aina joku kaatuu sodassa, niin sittenkin se koskee hyvin kipeästi, kun hyvä toveri kaatuu.

Olimme Lassin kanssa aina yhdessä puolitoista vuotta. Aina alokasajoista tähän päivään saakka. Hän oli nuori, 18-vuotias, iloinen ja huoleton poika. Nuorimpana joutui hän lähtemään ensimmäisenä joukostamme. Kenen vuoro on seuraavalla kerralla?

Tämä on sotaa, raakaa ja säälimätöntä sotaa. Lassi ei ollut ainoa tänä päivänä, pataljoonastamme meni kolmattakymmentä miestä kaatuneina ja haavoittuneena. Mikä mahtaa olla vapautemme hinta? Raskaat uhrit olenme antaneet, mutta sota ei ole vielä loppunut, emme tiedä, mitä se meiltä vielä vaatii.

Tässä asiassa emme voi tinkiä, rohkein mielin vain eteenpäin. Olkoon osamme mikä tahaansa. Väistyä emme voi, siis taistelemme vaikka viimeiseen mieheen, jos niin tarvitaan."

Perjantai 8.3.1940 oli Er.P 5:lle sodan synkin päivä. Yöllä kello 03 vihollinen yritti hyökätä Kuparsaareen sen mantereesta erottavan Laitsalmen yli. Yritys torjuttiin. Sen jälkeen vihollinen lähti koukkaamaan vasemmalta Vuoksen jäätä pitkin, mutta sekin torjuttiin.

Sen jälkeen venäläiset ampuivat tykistöllä koko päivän. Puolustuksen hinta oli kova: vuorokauden aikana kaikkiaan seitsemän miestä kaatui, heistä neljä kolmannesta komppaniasta. Sodan viidenneksi viimeinen päivä tuotti pataljoonassa 10 prosenttia koko sodan tappioista.

Väinölle menetys oli ymmärrettävästi raskas. Lauri Lyytinen oli saman joukkueen miehiä, ja he olivat tutustuneet toisiinsa jo varusmiesaikana Valkjärvellä, jolloin molemmat palvelivat samassa Jääkäripataljoona 2:n 1. komppaniassa.


7.3.40


Ei päiväkirjamerkintöjä.

6.3.40


"Jälleen lumisade, voimme rauhassa jatkaa töitä. Ryssät hyökkää edelleen, useita miehiä haavoittui tänääkin ja taisi joku kaatuakin.
Pääasiassa haavoittuu meikäläisiä kranaattitulessa. Eilen olivat meidän hävittäjät pudottaneet ryssän hävittäjän jonnekin jäälle. Pojat kävivät katsomassa, kone oli osaksi palanut ja ohjaajakin oli palaneena koneessa.

Siinä oli neljä konekivääriä, jotka ampuivat kaikki eteenpäin. Tänään näimme kolme omaa hävittäjää iltapäivällä tässä pään päällä kiertelemässä. Hakaristit näkyivät oikein selvästi. Teki mieli oikein hihkaista eläköötä.

Vähän ennen oli juuri ryssän häkkyrä ilmassa, joka aina tähystelee ja antaa tykistölle maaleja. Sille tuli kyllä hyvin harras lähtö. Meikäläiset hävittäjät ovat nopeita ja lentäjät hurjapäisiä poikia, jotka uskaltavat käydä vaikka kokonaisen laivueen kimppuun, jos tarvitaan.

Ryssät paukuttelevat kranaatteja jo tähän aika lähelle. Ne menevät korsun yli että vihelsivät, joku tuli 200 metrin päähän".

Väinön havainto kranaattitulesta oli oikea. Lähes kaksi kolmasosaa tappioista tuli kranaattien sirpaleista. Erityisen tuhoisaa se oli Kuparsaaren kaltaisessa kivikkoisessa maastossa.

Venäläinen tulenjohtokone oli todennäköisesti Polikarpov R-5. Kone oli vanhentunut kaksitasoinen, mutta suomalaisten heikkojen hävittäjävoimien vuoksi voitiin vielä käyttää. Hitaasti lentävät R-5 -koneet tekivät häirintäpommmituksia, minkä vuoksi suomalaiset kutsuivat niitä Hermosahoiksi. Vaikka suomalaisten päähävittäjä Fokker oli hidas, niin sille R-5 oli helppo maali.



5.3.40


"Heti aamulla jouduin vikapartioon. Kranaatti oli katkaissut linjan. Olin kokopäivän täällä talossa siltä varalta, jos linjat katkeavat, toiset kaivoivat korsua.

Ryssät painostaa kovasti meidän lohkolla. Erikoisesti toisen komppanian kohdalla. Puolustaminen ei ole mitään helppoa, kun ei ole mitään kaivettuja asemia. Tappiot ovatkin aika suuret.

Tänään kaatui kaksi ja haavoittui 10, kaikki toisesta komppaniasta. Emme taistele ryssiä vastaan, vaan tykistöään. Tykistötuli on ankara etulinjoillamme, kun ei ole korsuja eikä ampumahautoja ja maa on kallioista, niin sirpalevaikutus on hyvin suuri.

Jos ei olisi niin paljon tykistöä, niin miehiä ei sopisi niin paljon tulemaan, etteivät kiväärimme ja konetuliaseemme ehtisi lakaista puhtaaksi.
3 ryssää oli heittänyt kiväärinsä ja antautuivat vangiksi, kaksi heistä ammuttiin ja yksi on tuotu tänne esikuntaan. Oikein iloinen ja vahva ukrainalainen syntysiään.

Hän kertoi nähneensä lentolehtisistä, että täällä ei ammuta vankeja ja pidetään hyvää huolta. He päättivät yrittää.

Kuulemma olisi paljon tulijoita, mutta eivät uskalla lähteä, kun omat miehet ampuvat. Samoin hän kertoi, että heiltä kaatuu paljon miehiä, jos on aamulla 50, niin illalla on jäljellä enää 20 miestä.

Hän sanoo tulleensa tuomaan kivääriä, kun täältä on luvattu 300 ruplaa joka kivääristä. Majuri Vänttinen antoi heti 50 ja lupasi, että lisää saatte vielä.

Vanki oli hyvin tyytyväinen".


4.3.40


Aloitimme korsun kaivamisen ja maa on kovaa kuin timantti. Mutta ei auta, kranaatteja tuli koko iltapäivän aivan yhtenään tänne kylään.
Ryssät hyökkää jo täysiään asemiamme vastaan. Ei ne paljon levähtämisaikaa antaneet. Parhaillaan kk:t rätisee, vaikka on aivan pimeää. Hämärissä meni toisen komppanian linja poikki. Kumpulainen ja Lyytinen lähtivät korjaamaan ja pyysivät apua.

Siellä oli niin ankara kk tuli, etteivät he ole päässeet mihinkään, toista tuntia maanneet lumihangella läpimärkinä. Ryssät ampuvat kuulemma valojuovapatruunoilla, joten he näkevät mistä luoti menee läpi.
Jäspi ja Nykänen lähtivät juuri pojille apuun, sillä linja täytyi saada kuntoon keinolla millä hyväänsä.

Tänään oli sateinen ilma, joten lentokoneet eivät juhlineet. Hyökkäysvaunujen surina kuului aivan hyvin tänne. Kovasti ne pahukset yrittävät.

Saimme postiakin tänä aamuna. Suuri määrä paketteja ja kirjeitä oli kuulemma poltettu Ristiseppälässä, kun ei keritty kuljettaa pois peräännyttäessä.

Väinön pataljoona taisteli nyt talvisodan kolmannella ja samalla viimeisellä puolustuslinjalla, taka-asemassa. Se kulki Viipurinlahti, Viipurin-Tali-Kuparsaari- linjaa.

Väinö ei tiennyt, että puna-armeija hyökkäsi tällä 60 kilometriä leveällä linjalla 18. divisioonan eli 730000 miehen voimalla. Vastassa oli siis lähes kaksi kertaa niin paljon miehiä, mitä koko Suomen armeijassa yhteensä.


3.3.40


Ryssät jyräyttelee jo tykillään tänne kylään. Se on vaan ihme, ettei lentopommeja ole pudoteltu.

Sinä yönä tosin kun tulimme, niin ryssät tervehtivät meitä muutamalla pommilla.

Anttrean (Anterea) asemaa ja sokeritehdasta ne ovat pommittaneet hurjasti, ne alkavat olla molemmat tuhkana.

Konekiväärien ja kiväärien pauke kuuluu jo hyvin läheltä. Oikealta kuuluuki aika kiivasta rätinää, siellä ryssät painostavat kovasti.
Kävimme taas vetämässä linjaa 2. komp., jonne on yhtä pitkä matka kun eiliseenkin, taitaa tulla todella työtä hurjasti, jos kranaattia vaan alkaa tulla tiheämpään.

Oikealla ovat ryssät vallanneet erään pienen mäen ja meidän 2. komppaniamme lähtee tekemään ensi yönä vastaiskua. Sellainen käsky on, että tuumaakaan ei saa luovuttaa.

Lämmitimme saunan ja kylvimme hyvät löylyt. Nyt on elämä taas normaalissa ja uni tuntuu maistavan hyvin. Ulkoa kuuluu lentokoneiden surinaa, ryssätkin ovat oppineet lentämään yöllä ja niitä huriseekin koko yön ainakin täällä etulinjoilla.

Matkaa Väinön majapaikasta pommituskohteena mainitulle Antrean asemalle oli toistakymmentä kilometriä. Taistelun äänet tulivat kolme kilometriä oikealta Kääntymän kylän suunnasta, jossa kaksi venäläisdivisioonaa hyökkäsi. Väinön Er.P. 5:ttä vastassa, Kuparsaaren mantereesta erottavan kapean Laitasalmen takana, oli puna-armeijan 62.Divisioona.

Siinä missä Väinön pataljoona oli taistellut jo kolme kuukautta, tämä Kiovassa koottu ukrainalaisdivisioona oli ollut rintamalla vasta kuukauden.


2.3.40


"Tämä talo, jossa nyt asumme, on aika tilava siisti talo. Vietämme täällä oikein herras elämää. Kaikenlaista ruokatavaraa on käytettävissä. Laitamme erilaisia ruokia. Teurastamme sikoja, vasikoita ym., joista saa hyvää ja ravitsevaa ruokaa.

Kävimme vetämässä linjan kk:n ja 3 kompp. komentopaikkaan. Noin 3,5 km linja. Varmasti kuuma linja, kun taistelut alkavat.

Ja siten voima illallinen, johon kuului: siankinkkua, perunoita, kastiketta, puolukkahilloa, räiskäleitä ja pehmeää leipää. Se oli jo jotain näin sota-aikana.

Aamuksi on kahvimaitoakin. Lehtonen haki lehmän jostain talosta ja tuli juuri lypsyltä ja toi litran oikeata maitoa.

Entä sitten nukkuminen. Sängyssä patjan päällä pumpulitäkki peitteenä. Ei ihme, jos näkisi vaikka siviiliunia".

Väinöllä oli onnea, sillä hänen lohkonsa lukeutui hetken Kannaksen rauhallisimpiin. Väinön pataljoona Er.P 5 kuului ryhmä Sihvoon, joka puolusti taka-asemaa Vuoksen ja Noskuanselän välillä. Vesistöt muodostivat sillä suunnalla luonnollisen esteen. Er.P 5:n lohkolla taistelut rajoittuivat partiokahakointiin.

1.3.40


"Saavuimme klo 0.30 tänne Kuparsaareen. Tämä on Vuoksen saari, jonka yhdistää mantereeseen vain kapea kannas.

Se on verrattaen helppo puolustaa, useita este linjoja on siinä peräkkäin. Maasto on täällä kallioista ja mäkistä, erittäin kauniita maisemia. Majoituimme tänne koululle. Uusi nykyaikainen rakennus.

Siviiliväestö on täältä lähtenyt vasta äskettäin ja osa on vielä lähtemättä. Tavaroita on taloissa kaikenlaista. Kauppakin oli tyhjentämättä. Pojat on "evakuoineet" sieltä sokeria ym.

Emme ole saaneet postia pitkään aikaan, olemme kuin säkissä. Tilanteesta muilla rintamilla ei ole aavistustakaan. Sen tiedämme, että rannikon puolella on kiivaita taisteluita käyty ja meikäläiset on perääntyneet.

Nukuimme koko päivän, sillä kohta alkavat taas kovat työt. Illalla muutimme koululta pois kapean lahden yli, esikunta on toisella rannalla kalkkitehtaalla".

Jos Väinö ei tiennyt, mitä rintamalla tapahtuu, eivät komentosuhteet olleet kirkkaita ylemmillekään herroille.

Kannaksen joukkojen jaottelu oli viisi päivää aikaisemmin pistetty uusiksi luomalla siellä taistelevien II ja III armeijakunnan oheen uusi I armeijakunta. Ei armeijan miesmäärä armeijakuntien lukumäärän lisäämisellä kasvanut, mutta joukkojen liikuttelun toivottiin käyvän niin helpommaksi. Nyt Länsi-Kannaksella eli Vuoksen ja Suomenlahden välillä oli kaksi armeijakuntaa. Vuoksen laidassa Kuparsaaressa majaileva Väinön Er.P 5 kuului muodostettuun uuteen I armeijakuntaan.


29.2.40 (karkauspäivä)

Yöllä joudimme vikapartioon, meillä on kirkasjohtolinja hoidettavana. Me Nykäsen Reinon kanssa lähdimme korjaamaan.

Komulainen lähti vänrikki Anttilan kanssa jonnekin asialle ja reissu meinasi tulla heille kohtalokkaaksi. He ajoivat miinaan, joka oli asetettu tielle. Anttila oli ratsain ja Topi suksilla perässä, 3 kg rotyli panos (trotyyli eli TNT) räjähti ja heitti hevosen miehineen ilmaan. Hevonen kuoli, mutta Anttilalta loukkaantui ainoastaan toinen jalka. Topi sentään säilyi vahingoittumattomana. Se oli ihme, sillä aivan hyvin olisi voinut mennä molemmat miehet.

Päivällä jo ja yöllä olivat ryssät alkaneet liikehtiä. 2. komppaniaa eteni Pasurin tietä 20 hyökkäysvaunun tukemana. Meikäläiset perääntyivät seuraavin asemiin Mälkölän kylän tänne reunaan.

Tarkoitus on viivyttää vielä iltaan saakka ja sitten irtaannutaan ja vetäydytään Kuparsaareen. Esikunta lähti jo klo 19.00 liikkeelle ja viestiosasto. Meitä jäi Komulainen, Nykänen ja minä purkamaan lyhyen yhteyden sitten kun komppaniat irtaantuvat.

Me pääsimme lähtemään klo 21.00, jolloin komppaniat tulivat. Pataljoonan komentaja lähti vasta samaan aikaan. Suksi keli on hyvä, joten ei 20 km taival paljon rasita.

Komulainen ja Anttila ajoivat omaan miinaan. Trotyylimäärän perusteella se oli suomalainen, juuri sodan alla tuotantoon otettu puukuorinen hyökkäysvaunumiina m/S-39. Räjähde oli pakattu 28 cm kanttiinsa olevaan puulaatikkoon. Kuorimateriaalinsa ansiosta miinaa oli vaikea raivata miinaharavalla.

27.2.40


Tulimme aamulla tänne korsilla, hirmuisia pommikuoppia on tienvarressa ja korsun lähellä. Päivällä ei voi jatkaa töitä, kun on taas ilmavaara.

Me Topin kanssa kaivoimme aamupäivän korsuun käytävää. Huhutaan, että tulisi lähtö jonnekin. Korsun rakentamista ei enää jatketa.

Ryssät ovat kuulemma päässet jo lähelle Viipuria ja voi olla, että sen takia joudumme taas vetäytymään taaksepäin.

Ei ole vielä mitään varmaa, mutta huhutaan, että peräännymme jonnekin Adrean (Antrean toim.huom), Kuparsaaren paikkeille. Silloin alamme olla järvilinjalla, joka on aika hyvä puolustuslinja.

Mutta kestääkö sekään sitä hirmuista ylivoimaa, on arvoitus, josta riippuu ehkä Suomen kohtalo.

Se on kuitenkin hyvä, että olemme yrittäneet parhaamme taistellessamme tuota jättiläistä vastaan. Jos häviämme, niin voimme syyttää ainoastaan sitä, että Suomi on liian pieni kestääkseen tuon 180 milj. jättiläisen hyökkäyksen.

Parempi on taistella viimeiseen mieheen kuin antautua sivistymättömän raakalaiskansa alamaiseksi.

"Me emme säikähdä uhkaa, emmekä miekkaa kohoavaa, ennen on maa tämä tuhkaa, kuin vieras sen valloittaa".

Hämmentävää  miten samanhekisesti Väinö ajatteli sodasta valtiomieskaimansa ulkoministeri Väinö Tannerin kanssa. Talvisodan tunnetussa radiopuheessaan 13.3. 1940 Tanner lausui: Meidän viaksemme jää ainoastaan se, että olemme liian pieni kansa. Päivälleen kaksi viikkoa ennen ministerin puhetta Väinö esitteli saman ajatuksen, mutta toisin sanoin. Aika imartelevaa 21-vuotiaalle nuorukaiselle.


26.2.40

Muu viestiosasto on jo muuttanut korsuun, Kainulainen, Kumpulainen ja minä olemme täällä talossa.


Jälleen kirkas päivä. Ryssä pommitteli jälleen kylää. Me seurasimme ikkunasta, kun pommilastit irtosi koneista ja putosivat alas nostaen suuret maa- ja savupatsaat ilmaan. Useita pommeja tuli tähän 200 m päähän ja sinne meidän korsumme luo on tullut 15 m päähän pommeja.

Hirmuista jyrinää koko päivän. Kansakoulun saivat palamaan, muuta vahinkoa ei minun tietääkseni tullut. Me jäimme Topin kanssa vielä yöksi tänne, kun korsussa ei ole tilaa ja toinen korsu ei ole vielä valmis. Ensi yönä pojat valmistavat toista korsua.

Korsuun uhrattu työ valui hukkaan, sillä tilanne rintamalla heikkeni nyt nopeasti. Ei niinkään Väinön lohkolla Mälkölässä, vaan oikealla puolella Vuoksen rannassa. Siellä taisteleva JR 6 pyysi divisioonasta lisävoimia, koska kaikki reservit on käytetty. Divisioona vastasi tylysti, että kaikki hyökkäykset on torjuttava.

Divisioona, jonka puoleen rykmentti oli kääntynyt, kysyi vuorostaan apua ylemmältään. Armeijakunnan vastaus edusti samaa linjaa. Apua ei ole antaa, mutta linjat on siitä huolimatta pidettävä.


25.2.40


Ilma kirkastuikin aamulla ja ryssän koneet ilmestyivät heti pommilasteineen ja pommittivat ankarasti muun muassa tätä Mälkölän kylää saamatta huomattavampaa aikaan.

Täällä on edelleen käyty kiivaita taisteluita. Summan suunnalla ovat meikäläiset vetäytyneet taaksepäin. Ollen jo Kämärän paikkeilla. Siis noin 18 km päässä Viipurista.

Ei ole ihme, jos on ollut pakko vetäytyä, sillä mitkään varustukset pidä sellaista tykistötulta ja ilmapommeja viikko kaupalla.

Mutta peli ei ole silti vielä pelattu, eivät ryssienkään ammusvarastot ja sotilaat ikuisesti kestä, siksi on vielä mahdollisuus onnelliseen ratkaisuun. "Parempi orjan elämää, on kuolo hirsipuussa."

Väinön pohdiskelu venäläisten ammusvarastojen ja miesten loppumisesta oli valitettavasti toiveajattelua. Päinvastoin venäläiset toimittivat koko ajan lisää miehiä niin, että Suomea vastaan suunnatun Luoteisen rintaman miesmäärä alkoi hipoa miljoonaa.

Ammustilanne oli kyllä muuttumassa kriittiseksi, mutta suomalaisten puolella. Kolme päivää aikaisemmin II armeijakunnan komentaja Harald Öhquist oli kirjoittanut päiväkirjaansa, että tehokkaimman panssarintorjunta-aseen 37 mm tykin laukaukset ovat loppu. Kenttätykistöllä oli ammuttavaa yhden tuliannoksen verran.


24.2.40


"Tykistötuli on huomattavasti laimeampi tänään. Ryssät olivat toissa päivänä vallanneet Salmenkaidalla 2 petonipesäkettä, jotka olivat etumaastossa. Niillä tosin ei ollut suurta merkitystä. Tänään oli siellä taas taistelukatko, ryssää kaatunut ja 4 tykkipatteria ammuttu hajalle, josta ehkä johtui, että tykistötuli oli laimeampaa. Jälleen ilmoitettiin, kuulemma, että keskiviikkona kun alkoi se kova lumipyry, niin 45 ryssän konetta teki pakkolaskun ja 35 ammuttiin alas. Se jos on totta, niin hyvä on.

Nyt meillä on korsu valmis ja osa jo muutti pojista sinne. Me vielä asumme täällä niin kauan, kun alkaa kranaattia tulla liian lähelle. Täällä on sentään kodikkaampaa kuin maan sisässä. Lunta satelee hiljalleen, joten ilmavaaraa ei ole".

Salmenkaidan bunkkerit oli rakennettu Muolaan Kirkkojärvestä Vuokseen virtaavan Salmenkaidanjoen taakse. Salmenkaidan ensimmäiset, 1920-luvulla rakennetut bunkkerit olivat jo auttamatta vanhentuneita. Joukossa oli myös uusia, kiireellä valettuja bunkkereita. Ne olivat niin tuoreita, että betoni ei ollut vielä ehtinyt saavuttaa lujuttaan.

Väinö asui nyt teltassa. Päivien pidentyessä teltassa asuminen varmasti oli viihtyisämpää kuin tunkkaisessa korsussa majoittuminen. Maan alla korsussa vuorokausirytmi katosi monilta sotilailta täysin. Etulinjan korsuissa vierailleet upseerit ihmettelivät miesten touhuja. Parhaaseen nukkuma-aikaan aamuyöstä kello 04 korsussa miehiä saattoi tavata kahvinkeitossa, kirjoittamassa kirjeitä tai lyömästä korttia. Eivätkä yö toisensa jälkeen toistuvat vartiovuorot ja hälyytykset helpottaneet säällisessä vuorokausirytmissä pysymistä.


23.2.40


"Jatkoimme korsun valmistamista. Minä olin tukkia kantamassa, toiset ajoivat sikäli korsun katolle. Saimme jo tukit katolle ja poikia meni jo sinne yöksi lämmittelemään.

Koko päivän oli taas hirmuinen tykkituli, ei ollut 10 sekuntia, ettei olisi kranaattia räjähtänyt. Hyvin suurella osalla siinä kyllä olivat omat patterit, joita oli mäenrinteessä. Sen olemme tulleet huomaamaan, etteivät jalkaväkimassat merkitse mitään, eikä juuri hyökkäysvaunuillakaan ole merkitystä. Lento-os. ja tykistö ovat tekijät, jotka tehoavat meikäläisiinkin. Mutta siinäkin on päästy paljon eteenpäin. Tykkejä on tullut paljon lisää, samoin hävittäjiä. Ne osaltaan vaientavat vihollisen suurta ylivoimaa.

Nyt tulikin tietoja tämän päivän taisteluista tällä rintaman osalla. Ryssät hyökkäsi Salmenkaidalla ja Muolaan ja Äyräpäänjärven välillä. Salmenkaidalla tuhottiin kaksi pataljoonaa ja vankeja antautui paljon, joissa suurin osa 17 vuotisia poikia. Äyräpään ja Muolaan puolella on myöskin lyöty hyökkäys takaisin ja kolmattakymmenettä tankkia tuhottiin.

Meikäläiset käyttivät ensi kertaa tänään panssarintorjujankiväärejä, jotka on uutta ryssille, ne on todettu hyvin tehokkaaksi, kaksi hyökkäysvaunua ammuttiin niillä seulaksi. Ne vähentävät hyökkäysvaunujen tehoa.

On tosiaankin ihme, että asemamme kestävät sellaista rumputulta, jota on kestänyt useita päiviä lakkaamatta. Mutta yhtä suuri ihmehän on tämä sotakin. Kun 3.5 milj. kansa taistelee 180 miljoonaista jättiläiskansaa vastaan. Luotamme kuitenkin oikeuden voittavan.

Pitkästä aikaa Väinö kertoi saaneensa tietoja rintamalohkonsa tapahtumista. Ehkä joku upseereista kävi pitämässä juuri vetäytyneen rintamalohkon miehille henkeä nostattavan katsauksen.

Vaikka taaksepäin tultiin, niin olihan se ihme, että 3,5 miljoonan kansa oli pystynyt jo kolmatta kuukautta pitämään puolensa. Kenties näiden puheiden yhä kaikuessa, Väinö kirjoitti päiväkirjaansa taisteluhengen sävyttämän sivun.


21.2.40

"Aloitimme korsun kaivamisen heti aamulla. Vaikka on kirkas päivä niin se ei haittaa, kun korsun paikka on metsässä hyvässä ilmasuojassa.

Kyllä taas aamulla maa tärisi, kun pommilastit toisensa jälkeen putosivat alas, satoja koneita oli ilmassa.

Kranaattejakin on alkanut tippua tänne kylään. Mutta omat patterimme ovat olleet myöskin hyvin vilkkaassa toiminnassa ja niitä onkin useita täällä lähellä.

Iltapäivällä tuli myöskin ilmoitus, että omia hävittäjiä on tulossa, tosin emme nähneet niitä täällä päin. Jälkeen puolen päivän nousikin kova lumipyry, jota jo kauan vartuttiin.

Etulinjasta kuului kovaa taistelun melskettä, ryssät yrittävät taas hyökätä.

Kova tykistötuli kuuluu ja meidän patterimme ampuvat lakkaamatta sinne.

Illalla me purimme erään riihen, josta tulee korsun seinät. Se oli hyvin nokista hommaa ja nyt lämpiääkin sauna parhaillaan.

Nyt tuli pojat juuri korsun kaivusta ja sanoivat, että siihen tulee vesi, joten ei voi kaivaa tarpeeksi syvään. Täytyy kai laittaa enemmän maan päälle.

Nyt on järjestetty niin, että korsuista 3 lämpiää."

Pataljoona ryhtyi ponnekkaasti varustamaan uusia asemiaan. Mälkölän kylän vaiheille kaivettiin satoja metrejä juoksuhautoja, kymmeniä pesäkkeitä sekä majoituskorsuja.

Väinön ja 2. komppania rakensi Äyräpäänjärven rannan puolelle kahdeksan päivän aikana yhdeksän korsua, siis enemmän kuin korsun päivää kohti.

Töitä tehtiin vuorokauden ympäri.

Kuulun lintujärven ympäristö on suota tai alavaa vesijättöä, joten pohjaveden nouseminen korsuun ei ollut ihme.

20.2.40

"Koko aamupäivän korjailimme johtoja ja laitoimme kaikki kela- ja kantolaitteet kuntoon, että kun joskus tarvitaan, niin ne ovat kunnossa.
Luutn. Hämäläinen ja muutamia miehiä kävivät katsomassa korsun paikat ja aamulla aletaan kaivaa.

Me hiihtelimme Topin kanssa ja kävimme katsomassa JP 2:n poikia, he olivat tässä lähellä, mutta olivat juuri lähdössä taakse lepäämään. Näin siellä Lallukan, Mässelin ja muutamia muita tuttuja. Jorosen, Teräväisen ja Tahvanaisen näimme eilen.

Ei ollu oikein tuntea poikia, niin mustia ja pitkäpartaisia he olivat, mutta silti iloisia.
Hekin olivat olleet hyvin kuumissa paikoissa Oinaalassa ja joutuneet tekemään monta vastahyökkäystä. Ja toisista komppanioista oli kaatunu useita.

Nyt on 21.00, lammaspaisti on uunissa ja vartumme postia, jota ei tämän hulinan aikana tullu tänne ollenkaan.

Kävin juuri pihalla ja parhaillaan 3 omaa pommikonetta oli ilmassa. Se on hyvin mukavaa, että yhä useammin illalla ja yön aikana kuulee omien koneiden olevan toiminnassa. Se on merkkinä siitä, että olemme saaneet muutakin kuin moraalista tukea."

Väinö tunsi Jääkäripataljoona 2:n poikia siksi, että se oli hänen pataljoonasa naapuriyksikkö jo YH:n eli lokakuun liikekannallepanon ajoista asti.

Väinön Er.P. 5 ja JP 2 olivat molemmat niin sanottuja suojajoukkoja, jotka oli sijoitettu rajan pintaan. Ne kuuluivat niin sanottuun Lipolan ryhmään, joka majaili Kannaksen keskivaiheilla Lipolassa.

YH:sta alkanut yhteinen taival jatkui myös sodan sytyttyä. Molemmat pataljoonat vetäytyivät rinnakkain Lipolasta Paakelin kankaalle Mannerheim-linjaan, jossa JP 2:n Er.P.5:n lohkot olivat rinnakkain. Nyt lähes kolme kuukautta myöhemmin pataljoonat olivat taas naapureina.


19.2.40


"Aamupäivällä minä olin taas linjaa vetämässä. Nyt on taas kirkas päivä niinkuin jo pitkän aikaa. Ryssän hävittäjät pitävät huolen siitä, että päivällä ei tee mieli juuri liikkumaan ulkona, saa hyvin pian kk-suihkun niskaansa.
Pommikoneet eivät ole hyvin paljon uskaltaneet juhlia näillä main.

Me muutamme toiseen taloon. Tämä on metsän reunassa ja vähän pienempi kuin edellinen. Vielä ei ole selvää, mihin kaivamme korsuja, joten olemme vain lepäilleet.

Tosin tuntuu vähän turvattomalta asua maan päällä, kun on tottunut maan sisässä elämään jo kuukausimääriä.

Illalla joutui meidän ryhmä taas rakentamaan kirkasjohtolinjaa 3 km. Minun ei tarvinnu lähteä mukaan, mutta jouduin vikapartioon sillä aikaa.
Hauskalta tuntuu vaan ruveta nukkumaan lämpimässä tuvassa."

Kehittyneiden viestivälineiden, kuten radioiden lisäksi suomalaisilla oli pulaa perusviestivälineistä, kuten puhelinkaapelista. Kun eristettyä parikaapelia ei riittänyt, niin yhteyksiä jouduttiin vetämään "kirkkaalla" eli päällystämättömällä langalla. Johtimena käytettiin monasti puhelinlinjoista alas kerittyä kuparilankaa.

Eristämätöntä johdinta ei yleensä voinut kaivaa maahan, jossa se olisi ilmajohtoa paremmin turvassa kranaattitulelta ja kaatuilevilta puilta. Nyt viestiryhmä teki poikkeuksen ja veti kirkasjohdon maata pitkin. Vastoin odotuksia linjat toimivat moitteettomasti.


18.2.40


"Yöllä tyhjensivät ryssän koneet muutamia pommilastejaan vielä tänne kylään. Päivällä teimme teltat metsään, siellä on vähän turvallisempaa. Rakensimme muutamia linjoja. Muuten ryssän koneet eivät enää tänään paljon juhlineet täällä, sillä tykkimme näyttivät tehoavan, useita hävittäjiä lopetti lentonsa iäksi.

Täällä on kyllä verrattain rauhallista, joku kranaatti räjähtelee ainoastaan. Meikäläiset sissit pidättelee naapureita vähän etenmpänä, etteivät pääse vielä lähelle nykyisiä asemiamme.

Kyllä nämä asemat varmasti aika rytinän kestävät. Täällä on petonikasemaatit, jotka kestävät 200 kg lentopommin. Ja mikäpäs sitten kestää, jos ei tämä Mannerheim-linjamme.

Onhan Summassa kestetty se hirveä tulikoe, jonka useita viikkoa kestävä hyökkäys suunnattomilla voimilla tehtiin.

Illalla tulikin määräys, että emme muutakaan telttoihin, vaan asuimme taloissa ja alamme kaivaa korsuja yön aikana. Koko iltayön olimme linjaa rakentamassa koko Sutelan ryhmä."

Väinö kertoi sissien pidättelevän hyökkääjää heidän linjojensa edessä.
Perääntyvät suomalaiset jättivät Kannaksella taakseen taistelupartiota. Paikka paikoin niiden tuliylläköt tuottivat venäläisille huomattavia tappioita.

Partioiden mahdollisuuksia heikensi se, että niillä ei ollut panssarintorjunta-aseistusta.

Väinön mainitsemat "petonikasematit" kuuluivat Salmenkaidan linnoitusvyöhykkeeseen, Siinä oli sekaisin jo 1920-luvulla rakennettuja, jo vanhentuneita konekivääri- ja miehistökasematteja, sekä juuri sodan alla valmistuneita bunkkereita.

Säästöbetonista valetut bunkkerit eivät kestäneet pitkään tulta, vaan tuhoutuivat nopeasti.


17.2.40


"Mitään erikoista ei ole tapahtunut. Illalla peräännyttiin nykyisistä asemista. Se tapahtui ilman laukaustakaan ampumatta.

Muolaassa olivat asemamme menneet aivan maan tasalle monipäiväisen ankaran tykistötulen johdosta ja puolustaminen kävi hyvin vaikeaksi ankaran hyökkäyksen kestäessä monta vuorokautta yhtä painoa.

Monta vastahyökkäystä saivat meikäläiset tehdä ja mieshukka oli suuri molemmin puolin. Sen takia katsoivat meikäläiset parhaaksi perääntyä taaksepäin pääpuolustuslinjasta. Nim. Muolaasta tänne Pasuriin olivat asemamme vielä Mannerheim-linjan edessä 3-4 km.

Me emme joutuneet käymään viivytystaistelua, pääsimme huomaamatta irtaantumaan.

Sissijoukot jäivät taakse viivyttämään. Korsut poltettiin kaikki ja sillat ym. räjäytettiin lähtiessä. Samoin kaikki kylät poltettiin, taas sama surullinen näky, taivas punotti samoin kuin sodan alussa.

Vieläkö tämä näytelmä uusiutuu useasti tämän sodan aikana?

Nyt olemme täällä Mannerheim-linjan takana, 2. komppaniamme on asemissa, tosin täällä takana Mälkölän kylässä.

Yöllä ei tullu paljon nukuttua eikä nytkään tule nukkumisesta mitään, kun ilmapommeja sataa aivan hurjasti näihin kyliin.

Täällä on tosin useita it-pattereita ja 4 konetta on ainakin ammuttu alas. Ensi yöksi kai vielä jäämme tähän samaan taloon, kun ei ole korsuja."

Mannerheim-linjan kulkeminen maastossa oli Väinön lohkolla hieman monimutkainen asia. Väinö kirjoittaa, että heidän pitkäaikaiset asemansa Pasurin lohkolla olivat Mannerheim-linjan edessä. Todellisuudessa ne olivat Mannerheim-linjassa. "Väärinkäsitys" johtui siitä, että juuri sodan alla suomalaiset siirsivät pääpuolustuslinjaansa, Mannerheim-linjaa, eteenpäin Äyräpäänjärven-Vuoksen välillä.

Niinpä Väinö ei pitänyt heidän puolustamaansa Pasurin lohkoa Mannerheim-linjana, vaan katsoi sen kulkevan sillä kohtaa heidän asemiensa takana. Siis siellä, minne heidän pataljoonansa juuri oli nyt siirtynyt.



16.2.40


"Aamuyöstä keskittivät ryssät taas kovan tykistö- ja krh-tullen alueellemme ampuen myöskin palopommeja. Linjat oli kaikki poikki, mekin kävimme Topin kanssa partiossa ja kranaatteja tuli aivan satamalla.

Nyt on kello 12.00. Luutn. Hämäläinen ilmoitti juuri, että meidän on varauduttava kaikkein pahimman varalta. Kova rytinä on tulossa. Joudumme taas käymään viivytystaistelua, joka on varmasti ankara. Voimme joutua jättämään asemamme jo tänä päivänä tai ensi yönä. Hän ei puhunut, mitä on tulossa. Ehkä ryssien hyökkäys tai jos lie asemamme pettäneet Summassa tai jossain muualla, että on pakko perääntyä. Joka tapauksessa jotain on hullusti, mutta sittenhän näkee. Toivon, että kaikki kääntyy hyväksi. Kaikki ovat hyvin hiljaisia ja vakavia. Jokainen laittaa kaikki lähtökuntoon. Sillä ei tiedä, millä hetkellä lähdetään."

Tilanne rintamalla muuttui nyt nopeasti. Syy siihen oli se, mitä Väinö mielessään pohti: Summa oli murtunut ja se veti viereisiä Kannaksen lohkoja mukaansa kuin murtuva virta pengertä.

Aamulla kello 10.00 Väinön pataljoona Er.P 5 sai 2. Divisioonan esikunnasta käskyn valmistautua vetäytymään. Asemat Sarkolan lohkolla Vuoksen rannassa jätetään. Kaksi tuntia myöhemmin pantiin toimeksi. Komppanioissa kävi käsky valmistautua lähtöön. Korsuihin ja pesäkkeisiin käytiin virittelemässä sytykkeet niiden polttamista varten. Väinön viestiryhmä joutui purkamaan puhelinlinjat.

Lähtö porrastettiin komppanioiden sisällä. 3. komppaniassa IV joukkue jäi asemiin viimeisenä. Irrottautuminen oli määrätty tapahtuvaksi kello 17.50, kun oli jo pimeää.

Väinö lähti matkaan 2. komppanian mukana.

Viimeisenä asemat jätti 3. komppania. Viimeiseksi jäänyt joukkue sytytti korsut ja pesäkkeet tuleen. Viimeiset Er.P 5:n miehet lähtivät Sarkolan lohkolta kello 22.00. Pataljoona hiihti yötä vasten Mälkölän kylään.


15.2.40


"Ilmapommeja pudottivat ryssät hurjasti tähän meidän lohkolle. Koko päivän oli yhtämittaista jyrinää.

Summassa ovat jatkuneet hirveät taistelut, samoin Muolaassa ja Punnusjoella. Ryssät yrittävät varmasti ratkaisua täällä Kannaksella aivan lähiaikoina.

Illalla taas tuli kranaatteja oikein satamalla ja linjat meni poikki. Mitään suurempaa hyökkäystä ei täällä ole ollut".

Jatkuva tykistötuli ja pommitukset murensivat pataljoonan taisteluhautoja. "Ampumahaudat, jotka yön aikana on saatu korjatuksi ja tyhjennetyksi, ovat rikkoutuneet ja täyttyneet", pataljoonan sotapäiväkirjan pitäjä kirjoitti.

Väinön arvailu ratkaisutaistelujen lähestymisestä oli oikea. Mannerheim-linjan puolustus oli edellisenä päivänä murtunut Summassa Lähteen lohkolla. Tänä päivänä Mannerheim teki päätöksen pääpuolustuslinjan jättämisestä.


14.2.40


"Ryssät pommitteli jälleen asemiamme tykeillä sekä ilmapommeilla, joita jyrisi lakkaamatta alas. Mutta ei niillä mitään merkitystä ollut.
Kävimme kerran vikapartiossa ja illalla hiihtelimme huviksemme.

Venäläisiä on antautunut 11 miestä, ne tulivat kiväärit ylhäällä meidän puolellemme ja sanoivat, että eivät halua hyökätä, kun toverit on kaatuneet melkein kaikki. Erästä heistä ammuttiin omalta puoleltaan selkään, mutta tuli haavoittuneena meidän asemiimme. Samoin on havaittu, että ryssät siirtää joukkoja pois näiltä paikoin, kun ne eivät lähde hyökkäämään.

Summassa taistelut ovat jatkuneet, samoin Sarkolan lohkolla, jossa 6:sta tankista tuhottiin neljä kappaletta.

Ryssän hävittäjät yrittivät ampua kk:lla meidän vartiomiehiämme, mutta turhaan, metsät alkavat olla mustana ilmapommien kuopista, mutta kyllä niitä sopii sinne enemmänkin."

Mikä johti Väinön mainitsemaan neuvostosotilaiden joukkoantautumiseen Er.P 5:n lohkolla? Siihen eivät anna lisävalaistusta sen paremmin pataljoonan kun siihen kuuluvien komppanioiden sotapäiväkirjat. Niissä tapausta ei tunneta. Jotain hämärää venäläisten puolella rintamaa kai oli tapahtunut. Kaksi päivää aikaisemmin heidän juoksuhaudoistaan löytyi ryhmä haavoittuneita, joita omat eivät olleet vieneet hoitoon, vaan miehet pyysivät tulla suomalaisten ampumiksi. Antautuminen saattoi liittyä propagandaan, jota Er.P 5.n lohkolta lähetettiin. Kyseisenä päivänä tarkoitus oli lähettää kaiutinpropagandaa, mutta kovan pakkanen mykisti kovaääniset.

13.2.40

"Nyt oli oikein loistava ilma. Aurinko paistoi koko päivän.
Lähdimme Topin ja Kunin kanssa hiihtelemään maastoon. Lentokoneita oli ilmassa paljon, ammuimme niitä kivääreillä aina, kun ne tulivat pään päälle. Oli jännää seurata, kun pommikoneet pudotti lastinsa.

Kerran meinasi käydä huonosti. 9 pommikonetta lensi verrattaen alhaalla kohti. Varustimme kiväärit valmiiksi. Päätimme, että ammumme vasta viimeisiä koneita, ettei ne pudota pommeja niskaan.

Kun 3 ensimmäistä konetta oli melkein kohdalla, pudotti ne pommilastinsa suoraan meitä kohti, mutta niin, että ne menee vähän ohi. Samanaikaisesti pudottivat jälkimmäiset koneet lastinsa ja pommit alkoivat pudota kohti meitä. Painumme alas, mutta katsoimme koko ajan pommeihin, jotka suhisten näyttivät putoavan niskaamme.

Seurasin katseellani niin kauan kun kuului kova humahdus ja ilman paine tuntui puristavan kaiken keuhkoista. Seurasimme räjähdyksiä eri puolilla ja sitten oli hiljaista. Hiekkaa ja kiviä vain rapisi alas.

Nousimme ylös, lähin pommi oli 100 m päähän ja toiset siihen lähelle, jossa oli aivan kuin kehä laajalla alueella, kun hiekka oli lentänyt pois pommmin räjähtäessä.

Kuopat oli aika valtavia 7 m halkaisija ja 2-3 m syviä. Lähdimme tyytyväisinä pois.

Olimme taas kokeneet jotain uutta täällä sodassa. Tosin se oli vähällä jäädä viimeiseksi hiihtoreissuksi.

Ryssät hyökkäsi tänään Muolaassa ja Pällilässä, mutta meidän lohkolla täällä oli verrattain rauhallista.

Summasta sentään oli jatkunu ankara hyökkäys, jossa 22-25 tuhatta ryssää oli mukana, mutta lyötiin verissäpäin takaisin".

12.2.40

"Tänään oli lumisade, joten ei näkynyt paljon koneita. Hiihtelimme, kun ei kranaattituli ollut erikoisen kiivas tänään.

3. kompp. lohkolla oli sattunut merkillinen tapaus. Kun kaksi meidän miestämme lähti tiedustelemaan ryssän puolelle, pääsivät he aivan ryssän etuvartioon saakka, heitä ei ammuttu ollenkaan.

He tulivat pois ja sitten lähti koko ryhmä. Hekin pääsivät aivan ryssien asemiin ilman laukausta.

Siellä oli venäläisiä haavoittuneita, jotka eivät ampuneet meikäläisiä, vaan antoivat aseensa ja näyttivät rintaansa, että ampukaa heidät.
Ryhmä toi tullessaan aseita ym. tavaraa jota löysivät. Nyt aikovat lähteä vielä suuremmalla joukolla hakemaan lisää aseita, koska iivanat eivät pane vastaan".

Tapauksesta ei kirjattu virallisiin sotapäiväkirjoihin muuta kuin saatujen aseiden lukumäärä. Pataljoona sai kaksi automaattikivääriä, kiikarikiväärin, kahdeksan tavallista kivääriä.

Lisäksi miehet ottivat juoksuhaudasta yhdeksän kaasunaamaria sekä viisi konekiväärin vyölaatikkoa.

Ampuivatko suomalaiset haavoittuneet venäläiset, kuten he pyysivät? Ilmeisesti, sillä sotasaaliin luettelemisen jälkeen sotapäiväkirjaan oli kirjattu lause: "Vihollinen menetti 15 miestä kaatuneina lohkollamme. Meillä ei tappiota".

Miksi venäläiset miehet ammuttiin?

Syitä voimme vain arvailla, mutta heillä oli perusteensa. Haavoittuneiden kuljettaminen suomalaisten puolelle olisi ollut evakuoijille itselleen vaarallista. Ehkä tapausta pidettiin ansana.

Venäläiset olisi pitänyt toimittaa sairaalahoitoon. Vihollisen puolelta
juoksuhaudasta tavattujen sotilaiden hoitaminen oli ehkä suomalaisten mielestä ensisijaisesti neuvostoliittolaisten tehtävä. Tuskin vihollissotilaita evakuoineita olisi osattu kiittää heidän humaanista toiminnastaan.

Kenties näiden syiden vuoksi miehet päättivät tehdä, kuten venäläiset itse halusivat.



11.2.40


"Tänä aamuna alkoi taas ankara tykistötuli, joka yöllä oli vähän laimeampaa. Useat linjoista katkeilivat.

Monosen vikapartio joutui keskelle tykistön keskitystä. Mononen itse meni aivan sekaisin ja hänet viedään Jsp:lle (joukkosidontapaikka, toim.huom.).

Hytönen ja Taimiaho, jotka olivat hänen mukaan, pääsivät läheiseen korsuun.

Me lähdimme Kunin ja Topin kanssa heitä etsimään, kun luultiin heidän jääneen sinne metsään. Mutta ei heillä mitään hätää ollu. Löysimme heidät sieltä korsusta

Pois tullessa saimme kokea, miltä tuntuu olla kv. tykkitulessa. Ne luodit on aika pirullisia, tulevat yhtä nopeasti kuin kiv.luodit. Niitä ei voi ollenkaan väistää, kun ei kerkeä mennä edes maahan.

Ammuimme ryssän lentokoneita kiväärillä, tietenkin ilman tulosta, mutta oli nautinto edes tavoittaa".

Viestimies Monosen sekoamista, kuten Väinö sitä kuvasi, kutsuttiin rintamamiesten kielessä "kranaattikauhuksi".

Kaikki tykistötulen alle joutuneet eivät pystyneet hallitsemaan itseään, vaan saattoivat joutua räjähdysten keskellä hallitsemattomaan paniikkiin.

Tykistökeskityksen keskellä makaaminen olikin sodan kokeneiden mielestä yksi kauhistuttavimpia kokemuksia.

Hermonsa menettäneisiin suhtauduttiin pääosin ymmärtävästi, kuten Väinökin kuvaa.

Kranaattitulessa hermonsa menettävän miehen pitäminen etulinjassa ei ollut kenenkään etu. Heidät pyrittiin mahdollisuuksien mukaan sijoittamaan takalinjan tehtäviin.


10.2.40


"Taistelut jatkuivat vähän laimeampina tänä päivänä.

Tykistö ja krh:t on olleet vilkkaassa toiminnassa.

3 tankkia tuhottiin ja tietenkin siinä tuli naapurille yhtä ja toista pientä tappiota."

Pataljoonaa ihmetytti muuan erikoinen tapaus, jonka katsottiin olevan kirjaamisen arvoinen. Aamulla ennen auringonousua kello 06 saapui Er.P 5:n varmistuslinjalle venäläinen sotilas, joka kantoi kainalossaan pakettia.

"Vartiomiehemme kysyessä tunnussanaa ja seis-komentaessaan pudotti mies paketin ja pakeni omalle puolelleen, pataljoonan kirjuri kirjoitti sotapäiväkirjaan.

Vartiomies yritti ampua perään venäläisellä sotasaaliskiväärillä, mutta se ei toiminut.

Kun paketti avattiin, sieltä löytyi päänsuojus, kaksi likaista nenäliinaa ja kolme vehnäleivän känttyä.

Sen jälkeen vartiomies kuuli linjojen takaa jotain outoa.

"Vihollisen puolelta kuultiin suomenkielisiä komentosanoja "komppania kokoon" ja "ampuu".

Sen jälkeen kaistalle laskeutui hiljaisuus; vain Pasurintien suunnasta kuului loittonevaa hyökkäysvaunun surinaa. Tapaus jäi mysteeriksi.


9.2.40


"Tänään oli taas aika konsertti. Kaikki aseet on toiminnassa, ryssä hyökkäilee oikein toisissaan.

Tässä meidänkin lohkolla tuhottiin 4 tankkia, joista 3 syttyi palamaan ja yksi liikuntakyvyttömäksi.

Meillä viestin miehillä on työtä aivan hurjasti. Linjat menee yhtenään poikki ja korjaaminen kranaatti- ja luotisateessa ole mitään hauskaa.
Monoselta meni luoti lumipuvun päähineen läpi, se oli tarkalla.

Koko päivän kesti lakkaamatta yhtä jyrinää. Illalla taas vähän asettui. Meillä on tappiot aivan mitättömät, ainoastaan yksi haavoittunut, mutta ryssiä jäi satoja, lisäksi vielä tankit ja hajalle ammutut patterit."

Aamu alkoi tavanomaisesti kahvilla kello 06. Rauhallista aikaa kesti kello 9.15 asti, jolloin vihollisen tykistö alkoi ampua Väinön komppanian asemiin.

Kello 10.30 ajoi viisi tai seitsemän hyökkäysvaunua Er.P 5:n linjoja kohti ampuen tykeillään samaan aikaan. Lohkolla ollut panssarintorjuntatykki sai osuman ainakin neljään hyökkäysvaunuun. Tykinjohtaja väitti ampuneensa myös viidennen, metsän suojaan päässeen vaunun liikuntakyvyttömäksi, mutta täyttä varmuutta ei saatu.

Kello 11 venäläinen tykistö yhtyi taisteluun. Se ampui tauotta kaksi tuntia. Tulituksen aikana Er.P 5:n lohkolle satoi noin 800 kranaattia, siis keskimäärin kranaatti joka yhdeksäs sekunti. Kyse ei ollut vielä varsinaisesta rumputulesta, mutta vähä vähältä asemat jauhautuivat ja viestiyhteydet katkesivat.

Viestiryhmän miehenä Väinö sai lähteä liittämään katkenneita puhelintapseja. Korjauspartion työ ei ollut hääviä puuhaa. Tykkituli vaati painautumaan hankeen tuon tuosta. Sitten piti jatkaa katkenneen kaapelikohdan etsintää ja liittää pätkiin mennyt parikaapeli ehjäksi.



8.2.40


"Viime yönä olikin aika rytinä. Meikäläiset yritti ajaa iivanoita etemmäksi, mutta eivät voineet, niillä oli paljon konetuliaseita. Kaksi kertaa pojat hyökkäsi hurjasti, mutta ryssät ei perääntyneet.
Sitten ampuivat meidän tykkimme ja krh aivan niiden asemiin, mutta mikään ei auttanu.

Kello 6.00 alkoi ohjelma, ensiksi lähetettiin musiikkia, mutta se ei kuulunu. Kranaatti oli katkaissut johdot.

Korjasimme ne ja sitten kuului puhe aika hyvin. Varmasti iivanat kuuli hyvin, koska ne oli edelleen noin 200 m päässä ja ampuivat 20 tykin laukausta, muuten oli hiljaista.

Emme vielä kerinneet saada kaikkia johtoja kelatuksi, kun alkoi ryssän rumputuli, joka kesti 1,5 tuntia, jota seurasi yleinen hyökkäys koko rykmentin lohkolla.

Nyt laulaa kaikki aseet lakkaamatta. Tänne tulee krh:n kk- ja kiväärin ammuksia aivan lakkaamatta ja tykit ampuu molemmin puolin,
Turha on ryssän yrittää, olen varma, että asemamme kyllä kestävät."

Taistelut liittyivät lähestyvään suurhyökkäykseen. Puna-armeijan oli todettu helmikuun alkupäivinä keskittävän uusia joukkoja erityisesti Punnusjärven ja Kirkkojärven väliselle kannakselle,siis Väinön lohkon oikealle puolelle. Neuvostojoukot testasivat suomalaisten puolustuksen lujuutta ja samalla raivasivat esteitä.

Suomalaisten tykistö ampui häirintätulta venäläisten päälle, mutta ammusmäärät jäivät vähäisiksi, jotta vastahyökkäys olisi menestynyt.
Iltaan mennessä vihollinen eteni 3. komppanian kaistalla noin 400 metrin päähän Er.P 5:n asemista ja kaivautui maahan.


7.2.40

"Täällä kävi ranskalainen kenraali tänä päivänä. Illalla taas annetaan ryssälle ohjelmaa. Kovaäänisauto on jo täällä. Minä jouduin taas mukaan oppaaksi, kun toiset ei tienny niitä paikkoja.

Veimme sen taas saman korsun katolle kuin viimeksi. Nyt ryssät oli noin 200 m päässä ketjussa. Ne oli illalla miehittäneet meidän valvontalinjan.
Ja nyt tämän lähetyksen jälkeen aikoivat meikäläiset ajaa ne pois.
Puhe kesti yli puoli tuntia ja ryssät kuunteli koko ajan hiljaa. Me luulimmekin niiden lähteneen jo pois asemista.
Aamulla klo 6.00 annetaan uusi lähetys."

Väinön lohkolla vieraillut ranskalainen kenraali oli Clément-Grandcourt, jo 70 täyttänyt herrasmies. Hänet tunnettiin Ranskassa lempinimellä Pére Clément, isä-Clément. Kenraali oli saapunut maahan tammikuun lopulla liittyäkseen vapaaehtoisena Suomen armeijaan. Helmikuun 6. päivänä hän saapui II Armeijakunnan esikuntaan ja tutustumaan tilanteeseen Kannaksella. Ranskalaiskenraali vieraili eversti Koskimiehen johtaman 2. Divisioonan kaistalla, jossa myös Väinön pataljoona Er.P. 5 aivan Vuoksen rannassa taisteli.

Mikä oli venäläisille suunnatun kaiutinpropagandan teho? Ei kaiketi kovin merkittävä, mutta jotain vaikutusta sillä oli. Suokannan kaistalla suomalaisten puolelle käveli Runebergin päivänä ukrainalainen yliloikkari, joka valitteli kovasti huonoja oloja.

Sodan alkuvaiheessa vastaavia antautumisia oli tapahtunut enemmän, mutta helmikuussa tapausta pidettiin poikkeuksena. Suurhyökkäykseen tuodut miehet olivat paremmin koulutettuja ja motivoituja kun talvisodan alun joukot.


6.2.40

"Nyt on lumisade. Mitään erikoista ei yöllä tapahtunu. Pientä liikettä kyllä kuuluu parhaillaan edestäpäin, mutta ei ne Puolan sankarit taidakkaan olla kovin innokkaita hyökkääämään.
On nimittäin todettu, että nämä joukot ovat olleet Puolan rintamalla".

Väinön esittämät tiedot vihollisen ryhmityksestä ovat edelleen päteviä. Venäläiset olivat toden totta siirtäneet Muolaanjärven ja Vuoksen välille joukkoja Puolasta, tarkemmin 8. Divisioonan Morghista. Sotilaat tosin olivat kotoisin Valko-Venäjältä. Siirto oli tapahtunut jo tammikuussa. Helmikuuhun mennessä suomalaisten tiedustelu oli saanut viimeistään asian selville, koska tieto oli tullut rivisotilaankin tietoon. Tuo Puolan rintamalta tuotu divisioona hyökkäsi enemmän Muolaanjärven suunnassa. Vuoksen tuntumassa ollutta Väinön Er.P 5:ttä vastassa oli etupäässä Moskovan sotilapiirin muodostamia 17. Divisioonan joukkoja.

Päiväkirja osoittaa jälleen, miten tarkasti Väinö seurasi tapahtumia ympärillään. Viestiryhmä, johon Väinö kuului, majoittui pataljoonan komentopaikalle. Siellä oli mahdollista kuulla, mitä ylimmät upseerit puhuivat. Lisäksi tietoa tuli aina 2. Divisioonan esikunnasta asti. Väinö ei sulkenut korviaan, vaan kirjasi kuulemansa päiväkirjaan.

5.2.40

"Ryssät taitaa tosiaankin meinata hyökätä. Tänä aamuna ne teki pienen hyökkäyksen, meiltä kaatui yksi mies. Se oli varmasti jonkulainen koe hyökkäys, että millaisia joukkoja on vastassa. Koko päivän kuului hyökkäysvaunujen jyrinää ja kiivasta ammuntaa, on odotettavissa hyökkäys".

Väinön tunnusteluhyökkäykseksi arvioima kahakka tapahtui 2. komppannian lohkolla kello 11. Kaijansuon pohjoispuolelta tullut vihollisosasto pakotti suomalaisen valvontavartion jättämään asemansa. Se ei vielä ollut kovin vakavaa, eikä ketään kaatunut. Enemmän pataljoonan komentopaikalla huolta herätti se, että vihollisella tuntui olevan käytössä paljon konetuliaseita. Illan pimennyttyä Mannerheim-linjan tuolta puolen Pasurin-Oravaniemen tieltä kuului kolinaa. Yöllisen hyökkäyksen varalta valvontavartio työnnettiin aivan eteen. 2. Komppania lähetti myös partiot yöllä, mutta ne eivät havainneet mitään hälyyttävää.

Väinön mainitsema kaatuminen tapahtui samassa partiossa, johon Väinökin otti osaa. Väinö sai kuulla siitä vasta pari päivää myöhemmin. Kaatunut oli 2. Komppanian luumäkeläinen korpraali Ilmari Inkilä, 27, joka oli Väinön tavoin lähtenyt vapaaehtoisena pataljoonan partioon. Hänet saatiin tuoduksi omalle puolelle ja kotikunnan sankarihautaan.
Kahden vihollisen puolelle kaatuneen noutamiseen tähdännyt pelastusoperaatio oli tuottanut kahden miehen tappiot.


4.2.40

"Palasimme partiosta klo 5.40 ja olimmekin aika väsyneitä ja nukuimmekin koko päivän.

Nyt on kello 20.00, vartumme postia. Mitään erikoista ei tänään kuulunu, muutamia pommeja on pudotettu tänne lähelle ja tykistö tuli on ollu aika ankaraa."

Yöllinen partioretki oli epäonnistunut, partio ei saanut noudettua kahden kaatuneen suomalaissotilaan ruumiita Hiekkamäeltä Raakolanjärven rannasta. Vankikin jäi sieppaamatta. Omia tappioita tuli, Teodor Majuri, 34, kaatui.

Muuten päivä oli rauhallinen. Vihollisen tykistö ampui Marjaniemen kylää Vuoksen rannassa. Hetken perästä oma tykistö ampui kolme sarjaa rantalohkolle, jonka edessä venäläiset rakentivat jotain.


3.2.40

"Tänä iltana me lähdemme partioon. Viestistä pääsee viisi miestä ja vapaaehtoisesti on ilmoittautunut Vahrunen, Hytönen, Hepo-oja, Kainulainen ja minä. Mabergin Kuni lähteen partion johtajaksi ja partion vahvuus on 30.

Nyt laitamme varusteita kuntoon, tehtävästä ei ole vielä tietoa.

Klo 17.00 sain tietää partiotehtävän ja se on: Hakea ne 2 ruumista, jotka jäivät ryssän puolelle keskiviikkona ja tuoda yksi vanki ja tehdä niin paljon pahaa kuin kerkiää.

Klo 23.30 lähdimme 2. kompp. johon kaikki kokoontuivat. Omat asemat ylitimme noin kello 1.05.

Kohtasimme vihollisen noin 1,5 km:n päässä, jossa syntyi kiivas taistelu. Emme päässeet eteenpäin, sillä edessä oli konetuliaseita. Meiltä kaatui 1 mies, mutta tehtävä jäi suorittamatta. Ryssät näyttää olevan niin varuillaan, ettei niitä voi yllättää."

Väinö oli kaksi kertaa aikaisemmin ilmottautunut vapaaehtoisena partioon. Nyt hänet valittiin. Päätehtävä oli hakea alikersantti Väinö Käppi ja sotamies Jouko Kymäläinen kotiin. Vangin ottaminen oli sen rinnalla sivuasia. Partio hiihti linjojen yli. Venäläiset antoivat suomalaisten tulla lähelle. Yön pimeydessä syttyi tulitaistelu. Siinä kaatui Teodor Majuri, 34, perheellinen maanviljelijä Vuokselasta. Uutta vainajaa ei haluttu jättää viholliselle. Hyökkäys keskeytettiin, mutta Majurin ruumis saatiin tuotua kotiin. Kaatuneita ei enää yritetty pelastaa. He jäivät kentälle.

2.2.40

"Ryssä on alkanu liikehtiä meidän asemiemme edessä. Ne saivat ammuttua yhden meikäläisen.

Kenttävartiomme ampui 11 iivanaa ja otti kaksi vankia. Vankien kertoman mukaan tänne on muuttanu uusi divisioona ja edessä on joku sissipataljoona, joka on ollut puolanrintamalla."
 
Pataljoonassa oli tullut pitkästä aikaa tappioita. Kaksi päivää sitten 2. komppanian lähettämä kuuden miehen partio joutui väijytykseen, jolloin kaksi miestä kaatui. He olivat alikersantti Väinö Käppi, 29, maanviljelijä Vuokselasta ja sotamies Jouko Kymäläinen, 23, niinikään maanviljelijä Vuokselasta.

Nyt kenttävartio kuittasi toissapäiväiset tappiot korkojen kanssa ja otti päälle vielä vangin.

Omien kaatuneiden jääminen vihollisen puolelle kuitenkin vaivasi. Komppaniassa suunniteltiin partion lähettämistä hakemaan omat kotiin. Tehtävästä teki vaarallisen se, että vastapuolelle oli tullut hyvin varustettuja tarkka-ampujia.

"Ryssät vaihtaneet miehet, uudet hyviä ampujia. Ampuivat mm. automaattikivääreillään sarjoja kk:n ja pk:n tähystysaukoista sisään", merkittiin 2. kompanian sotapäväkirjaan. Tästä huolimatta komppania aikoi seuraavana päivänä lähettää partion vihollisen puolelle noutamaan Kymäläisen ja Käpin ruumiit kotiin ja kirkkomaahan.

1.2.40


"Tänään on taas mainio lentoilma ja ryssät pudotteli pommeja tännne etulinjoille. Me kävimme katsomassa niitä kuoppia, suurimmmat oli 4x10 m.
 
Ryssät on myöskin pudottanu ns. desanttijoukkoja rintaman taakse. Mekin näimme, kuinka 2 koneesta laskuvarjolla hyppäsi mies alas. Tavallisesti ne tosin tulee yöaikaan. Määräys on heti ampua sellaiset henkilöt, sillä ne on suomalaisissa puvuissa ja hyvin vaarallisia miehiä."

Laskuvarjojoukkojen käyttö liittyi ilmeisesti puna-armeijan suurhyökkäykseen. Laskuvarjomiehiä eli desantteja oli tammikuun lopulla havaittu yhä useammin pitkin Mannerheim-linjaa Suomenlahdelta aina Vuokseen Väinön lohkolle asti.

Kuten Väinö kirjoittaa, desantteja pidettiin vaarallisina. Desanttikammo oli iskostettu joukkoihin, mikä johti myös virheellisiin hälytyksiin. Kaksi päivää aikaisemmin Heinijoella oli jahdattu kolmea laskuvarjomiestä. Pudotus osoittautui mielikuvituksen tuotteeksi ja jahti turhaksi.

Uuraasta Viipurin edustalta sen sijaan löydettiin päivä myöhemmin jäältä kolme laskuvarjoa, joten desanttivaara ei ollut turha.
 

31.1.40


"Tykistötoiminta on ollu erittäin vilkasta pitkään aikaan. Myöskin meidän raskas tykistö on mukana.
 
Tänään kävi eräälle partiollemme vähän ikävästi. Se oli lähteny päivällä liikkeelle. Ryssällä oli tähystäjät puussa ja ne laski meikäläiset läpi ja sitten suurempi osasto hyökkäsi partion kimppuun.

2 miestä jäi sinne, toinen kaatuneena ja toinen vaikeasti haavoittuneena. Sille pojat jätti kp (konepistoolin, toim.huom.) ja tarpeeksi patrn., yksi vielä haavottui, mutta pääsi pois."
 

30.1.40


"Tänä iltana on tarkoitus antaa ryssille ohjelmaa. Minäkin lähden mukaan. Me veimme kovaäänisen aivan ryssien nenän eteen ja siitä kyllä kuuluu varmasti naapuriin. Kaksi puhetta lähetettiin tunnin väliajoin. Niille puhuttiin muutamia kylmiä totuuksia. Kyllä ne näytti ymmärtävän, koska tervehti heti tykillä. Nykyisin tällaista ohjelmaa annetaan ryssille hyvin paljon, koska sen on huomattu tehoavan hyvin iivanoihin."

Kaiutinpropagandan lisäksi suomalaiset lähettivät vihollisen puolelle lentolehtisillä täytettyjä raketteja. Propagandassa muun muassa neuvottiin, kuinka antautua suomalaisille. Sodan pitkittyessä venäläisille muistutettiin, miten vähän maata he olivat onnistuneet valtaamaan.

Tammikuun aikana venäläiset muuttivat omille joukoilleen suunnattua propagandaansa. Enää sotilaille ei kerrottu, että he ovat menossa vapauttamaan Suomen sorrettuja työläisiä. Suomalaisten yli kaksi kuukautta kestäneen vastaan panemisen aikana tuo propaganda olikin menettänyt tehonsa. Nyt puna-armeijan kerrottiin sotivan suomalaisia vastaan taatakseen Leningradin turvallisuuden.


29.1.40


"Heti aamulla kävimme naamioimistöissä ja päivällä vikapartiossa, kävimme taas saunassakin pitkästä aikaa".

Edellisen kerran Väinö oli päässyt saunaan 10 päivää aikaisemmin. Vastapuolella Pasurin kylässä majailevat venäläiset saattoivat vain haaveilla saunasta, banjasta. Suomalaiset todennäkoisesti olivat polttaneet kylän majoituskelpoiset rakennukset ja tuskin silloin saunojakaan säästettiin.

Sauna oli suomalaisille niin tärkeä osa huoltoa, että Kannaksella niitä rakennettiin korsujen tapaan maan alle. Yksi korsusauna oli niin komea, että II Armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Harald Öhquist kävi sitä vieraineen erikseen ihmettelemässä.

Edellisenä päivänä Väinö oli neljän sotakaverinsa kanssa hiihtänyt Vuoksen rantaan, josta he tarkkailivat Pasurin kylässä olevia venäläisiä.


28.1.40


"Hiihtelimme Kuni, Jukka, Kusti, Topi ja minä. Kävimme Vuoksen rannassa. Sieltä näkyi selvästi ryssän puolelle, mutta ei sinne mitään erikoista näkyny. Hävittäjät lenteli ja ampui meidän asemia".

Sää oli lauhaa, pakkasta -8 °. Lunta oli Kannaksella noin 50 senttiä. Miehet tähyilivät Vuoksesta pistävän Pasurinlahden takana olevaa Oravaniemen kylää. Se jäi Mannerheim-linjan vihollisen puolelle. Edellisenä päivänä tiedustelupartio oli nähnyt siellä venäläisten vetävän traktorilla tykkejä, joten ehkä miehet vapaa-ajallaan halusivat käydä katsomassa tilannetta.

Pataljoonalla oli tähystyspaikkoja tasaisin välein Vuoksen rannasta oman lohkon rajalle saakka. Vaikka Mannerheim-linjalla oltiinkin, niin sillä kohtaa betonisia linnoitteita ei ollut.



27.1.40


"Nykyisin ryssä on alkanu partioida hyvin vilkkaasti, ne on tehneet yhtä ja toista pientä tihutyötä, mutta useimmiten joutuneet kiinni.
Meikäläiset on olleet myöskin toiminnassa. Ryssillä on tosin melko tarkka vartiointi nykyisin mm. käyttävät susikoiria vartiolla".

Väinön mainitsema oma toiminta tarkoitti kolmea partiota, jotka oli kuluneen vuorokauden aikana lähetetty vihollisen linjoille. Yhdelle niistä oli annettu vanginsieppaustehtävä, mutta vankia ei saatu.

Näköetäisyydellä olevan vihollisen tiedustelu tuotti pataljoonaan muunlaista tietoa. "Vihollinen käyttää jatkuvasti hillittyjä vihellysmerkkejä hälytyksissään. Vihellys kulkee miehestä mieheen pitkin varmistuslinjaa".

Pataljoonan sotapäiväkirjaan muiden katsausten joukkoon ylöskirjattiin myös seuraava tiedustelutieto:

"Huvittavana puolena mainittava: Ryssä lauloi omilla sanoillaan "Mun syömmein kaipaa tuot onnen aikaa...".

Rintamalinjan molemmilla puolilla löytyi siis ainakin yksi yhteinen iskusävel.


26.1.40


"Kirjoittelin kirjeitä koko aamupäivän niinkuin tavallista. Iltapäivällä kävimme rykmentin saunassa, Topi ja minä, oli mainio hiihtokeli. Täällä keksitään kaikenlaista huvia ja ajanvietettä, taikatemppuja, kilpailuja ym.ym.".

Sota ei ollut yhtämittaista taistelemista. Kiivaimpienkin taisteluidenkin riehuessa joukkoja vaihdettiin etulinjasta lepoon ja takaisin. Usein lepo katkesi alkuunsa, kun tuli komento lähteä vastaiskuun.
Tammikuun loppupäivät olivat Er.P 5:n lohkolla puhdasta asemasotaa. Korsuelämää Kannaksen Pasurinkankaalla varjosti pitkästyminen. Ruokailut rytmittivät päivää.

Väinö itse ei ruokailuja merkinnyt, mutta esimerkiksi naapurikomppaniassa (3.K) päivä alkoi kello 06.00 aamukahvilla. Klo 11.00 oli ruokailu ja iltaruokailu oli kello 17.00. Rytmi toistui päivästä toiseen. Väinön päiväkirjan perusteella hernekeittoa oli aika usein.

Varustuksia korjailtiin tarpeen mukaan, mutta esimerkiksi 3.K:n lohkolla ei rakennustöihin katsottu olevan tarvetta. Tammikuun viimeisellä viikolla siellä oli otettu käyttöön yöpartiot. Ne määrättiin joka yö lähtemään liikkeelle kello 22.00, 01 ja 04. Partioiden vahvuus vaihteli 3-6 mieheen. Vihollisen etulinjaan suunnanneen partion retki kesti tyypillisesti kaksi tuntia. Niiden tehtävä oli tiedustella vihollisen toimintaa, joskus ne saivat vanginsieppauskäskyn. Partiot oli otettu käyttöön kaiketi siksi, että vihollisen oli havaittu aktivoituneen puolellaan. Siellä aurattiin teitä ja naputtelusta päätellen rakennettiin jotain.


25.1.40


"Tänään hiihtelimme Topin kanssa pitkin metsiä ja laskimme hurjia mäkiä. Päivä meni oikein loistavasti. Partiomme kävi viime yönä naapurissa. Huvittavana puolena voi mainita, että iivanoilla on Parkkolan järven jäällä hyppyrimäki, jossa heti aamun tullen harjoittelivat hiihtoa ja mäenlaskua. Toiset onki kaloja järvestä. On se hyvä, että hiihtotaito on ennen opittu, että ei tarvitse rintamalla opetella ja ruokaakin on ollut, ei ole tarvinnu vielä ongelle lähteä."

Päivällä -8°, ihana lumisade", kirjoitti Kannaksella taistelevan II Armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Harald Öhquist päiväkirjaansa. Liekö mainion sään syytä, että molemmilla puolilla Mannerheim-linjaa sotilaat unohtivat sodan ja lähtivät talviharrasteiden pariin. Tosin puna-armeijassa oli tammikuussa annettu ukaasi joukkojen hiihtotaitojen parantamiseksi. Mutta kalastamaan tuskin oli annettu käskyä.

Pilkille meno Mannerheim-linjan eteen oli uhkarohkea teko. Vain kolme päivää aikaisemmin Er.P 5:n lohkolta suomalaiset tarkka-ampujat olivat ampuneet neljä venäläistä "3 todennäköisesti päällystöön kuuluvaa", sotapäiväkirja kertoo. Nyt suomalaiset antoivat venäläisten laskea mäkeä ja pilkkiä rauhassa. Ehkä rintaman rivimiehet olivat kummallakin puolella kiitollisia siitä, että aseet pysyivät vaiti.


24.1.40


Jatkettiin ohjelman suoritusta, ryssä avasi heti ankaran tulen, mutta tehtävä olikin jo suoritettu ja auto lähti toiselle rintamalle. Nyt tuli Topi ja isä lomalta ja Eero ja Lassi lähtivät samassa. Pojat kertoi, ettei siellä tiedetä sodasta mitään ja ihmiset on oikein ystävällisiä.

23.1.40

"Tänä iltana annoimme ryssille valistusohjelmaa. Kaksi puhetta kovaäänisen välityksellä. Minä olin mukana. Veimme kovaäänisen aivan iivanoiden nenän eteen ja kyllä kai ne ymmärsivät, koska tervehtivät meitä tykeillään. Niille puhuttiin muutamia kylmiä totuuksia.
Tähän tarkoitukseen sopivatkin Stadionin kuulutuslaitteet erikoisen hyvin. Aamulla annetaan uusi lähetys".

Vuoden 1940  olympiakisoja varten huhtikuussa 1939 ostetut kovaäänislaitteet olivat nyt rintamalla sodan työssä. Päämajan propagandaosasto 4:n luutnantti A. Salojoki ja vänrikki V. Lähdeoja olivat 10. joulukuuta käyneet takavarikoimassa laitteiston tärkeimmät osat Stadionilta, jonne ne oli jo ehditty asentaa.

Rintamalle lähti kuusi kovapuhujaa ja kahdeksan kappaletta kovaäänisen torvia. Ääni vahvistettiin neljällä voimavirralla toimivalla Helvar-vahvistimella. Nyt ne olivat Er.P 5:n lohkolla.

Mitä kaiuttimien kautta huudettiin? Sitä Väinö ei kirjoittanut muistiinpanoihinsa. Hän ei tainnut osata venäjää, joten viesti ei valjennut.

Entä kuka puhui? Ehkä äänessä oli sotavanki. Ainakin Laatokan koillisrannalla suomalaisten puolelle kävellyt kiovalainen sotavanki Ivan Mihalivovits Onai, 24, pistettiin hetimiten propagandatehtäviin pehmittämään Lemetin motteja.

IV armeijakunnan kuulusteluissa Onai kertoi kehottaneensa motissa olevia tovereitaan antautumaan. Onai kertoi paljastaneensa motin komento- ja varastopaikat suomalaisille. Mikäli antautumista ei tapahdu, niitä tullaan seuraavana päivänä pommittamaan.

Sotavaki päätti lähetyksen toteamukseen, että Suomen kansa haluaa elää rauhassa ja puolustaa vain isänmaataan. Venäläiset eivät saa sitä nujerretuksi, vaan vuodattavat turhaan vertaan, vanki Onai oli julistanut.

22.1.40

"Nyt on ryssien teräslinnut löytäneet jo sotilaallisia kohteitakin. Ne pommitti Salmenkaita linjaa, rantatietä ja meidän asemiamme. Tietenkin ilman tulosta".

Sää oli pilvinen, mutta pilvet korkealla ja pakkasta kymmenen astetta. Ei mikään loistava lentosää, mutta riittävä pommittamiseen.

Pommitettu Salmenkaita-linja oli Väinön asemien selustassa. Se oli itse asiassa suomalaisten vanhaa pääpuolustuslinjaa. Se oli marraskuussa "hylätty", kun pääpuolustuslinjaa työnnettiin eteenpäin.

Puna-armeija oli vakoillut jo rauhan aikana ilman valvontaa olleet suomalaisten puolustuslaitteet Kannaksella. Salmenkaidan linjan bunkkerit olivat hyvin heidän tiedossaan.

Edellisenä päivänä venäläiset hävittäjät olivat ahdistelleet JR 10:n komppaniankirjuria, joka pelastui ryömimällä kivien väliin. Tapauksen innoittamina suomalaiset päättivät ryhtyä ampumaan hävittäjiä "kuvilta" kuin teeriä ikään.

He täyttivät lumipukuja oljilla ja asettivat miehet seisomaan sinne tänne maastoon. Lisäksi sytytettiin nuotioita houkuttamaan venäläiskoneita. Tapaus huvitti II armeijakunnan komentajaa, kenraaliluutnatti Harald Öhquistia siinä määrin, että hän kirjasi sen päiväkirjaansa.

Venäläiskoneet eivät olleet tarttuneet syöttiin. Sen sijaan 15 kilometriä Väinön korsuilta etelään Taaperniemessä vihollinen harhautui pommittamaan omiaan. Suomalaiset seurasivat omalta puoleltaan, miten hätääntyneet venäläiset yrittivät käsimerkein keskeyttää omien pommien tiputtamisen niskaansa.


21.1.40

"Sunnuntai luminen, pakkasta on enää 13°. Mieliala on vähän alakuloinen, kun ei ole mitään seikkailua."

Väinön talvisodan lyhyin päiväkirjamerkintä. 20-vuotiaan nuorukaisen mieli kaipasi toimintaa, Joulukuun rajut kranaattikeskitykset ja niissä pelkääminen taisivat nyt tuntua etäisiltä, niin oudolta kuin se ehkä kuulostaakin.

Ja rauhallista Pasurinkankaalla nyt oli."Yleistilanne ennallaan. Rauhallista" tyytyi, Er.P 5:n sotapäiväkirja kertomaan. Suomalaiset lähettivät partioita tiedustelemaan venäläisten tekemisiä. Lähinnä havaittiin marssivia venäläis-osastoja.

20.1.40

"Kylvimme saunassa niinkuin ennen siviilissä, tosin ei se ollu oikein onnistunut saunareissu, kun ei oikein riittäny löyly.

Omat patterimme ampuvat parhaillaan. Ne on ampuneet useana iltana saadakseen ryssät vastaamaan. Siellä on partio tähystämässä, mistä patteri ampuu. Nyt se erehtyi vastaamaan ja eiköhän aamulla ole ryssä patteri tuhkana niinkuin usein ennenkin".

Väinö kehui usein omaa tykistöä. Tottahan oman tykistön tuli nostatti henkeä. Eivät rintamiehen kehut tyhjästä tulleet. Suomalaisen tykistön ampumamenetelmät olivat talvisodassa melko kehittyneitä, ammuksista oli pulaa.

Erityisesti tulen tarkkuus ja kyky torjua pistemaaleja olivat hyviä. Ei siis ollut lainkaan katteeton ajatus, etteikö vastatykistötoiminta olisi voinut johtaa venäläisen patterin tuhoamiseen, kuten Väinö ennusti. Puna-armeijan tykistö toki oli monin verroin vahvempi, mutta usein se tyytyi ampumaan summittaisesti sinne päin.

Päivästä toiseen jatkuessaan epätarkkakin tuli tuotti tappioita ja murensi suomalaisten puolustuslaitteita. Varsinkin Summan lohkolla venäläisten jatkuva tykistötuli nakersi suomalaisten bunkkereita, mikä tuotti puolustajille päänvaivaa.

Halutessaan puna-armeija saattoi talvisodassa syytää suomalaisten päälle teräsmyrskyn, joka rinnastui Sommen ja Verdunin lihamyllyksi kutsuttuihin tykistötaisteluihin. Niin myös tehtiin.

19.1.40

"Täältä annetaan nyt 5 vrk lomiakin, Kainulainen ja Kumpulainen lähtivät tänään. Minun vuoroni on aivan viimeksi, kun kävin silloin juuri ennen sodan alkua".

Lomat pyörivät sodasta huolimatta. Joulukuunkin aikana, jolloin taistelut olivat tammikuuta kiivaampia, sotilaita päästettiin lomille. Alkuvuoden suhteellisen rauhallisen jakson aikana lomia saatettiin myöntää useammalle.

Yhtä aikaa lomalle saattoi päästä noin 1-3 prosenttia miehistä. Siis pari miestä komppaniasta. Etusijalla olivat perheelliset miehet sekä luovutettujen alueiden karjalaiset. Väinön Er.P 5 oli Käkisalmen sotilasläänin perustama ja sikäläiset olivat evakossa Lapuan, Nurmon ja Ylistaron kunnissa.

Pasurinkankaalla majailleiden miesten lomareissu todennäköisesti alkoi Pölläkkälän tai Äyräpään asemalta, josta juna vei Viipurin kautta Kouvolan radalle. Jos matka oli kotiväen evakkoseuduille Pohjanmaalle, niin viiden vuorokauden lomasta pari tärvääntyi junassa istumiseen.


18.1.40

"Nyt on oikein mannermainen pakkanen, mittari näyttää 45°. Mutta me kyllä hyvin pärjäämme, miten lie naapurin laita? Pieniä paleltumia on kyllä sattunu".

16.1.40


"Kovaa pakkasta oli koko päivän. Illalla alkoi kuulua kovaa ammuntaa, ryssä kai aikoo tehdä pian hyökkäyksen, mutta taitaa parta jäätyä 31 asteen pakkasessa".

Talvisodan kovimmat pakkaset alkoivat olla käsillä. Säänmuutos oli ollut ällistyttävän nopea. Kun 14. tammikuuta sää oli esimerkiksi Kannaksella pari astetta plussan puolella, niin seuraavana päivänä pakkasta oli jo -30, Imatran Immolassa mitattiin -39.

Eikä sää lauhtunut. Talvisodan kylmin päivä oli 17. tammikuuta. Silloin pakkanen Kannaksella laski pitkälti alle -40 asteen.

Ei ihme, että Väinön pataljoonaa vastapäätä venäläiset kuuluivat käyttävän hyökkäysvaunujaan yötä päivää.

Kuului myös outoja ääniä, jotka kirjattiin tilanneilmoituksiin: "Pisteen .44 maastossa jatkuvasti hankausta ja ääniä. Betonisekoittajan ääntä muistuttavaa kolinaa ja surinaa". Ehkä siellä yritettiin vetää tela-ajoneuvoja käyntiin jäisellä tiellä? Tai sitten venäläiset rakensivat asemiaan tulipalopakkasista huolimatta? Äänen alkuperä jäi Er.P5:n miehille arvoitukseksi.

Maanantaina 15.1.40


"En koko päivänä laittanut kenkiä jalkaan. Kerroimme kaskuja ja rupattelimme ajan kuluksi.

Nyt kello on 22.30. Tulimme juuri Topin kanssa vikapartiosta. Pakkasta oli 30 astetta. Olimme pitkästä aikaa taas kranaattitulessa ja se olikin kurjaa menininkiä, kun pakkasessa piti tehdä liitoksia ja välillä mennä maahan.

Vielä poistullessa saimme syöksyä hangessa vähän päästä.

Minulta paleltui nenä, mutta ei vaikeasti. Nyt olemme niin väsyneitä, ettei oikein pysy pystyssä."

Sunnuntaina 14.1.40


"Nyt nämä päivät alkavat käydä vähän pitkiksi. Tämä on paremminkin vihanpitoa kuin sotaa. Olemme melkein kuin siviilissä, vaikka kranaatteja sataa yötä ja päivää. Tänne korsuun kun ei oikein kuulu räjähdyksetkään. Linjat on tosin poikki vähän päästä."

Rintamatilanne lohkolla oli rauhallinen myös muiden kuin Väinön mielestä. Venäläiset majailivat näköetäisyydellä läheisessä Pasurin kylässä. Heidän liikkeittään tyydyttiin tarkkailemaan.

"Klo 9-12 aikana Liisalan taloryhmään vaihtoi vihollinen, neljä kertaa 2+3 miestä käsittävän vartion joka täysi tunti. Todennäköisesti tähystyspaikka. Vaihto tapahtui Pasurin suunnasta. Koko päivän Alalan taloryhmässä kaivaustöitä", Er.P 5:n tilanneilmoitus kertoo.

Kun yön pimeni, sissikomppania lähti partion rintamavastuussa olevan 2. komppanian maastoon tarkkailemaan venäläisten toimintaa. Ilmeisesti mitään hälyttävää ei havaittu, koska tuloksia ei raportoitu.

Lauantaina 13.1.40


"Ei mitään erikoista, se tahtoo sanoa, että tykistötoimintaa ja partiokahakoita, mutta nekin jokapäiväistä. Yksi vikapartio sai kk tulta niskaansa iltapäivällä."

Perjantaina 12.1.40

"Laittelin hiihtotamineita kuntoon aamupäivällä. Luin romaaneja ajan kuluksi.

Täällä kävi Kannaksen rintaman suurimmat herrat kenraalit Österman ja Öhquist.

Emme viittineet käydä missään hiihtämässä, kamala huono keli.

Pojat kävi hakemassa kanttiinista pullaa ja karamelliä. Nyt nautitaan kahvista ja käntyistä".

Torstaina 11.1.40

"Kävimme Topin kanssa hiihtämässä ladun linjojen viereen, että on parempi liikkua.

Keittelemme kahvia, emme saa enää teetä vaan kahvia ja se onkin hyvää, kun sattuu saamaan maitoa".

Väinön pataljoona Er.P 5 oli nyt ottanut vastuulleen Mannerheim-linjaan kuuluvan lohkon Vuoksen eteläpuolella.

Ensimmäinen ja toinen komppania menivät etulinjaan Pasurinkankaan ja Suosillan suon väliseen maastoon. Lohkon leveys oli noin kaksi kilometriä. Kolmas komppania jäi reserviin, sillä siellä miehiä kaatoi joku epidemia.

3.K ei voinut osallistua miehitykseen, sillä K:ssa sattuneen äkillisen sairastapauksen puhkeamisen johdosta (n.100 miestä) sotapäiväkirja kertoo.

Maasto Pasurinkankaan luona oli mäntykangasta, mutta muuttui Suosillan päässä kitukasvuiseksi rämeeksi. Siellä hyvät korsunpaikat olivat hakusessa. Monessa kohtaa pohjavesi oli niin pinnassa, että se nousi korsuun.

Keskiviikkona 10.1.40


"Olemme nyt täällä etulinjassa. Täällä on hyvät korsut.

Saimme heti aamulla tervehdys laukauksia sillä seurauksella, että linjat meni poikki. Joudimme heti vikapartioon, linja oli 5 kohtaa poikki. Heti kun pääsimme pois oli toinen linja poikki.

Nyt on rauhallista. Kävimme saunassa, sekin on täällä vaikka ryssä on 1 km päässä.

Me olemme Eeron kanssa rinnakkain ja kaikki JP3:n pojat olemme samassa korsussa. Luutn. Haimila ja vänrikki Halttunen myöskin. Iltayöstä juuri kun olimme nukkuneet oli taas linja poikki. Kävimme korjaamassa Topi, Eero ja minä olimme samassa partiossa".


Tiistaina 9.1.40


"Kävimme tutustumassa uusiin linjoihin tuolla edessä. Minä olen nimittäin puhelin ryhmässä. Kävimme aivan juoksuhaudassa saakka. Siellä oli mainio hiihtomaasto, tosin vähän vaarallinen. Ensi yönä muuttaa patalj. sinne eteen, me lähdemme kello 5.00."

Etulinjaan lähtö oli merkittävä asia. Jokaisessa sotapäiväkirjassa komppaniasta aina pataljoonaan selvitettiin siirtoa seikkaperäisesti. Aseman vaihtaminen oli sotapäiväkirjaan viran puolesta kirjattavia asioita, mutta varmasti siihen liittyi myös muuta jännitystä. Ottihan pataljoona vastuulleen etummaiset puolustusasemat ja sai näköyhteyden viholliseen.

Etulinjaan siirtymisen valmistelu oli alkanut jo edellisenä päivänä. Miehet eivät sitä tienneet. Pataljoonan komentajan kirjuri kirjoitti silloin kello 15 seuraavasti: "Pataljoonalle käsky siirtyä etulinjaan III/JR 6:n tilalle". Kolme tuntia myöhemmin Er.P 5:n päällikkö, majuri Eino Vänttinen kutsui alemmat upseerit kokoon.

"Yksiköiden päälliköt käskynotossa, jossa selostettiin komppanioiden sijoitukset ja käskettiin maastotiedustelusta seuraavaksi päiväksi tarkoitettua siirtymistä varten".

Seuraavana aamuna, vielä hämärissä kello 7.15 komppanianpäälliköt lähtivät tiedustelemaan tulevaa maastoa.

Koska Väinön viestiryhmä oli sijoittunut pataljoonan komentopaikalle, hän joutui lähtemään sen mukana muita aikaisemmin. Ei tosin kello 5, vaan lähtö myöhästyi puoli tuntia.

Viestimiehille uusiin asemiin siirtyminen teetti usein paljon työtä. Yhteydet piti vetää pataljoonasta komppanioiden komentopaikoille, toisinaan sieltä vielä tukikohtiin.

Nyt Er.P 5:n viestiryhmä selvisi vähällä. Se sai lahjaksi JR 6:lta entiset yhteydet. Vanhat komentopaikat otettiin sellaisinaan käyttöön.

Maanantaina, 8.1.40


"Korsun valmistus jatkui. Iltapäivällä hiihtelimme Topin kanssa lottaravintolaan. Joka on puolustuslinjan takana, siellä on vahvat rautabetoni pesäkkeet. Tapasimme siellä sissikompp. poikia, entisiä JP 2:n poikia mm. Kuokkasen. Käskimme hänen järjestämään meille Topin kanssa paikan siellä, jos mahdollista. Se oli erittäin reilua porukkaa. Vänr. Lipankoski on sen kompp. päällikkönä. Joimme siellä kahvit ja palasimme sitten takaisin."

Väinön ja Topin hiihtoretken kohde lottaravintola ja sen takana olevat linnoituslaitteet olivat jossain Mannerheim-linjan takaisessa väliasemassa. Väinön oma pataljoona Er.P 5 oli majoittunut Pasurinkankaalle, jonka läpi varsinainen Mannerheim-linja kulki Vuokseen. Sinne pääpuolustuslinja oli siirretty syksyllä 1939, kun pääasemaa työnnettiin 30 kilometriä eteenpäin.

Väinö ja Topi todennäköisesti hiihtivät Salmenkaidan kaistalle, jonne oli suunniteltu ennen sotia rakennettavaksi 43 linnoitettua bunkkeria. Niistä noin 30 ehdittiin rakentaa. Osa bunkkereista oli kahdella konekiväärillä varustettuja ja niissä oli teräskuvut. Muutamiin oli rakennettu miehistösuojat. Väinön pataljoonan rakennettavien korsujen rinnalla betoniset kantalinnoitteet ovat varmasti olleet vaikuttava näky.

Väinöllä tuntui olevan vetoa viestimiehen tehtävistä sissihommiin. Jo aikaisemmin hän oli pyytänyt päästä komppanian tuhoamis- ja tiedustelupartioon (IS 15.12.), mutta ei tullut valituksi. Nyt Väinö kiinnostui sissikomppaniasta, johon lakkautetun Lipolan ryhmän nuoria asevelvollisia oli sijoitettu.

Sunnuntaina 7.1.40

"Yleensä täällä ei ole mitään eroa pyhän ja arjen välillä. Sama nytkin, tein työtä niinkuin ennenkin.

Klo 9.45 alkoi ryssän tykistö laulaa lähiympäristöön. Viimein se osui tännekin, kranaatteja alkoi tippua aivan tähän leirialueelle. Mekin vartuimme teltassa milloin tulee täysosuma ja kaikki on selvää.

Hiekka rapisi telttaan ja sirpaleita lensi teltan yli. Naapuri telttoihin tuli sirpaleita ja meillä haavottui 3 miestä. Ne oli ensimmäiset viestiosastosta.

Samoin tuli yhteen talliin osuma suoraan hevoseen ja räjähti, jolloin hevosesta ei jääny muuta kuin verinen jälki, siinä samassa kuoli 3 hevosta.

Klo 19.45 illalla alkoivat omat patterit ampua ja me pelkäämme, ryssä voi häiritä meidän yöuntamme".

Väinö katsoi kirjaamisen arvoiseksi myös hevosten haavoittumiset ja kuolemat. Se kertoo laajemminkin sotilaiden arvostavasta suhtautumisesta rintalle tuotuihin hevosiin.

Suomi oli 1940-luvulla hevosvetoinen maatalousmaa. Monilla sotilailla, kuten Väinölläkin, oli kodin perintönä omakohtainen suhde hevoseen. Hevoset jakoivat monessa ihmisten kohtalon.

Liikekannallepanon yhteydessä armeijaan otettiin 60000 hevosta. Sodan aikana hevosia otettiin vielä 12000 lisää. Talvisodassa jokaista viittä miestä kohti oli noin yksi hevonen. Esimerkiksi 850 miehen pataljoonan kirjavahvuuteen kuului 100 hevosta.

Talvisodassa menetettin 7200 hevosta, joista yli puolet kuoli vihollisen tulessa. Eläinten kärsimykset ja pelko koskettivat sotilaita, jotka tunsivat samaa voimattomuutta ja pelkoa räjähdysten keskellä.

Jos miehet palasivat sodasta eri ihmisinä kuin sinne lähtiessään, niin siinäkin mies ja suomenhevonen jakoivat saman kohtalon. Vielä 1950- 60-luvulla Suomen maaseudulla oli tuhatmäärin vanhoja sotahevosia, jotka vauhkoontuivat pyssynlaukauksesta tai vetivät maihin lentokoneen surinaa kuullessaan.

Loppiaisena 6.1.40


"Vietimme loppiaista tukkimetsässä. Nyt oli Nykänen neljäntenä. Kaatelimme puita koko päivän."

Perjantaina 5.1.40


"Tänään aloitettiin heti aamusta kaivaa korsua aina ryhmä kerrallaan. Minä olin Jäspin ja Kainulaisen kanssa tukkia kaatamassa korsun kattoa varten. Se olikin erittäin hauskaa hommaa pitkästä aikaa.  Saimme sukset iltapäivästä."

Väinön rakennusporukalla riitti savottaa tukkimetsässsä, sillä yhden korsun kentamiseen kului puutavaraa satoja metrejä.

Kaivannon seinät piti vuorata sortumista vastaan puuverhouksella. Siihen kelpasi ohuempikin propsitavara, mutta korsun kattoon piti kaataa paksuja tukkeja. Ohjesäännön mukaan korsun kattoon ensin ladottiin kantava tukkikerros. Se peiteltiin tukeista karsituilla oksilla ja havuilla. Havukerroksen tarkoitus oli joustaa ja estää maan valuminen tukkien läpi. Havujen päälle aseteltiin toinen tukkikerros ja sen päälle metrin verran kaivettua täytemaata. Täytemaan päälle piti latoa puolen metrin kerros kiviä räjäyttämään kranaatit. Talvella routaisesta maasta ne varmasti jäivät kaivamatta. Majoituskorsuihin rakennettiin usein savupiiput korsukaminaa varten.

Väinön korsua rakennettiin päiväkirjan perusteella viisi päivää. Huolellinen rakentaminen oli mahdollista, sillä lohkolla oli tammikuun alussa melko rauhallista. Aina näin ei ollut, vaan hyvin usein korsut piti saada valmiiksi paljon lyhyemmässä ajassa.

Väsymyksen ja materiaalipulan vuoksi ohjesäännön vaatimista rakennusmääräyksistä, ja samalla korsun kestävyydestä, jouduttiin kovin usein tinkimään.

Torstaina 4.1.39


"Tänä aamuna tuli määräys, että on alettava kaivaa korsuja. Meidän telttakunta aloittaa kaivamisen huomenna. Kävelimme Lahdenkylän kanssa, yöllä oli satanut uutta lunta ja ilma oli erittäin kaunis. Metsä kimalteli lumivaipassaan."

Pataljoonassa virinnyt päätös siirtyä telttamajoituksesta korsuihin paljasti, että aivan lähiaikoina niistä asemista ei olisi tarkoitus lähteä. Korsuihin siirtyminen kohensi majoitusoloja. Toki turvallisuuskin parani, kun maan sisässä oltiin turvassa kranaattien sirpaleilta. Ohjesäännön mukaan korsu vahvistettiin kahdella tukkikerroksella, niiden päälle lapioidulla metrisellä maakerroksella, sitten ammukset räjäyttävällä puoli metriä vahvalla kivikerroksella ja sen päälle vielä maakerroksella. Silloin korsu kesti kranaatin osuman. Aina korsuja ei voitu tehdä kuitenkaan sääntöjen mukaan.

Väinön telttakunta lupasi aloittaa korsuntekotyöt seuraavana päivänä. Hitaassa työhön ryhtymisessä saattoi olla jotain perisuomalaista. Kyllä suomalaisetkin taistelukentällä kaivautuivat, mutta venäläisiin verrattuna kovin laiskasti.

Venäläisten ohjesäännön mukaan miehen oli tunnin kuluessa kaivettava itselleen kaulaan asti ulottuva suojapotero. Routaiseen maahan se ei ollut helppoa, mutta antoi turvaa. Poteroissa oli kylmä, joten toisinaan venäläiset tekivät kaivannosta niin laajan, että siellä saattoi pitää pientä nuotiota. Se ihmetytti suomalaisia.

Keskiviikkona 3.1.40


"Vihollisen tykistö pommittelee harvakseen meikäläisten asemia. Iltapäivällä tuli joku kranaatti tännekin, 2 miestä haavoittui jostain komppaniasta."

Väinön tekemät havainnot venäläishyökkäyksen hiljentymisestä eivät koskeneet vain hänen lohkoaan Keski-Kannaksella. Neuvostoliiton sodanjohto oli keskeyttänyt hyökkäämisen kaikilla rintamaosuuksilla ja arvioi sodan suuntaa nyt uudelleen.

Tiistaina 2.1.40

"Ei mitään uutta Kannaksen rintamalla, jokainen viettää aikaansa miten parhaiten näkee, minä kirjoitan kirjeitä".

Maanantaina 1.1.40

klo 24.00

"Lauloimme Maamme-laulun ja kaikki tykkipatterimme ampuivat kunnialaukauksia, tosin määrättyyn maaliin.

Tähän ryssät vastasi noin tunnin kestävällä rumputulella ja hyökkäyksellä, joten vuosi alkoi hyvin sotaisesti.

Päivä meni taas hyvin rauhallisesti ilman mitään juhlallisuuksia".

Vuoden vaihtuminen oli koruton tapahtuma myös muualla pataljoonassa. Vuoden vaihtumista sentään valvottiin, vaikka monen jäsenissä varmasti painoivat edellisen päivän linnoitustyöt.

Pataljoonan sotapäiväkirjanpitäjä oli hänkin hereillä myöhään. Käsialan perusteella muistiinpanoja teki pataljoonan komentaja, majuri Eino Vänttinen, myöhempi Loimaan yhteiskoulun historian lehtori. Kello 23.00 sotapäiväkirjaan oli kirjoitettu ytimekkäästi: "Uuden vuoden vastaanotto ilman tinanvalantaa, mutta muutamalla tykistömme laukauksella".

Vuoden 1940 ensimmäisenä päivänä Er.P 5:n lohkolla Punnusjärven ja Vuoksen välillä ei tapahtunut paljon, vaikka pataljoona majaili suomalaisten pääpuolustusaseman Mannerheim-linjan takana.

Taistelut olivat hiljentyneet myös muualla Kannaksella. Neuvostoliiton pääsotaneuvosto Stavka oli havainnut, että Kannakselle sijoitetut joukot ja niiden voimavarat eivät riitä yllättävän sitkeästi puolustautuvien suomalaisten lyömiseen.


Sunnuntaina 31.12.39


"Tänään on uudenvuoden aatto, jota ei tosin tiedä muusta kuin kalenterista. Pataljoonamme lepää edelleen. Hepo-oja, Lamppu ja Liukkonen kävivät jostain Salomälkälästä hakemassa känttyä, suklaata ja karamellejä oikein kovan kuorman.

Saimmekin oikein pienet juhlat näin uuden vuoden kunniaksi. Nyt ei muuta kuin nukkumaan vaan varttumaan uutta vuotta."

Lauantaina 30.12.39


"Lepoa sanan täydessä merkityksessä. Täältä lähtee pojat Ruk. tänä iltana. Merkinantoryhmä hajoaa kokonaan. Minä joudun kers. Sutelan rakennusryhmään, jossa on ennestään Kainulainen, Kumpulainen, Jäspi, Lyytinen ja Nykänen.

Klo 17.00 pojat lähti, voi olla että en heitä enää tapaa. Tuntuu vähän ikävältä, kun hyvät toverit lähti pois. Lahdenkylä jäi yksin merkinantoryhmään."

Väinön hyvästelemät reserviupseerikouluun lähtijät kuuluivat tammikuun alussa alkaneeseen kaikkien aikojen suurimpaan RUK:n kurssiin numero 44. Sille valittiin 1474 oppilasta.

RUK ei sodan vuoksi toiminut Haminassa, vaan se oli siirretty Niinisaloon kauemmaksi rintamasta. Ensimmäinen sodan aikana aloittanut RUK:n kurssi oli monella tapaa erikoinen. Upseereiksi koulutettavien määrää haluttiin lisätä jyrkästi, sillä johtajista oli valmiiksi pulaa. Lisäksi sodan ensimmäiset viikot olivat osoittaneet, että tappiot niittivät kovalla otteella juuri nuoria komppanianpäälliköitä.

Niinpä joukko-osastoihin lähetettiin käskyjä, joissa pyydettiin etsimään suurennuslasilla johtajiksi kelpaavia sotilaita. Talvisodan RUK-kurssin vahvuus oli noin 20 kertaa suurempi kuin kursseilla 1920-luvulla.
Miehet valittiin talvisodan upseerikoulutukseen rintamalla osoitetun kelpoisuuden perusteella. Iän tai koulutuksen perusteella suosimista ei tunnettu. RUK:hon valittiin miehiä parikymppisestä aina lähes 50-vuotiaisiin keski-iän ollessa noin 30 vuotta.

Väinön pataljoonasta valitut upseerikoulutettavat lähtivät Kannakselta telttamajoituksesta koulutukseen 30.12.1939. RUK:n kurssi 44 aloitti Niinisalossa 2.1.1940.

Väinön sotakavereista koulutettiin todennäköisesti jalkaväen upseereita. Apukurssina kolme viikkoa myöhemmin aloittanut kurssi koulutettiin tykistön ja panssarintorjunnan upseereiksi, joista oli erityisen kova pula.

Perjantaina 29.12.39

"Päivä oli tavallista hikisempi, kävimme nim. saunassa. Se oli oikein sotasauna. Pioneerien rakentama maan sisään, mutta kaikin puolin erinomainen. Jalkakin tuntuu paremmalta ja uni maistuu varmasti hyvin."

Väinön pataljoona Er.P 5 oli majoittautunut telttoihin Valkjärven Pasurinkankaalle. Mannerheim-linja kulki aivan edessä, vasemmalla parin kilometrin päässä Vuokseen kuuluva Suvanto virtasi laiskasti.

Pataljoona oli saapunut kuivalla kankaalla sijaitsevalle leirialueelleen kaksi päivää aikaisemmin. Siirtyminen oli tehty yöaikaan, koska silloin vihollisen hävittäjät eivät ahdistelleet. 15 kilometrin marssin taittamiseen meni aikaa kuusi tuntia.

Pataljoonan esikunta majoittui hieman komppanioista erilleen Rekiniemenmäkeen ja sinne siirtyi myös Väinön viestiryhmä. Viestiryhmä sijoittui käytännön syistä aina komentopaikan välittömään läheisyyteen.
Pataljoonan sotapäiväkirjan mukaan pari edellistä päivää oli käytetty "pääpuolustuslinjan rakentamiseen".

Kuten usein, sotapäiväkirjat kertovat asioista hieman valikoiden. Väinön päiväkirja paljastaa, että puolustusasemien valmistelun ohella pioneereilla oli ollut aikaa kaivaa jäiseen maahan korsusauna. Suomalainen on suomalainen rintamallakin.

Torstaina 28.12.39

"Tallasin aamuyöstä naulaan kun oli tulivartiossa. Voin saada kipeän jalan.

Päivällä naamioimme leirialuetta ja varustimme polttopuita. Kävin Kustin kanssa hoitotuvalla, hänellä oli silmä kipeä ja mulla jalka.

Nyt keitetään kahvia, kun pojat oli saaneet jostain maitoa ja känttyä. Minä kirjoitan kirjettä. Jalkaa särkee ilkeästi, toivottavasti se pian paranee."

Hoitotupa, jossa Väinö kävi, lienee ollut pataljoonan joukkosidontapaikka (Jsp). Sen korkeatasoisempaa hoitoa ei rintamaolosuhteissa yleensä ollut saatavilla. Er.P 5:n Jsp oli Väinön kertomuksen perusteella perustettu johonkin Paakelin kylän tyhjennettyyn taloon, siitä nimi hoitotupa. Siinä mielessä olot olivat siedettävät, sillä usein joukkosidontapaikka toimi teltassa.

Pataljoonaan kuului yksi lääkäri. Usein hän oli opintojen loppuvaiheeseen edennyt nuori lääketieteen kandidaatti. Vaikka Jsp:n päätehtävä oli haavoittuneiden ensihoito, sai sieltä rauhallisempina hetkinä myös apua arkisempiin vaivoihin. Joukkosidontapaikan lääkärin vastaanotolta saattoi myös saada vapautuksia palveluksesta.

Pataljoonan komppanioissa oli myös lääkintäryhmät, joihin kuuluivat lääkintäaliupseeri ja kaksi lääkintämiestä. Taistelutilanteessa he antoivat välittömän ensiavun ja raahasivat toisten miesten avustuksella haavoittuneet pataljoonan Jsp:lle.

Jsp sijaitsi yleensä pataljoonan komentopaikan takana, kuten muutkin huollon yksiköt, esimerkiksi ampumatarvikkeiden jakopaikka (Ajp) ja eläinlääkintäpaikka.

Keskiviikkona 27.12.39


"0.30 lähdimme liikkeelle ja olimme klo 6.00 perillä Pasurinkankaalla, matkaa noin 15 km. Perillä telttamajoitus. Nukuimme koko päivän."

Tapaninpäivä 26.12.39


"Tämä ei tunnu yhtään pyhäpäivältä. Pakkasta on 30 astetta. Viholliskoneet lentävät lakkaamatta, tulta ei saa pitää kamiinassa.

Tänne on alkanut tulla jonkun toisen joukko-osaston kuormastoja, meidän pitäisi muuttaa taakse lepäämään. Nyt tulikin käsky valmistautua, sillä yöllä lähdetään marssimaan."

Joulupäivä 25.12.39


"Nyt on pakkasta 21 astetta. Saimme joulupuuroa, kinkkua ym., mutta tunnelma on nyt vähän arkinen.

Päivä kului hyvin rauhallisesti. Nyt on klo 19.00, ulkona on kaunis kuutamo, olin tunnin vartiossa.

Väkisinkin tuli mennyt joulu mieleen ja kotiväki jossain siellä kotona. Tunsin jonkinlaista ikävää ensi kertaa täällä rintamalla."

Rauhan juhlaa vietettiin 1939 sodan keskellä. Rintamalla miehet koristivat teltat ja korsut joulujuhlan kunniaksi. Talvisodasta alkanut perinne näkyi myös jatkosodan joulunvietossa 1941.

Jouluaatto 24.12.39


"Heräsimme kaikessa rauhassa. Minä kävin hakemassa joulukuusen, aioimme viettää oikean joulun.

Klo 14.30 saimme ikävän yllätyksen, taas tuli 5 kpl [kranaatteja toim.huom], etummainen tähän tornin juurelle.

Kiitos sen korsun, säilyimme hengissä, mökistä meni jo ikkuna palasiksi.

Klo 15.00 kuului taas kauhea räjähdys ulkoa, syöksyimme heti ulos ja korsuun.

Nyt alkoi hirveä rumputuli, joka kesti 20 min. Se oli kauheinta aikaa mitä olla voi. Joka hetki luulin korsun hajoavan, sillä maa vapisi ja tulta tuli kerran ovesta sisään.

Päätimme yrittää pois täältä hinnalla millä hyvänsä, sillä tämä on varma hoito meille kaikille, jos tätä jatkuu.

Katsoimme kellosta, sillä ammusten väli oli noin minuutti ja syöksyimme ulos kohti leirialuetta.

Pääsimme vain muutaman metrin, kun edessämme rähjähti ammus, painauduimme lumihankeen paljain käsin ja vain villapaita päällä.

Tätä jatkui leirille saakka, mutta selvisimme puolikuolleina perille ilman pienintäkään naarmua. Varusteet jäivät kaikki sinne.

Illalla menimme hakemaan varusteita. Näky oli synkkä. Tornin ympärys oli kaikki aivan yhtenä rauniona, puut maan tasalla, kivet ja kannot lennelleet ympäri ja torni retkotti kaatumaisillaan.

Mökkiin oli tullut katon läpi krpanellisuihku [sirpalesuihku], minultakin oli menny takki repaleiseksi ja kiv. hihna kappaleiksi. Tämä teki vähän ikävän vaikutuksen näin jouluaattona. Ei voinut enää ajatella joulun viettoa tornin juurella.

No niin, nyt olemme täällä teltassa. Klo on 19.00 pieni kuusi kynttilöineen loistaa keskellä ja valkoiset oljet hohtavat teltan lattialla. Lauloimme juuri Jumala ompi linnamme ja muita joululauluja. Olemme saaneet paljon hyvää, juuri kiehuu kuuma mehu kenttäpakeissa, jota sitten nautimme leivosten kanssa.

Täällä on oikein joulutunnelma, vaikka ulkoa kuuluu tykkien ja konekiväärien pauke. Sain iltapostissa vielä paketin ja sitten toivotimme rauhallista joulua ja panimme maata."

Lauantaina 23.12.39


"Olemme taas tornissa. Aiomme viettää joulun täällä, sillä huomenna on jouluaatto.

Laittelimme tämän mökin oikein loistokuntoon. Siinä vähän ennen puoltapäivää saimme ryssän tykistöltä oikein mestarinäytteen, joka vetää vertoja meikäläisille pattereille. Kerkesimme tuskin alas tornista Kustin kanssa, kun naapuri ampui täysosuman torniin. Paksut hirret katkeilivat kuin tulitikut. Me olimme pihalla noin 7 m:n päässä, vielä tuli kaksi osumaa torniin ja yksi aivan viereen. Oli jännä seurata, kun jokainen kranaatti tuli aivan kuin suoraan päähän.

Kun tuli lakkasi, aloimme kaivaa pommisuojaa mökin viereen. Nyt se on jo valmis ja kestää melkein 6-tuumaisen, joita päivällä tippui tänne.

Klo 1.40 lämmitän parhaillaan kaminaa, toiset nukkuu. Ei ole ihme, jos aamulla saamme oikein rumputulen niskaamme jouluaaton kunniaksi."

Perjantaina 22.12.39


"Nyt olen taas täällä leirillä. Aloitamme kaivamaan korsua, kun ryssä alkaa liiaksi hätyytellä. Puhdistin kiväärin iltapäivällä".

Korsun kaivaminen routaiseen maahan oli kaiketi niin kovaa työtä, että päiväkirjan kirjoittaminen jäi Väinöltä tänä päivänä muutamaan riviin.

Viestiryhmän muut miehet kävivät sotapäiväkirjan mukaan vikapartioissa. Sitä työtä riitti,sillä tykkituli katkoi tuon tuosta yhteyksiä. Katkenneiden parikaapeleiden korjaaminen oli viestimiesten sodan arkea.

Rauhallista oli myös Er.P 5:n muissa komppanioissa, jotka majoittautuivat lähemmäksi pääpuolustuslinjaa. Vaikka taisteluita ei Muolaan kylän vaiheilla käyty, ei suru-uutisilta silti vältytty. 1. komppanian kolme miestä, kersantti Toivo Virkki, korpraali Johannes Leppänen ja jääkäri Erkki Piispa olivat kuolleet sotasairaalassa.


Torstaina 21.12.39


"Klo 22.00. Tämä oli kuumin päivä tähän saakka. Tämä on Stalinin syntymäpäivä. Tulimme heti aamulla torniin. Ryssän pommikoneet pudotti pommeja tähän lähikyliin. Yksi pommikone putosi Yskjärven jäälle. Lähdimme Kustin kanssa katsomaan.

Ryssä ampuu parhaillaan tykeillään niin, että saimme olla joka 10 m päästä maassa, sirpaleet lenteli aivan viereen, minäkin otin sen muistoksi, joka tuli ensiksi noin puolen metrin päähän.

Kone oli 700 m päässä rannasta. Ryssät tuli saman aikaisesti vastakkaiselta rannalta ketjussa konetta kohden, niitä oli siinä 10 miestä. Emme voineet kahden lähteä niitä vastaan aukeaa jäätä pitkin, joten lähdimme viemään sanaa toisille. Tapasimme kuitenkin matkalla kvt miehiä ja minä otin niitä 10 mukaan ja lähdin takaisin ja aioin yrittää ryssää vastaan. Ne avasi heti kk tulen toiselta rannalta ja luotisuihku vihelsi suoraan jalkoihimme. Ei auttanut muu kuin jättää kone rauhaa. Sillä turha oli hyökätä aukeaa jäätä kk tulessa.

Palasimme tornille. Täällä saimme krapnelli keskityksen niskaamme. Sellaisessa tulessa en ole vielä ollu, kun ilma oli täynnä pikkupaholaisia, jotka räjähteli joka puolella.

Oli ihme, että säästyimme hengissä ja haavoittumatta. Nyt juuri ampuvat Kyyrölää ja meille tuli käsky, että on lähdettävä pois turvallisemmille paikoille."

Keskiviikkona 20.12.39


"Kävimme Vahrman, Launonen ja minä etulinjoilla ja se olikin hyvin mielenkiintoinen reissu. Menimme ensin erääseen hv tykkiasemaan. Koko lähimaasto oli kynnnetty nurin ja puut pirstaleina, kun kävelimmme kaikessa rauhassa niin alkoi äkkiä kuulua kranaatin surinaa suoraan edestä, syöksyimme maahan ja se tuli vain muutaman metrin päähän, mutta oli onneksi suutari, niitä tuli sitten useampiakin, mutta kaikki oli suutareita.

Kun tulimme siihen hv asemaan kohtasi meitä outo näky. Siihen oli tullut täysosuma katon läpi ja räjähtäny sisässä. Miehiä ei ollu sisässä, mutta tykki oli rikkoontunu.

Kiersimme Kyyrölän kautta pois, reissu oli 10 km. Nyt kello n. 17.00, kun kirjoitan tätä. alik. Salokannel makaa tässä vieressä ja sanoi, että "pistä terveisiä", luuli kai että kirjoitan kirjettä."

Tiistaina 19.12.1939


"Heti aamulla nousimme torniin ja kohta oli taivas mustana lentokoneista, joita oli ainakin toistasataa. Näimme juuri, kuinka raskas pommikone syttyi palamaan ja putosi alas ja räjähti.

Nyt parhaillaan kamppailee oma hävittäjä kolmen viholliskoneen kanssa urheasti. Sen oli tehtävä pakkolasku omalle puolelle. Klo 12.50 näimme taas, kuinka 21 pommikonetta käsittävä laivue lensi kohti Viipuria. It-tykki avasi tulen ja pudottivat taas yhden. 10 min. kuluttua tuli taas 10 hävittäjää ja kolme pommikonetta. Kun ne ehtivät tukkien ulottuville, toistui sama näytelmä ja taas oli yhtä pommikonetta vähemmän. Tämä on hirveän jännää seurata kiikarilla noiden ilmahirviöiden kamppailua. Koko päivän on ryssä pommittanut tykeillä Kyyrölää, mutta ilman tulosta, joku talo on syttynyt palamaan.

Meikäläiset olisi varmaan 10 laukauksella hajottanu koko kirkon, mutta ryssä on ampunu 3 päivää ilman tulosta. Nyt tulee tänne uudet miehet ja me lähdemme pois, kello on 15.00. Ryssä on kai keksinyt tornin, kun se äsken antoi tykistökeskityksen, mutta se jäi 200 m liian lähelle.

Lentokoneita näkyi Kannaksen taivaalla tänä päivänä runsaasti. Oli ensimmäinen lentokelpoinen päivä sitten talvisodan alkamisen, eivätkä neuvostoilmavoimat jättäneet tilaisuutta käyttämättä.

Päämajan arvion mukaan yli 200 venäläiskonetta lensi Suomen puolelle, mm. Turkuun, jota pommitettiin ensimmäisen kerran."

Väinön tähystystornin vaiheilla venäläisen Pikapommitusrykmentin (2 SBAP) SB-2-pommikone joutui ilmataisteluun kahden suomalaisen Fokkerin kanssa ja putosi. Toinen yksikkö 44 SBAP menetti neljä pommikonetta suomalaisen ilmatorjunnan ja hävittäjien tulessa. Suomalaisen Lentolaivue 26:n lentäjistä vänrikki E. Ehrnrooth, kers. L. Aaltonen ja kers. P. Mannila ilmoittivat pudotuksista Muolaanjärvellä. LLv 24:n ohjaajat vänr. P. Kokko ja ltn. V. Pyötsiä myös kertoivat pudottaneensa viholliskoneita.

Venäläisiä arkistoja tutkinut ilmailuhistorioitsija Carl-Fredrik Geust luonnehti päivää venäläisen 44 SBAP:n "mustaksi päiväksi". Rykmentin konevahvuudesta 16 % jäi sinä päivänä palaamatta.


Maanantaina 18.12.1939


"Klo 5.00 oli meidän lähdettävä taaksepäin koko esikunta komp., sillä oli pelättävissä tykistökeskitys. Minä jäin tänne puhelinpäivystäjäksi, samoin 2 muuta.

Klo 7.00 alkoikin hurja tykistökeskitys, joka ei osunut tänne.

Kohta tämän jälkeen palasi viestiosasto tänne takaisin. Se oli tullessaan joutunut tykistön rumputuleen, mutta ketään ei edes haavoittunut, vaikka sirpaleita tuli aivan ympärille.

Klo 10 sain minä mielestäni hienon komennuksen. Pääsin läheiseen torniin tähystäjäksi. Nyt olen täällä tornin juurella. Täällä on kiva pieni mökki tornin juurella, jossa on kamina. Tornista on hyvä näköala vihollisen puolelle. Täällä on vänr. Maberg, alik. Hytönen, opp. Launonen ja minä. Me jäämme tänne ainakin yöksi. Ryssä pommittaa parhaillaan läheltä Kyyrölän kylää ja kirkkoa, mutta sinne ei näytä osumia tulleen.
Puhelimella ilmoitamme aina havaintomme patal. komentajalle.

Täällä on aika mukava olla. Klo 21.30 olimme tähystämässä Kustin kanssa ylhäällä, ja teimme paljon tärkeitä havaintoja.

Aamuyöstä sattui hauska tapaus. Tämä kun on vähän turvaton paikka, sillä mahdollisuus on tulla milloin hyvänsä yllätetyksi, kun meillä ei ole vartiota. Me nukumme kiväärit ladattuna vieressä ja meillä on tarkka suunnitelma miten toimimme, jos vihollinen yllättää.

Siinä 4-5:n välissä kuului ulkoa askeleita. Joku käveli ympäri kopin ja rapisi pitkän aikaa. Me olimme kaikki sormi liipasimella. Äkkiä lakkasi liike. Karjaisimme tunnussana!

Mutta ei kuulunut vastausta. Silloin Hytönen ampui katon läpi ja syöksyimme kaikki ulos. Pensaikoista kuului kiv. lukkojen rasahduksia, huusimme jälleen tunnussana ja silloin joku vastasi "jalkarätti" ja se oli tällä kertaa tunnussana.

Saimme kuulla selityksen. Ne olivat omia miehiä ja luulivat majaa tyhjäksi, eivätkä kuulleet kun kysyimme tunnussanaa.

No sellaista sattuu."

Väinö Orpanan tähystysryhmä oli majoittautunut Paakelin kankaalle Muolaan kuntaan.

Sunnuntaina 17.12.39

"Toissa yönä oli partiomme joutunut seikkailuun vihollisosaston kanssa. He hajottivat ryssät kp:llä ja käsikranaateilla.

Yksi miehistä oli eksyny ja palasi tänään harhailtuaan toista vuorokautta ryssän puolella. Hän oli sillä reissulla ampunu 10 ryssää ja tultuaan ilmoitti ryssän patterin.

Palkkioksi hän sai korpin natsat."

Lauantaina 16.12.39

"Kuulin, että saamme olla täällä tiistaihin saakka. Tämä päivä meni taas pikku hiljalleen. Se tahtoo sanoa, että tykit ja pienemmät aseet toimivat kuten ennenkin.

Kirjoittelen joulukortteja ja kuuntelen radiosta musiikkia, mutta mitään lauantai-illan tunnelmaa ei ole.

Meille maksettiin päivärahaa ja saimme puhtaat alusvaatteet".

Huoltoon oli nyt aikaa, sillä Väinön pataljoonan Er.P 5:n lohkolla Yskjärven-Kirkkojärven kannaksella venäläisten painostus oli hiljaista.

Idän suunnasta saattoi kantautua Taipaleenjoen tykistötaistelujen kumua, sillä matkaa oli sinne linnuntietä 50 kilometriä. Venäläiset ampuivat kovasti, mutta myös suomalainen tykistö vastasi.

Oikealta puolelta, noin 30 kilometrin päästä Summan lohkolta varmasti kuului vieläkin kovempaa tykkien ääntä, sillä venäläiset olivat ryhtyneet pehmittämään suomalaisen 5.D:n asemia parin päivän kuluttua alkavaa päähyökkäystään varten.

Tykkitulta luonnehdittiin tavanomaista kovemmaksi. Se alkoi heti aamulla ja jatkui läpi päivän myöhään aamuyöhön.

Perjantaina 15.12.39


"Olemme saaneet ihme kyllä olla rauhassa monta päivää, vaikka tykit jylisee joka puolella yötä päivää. Nytkin kuuluu kova kiv.ammuntaa jostakin.

Sain kuulla, että eilen oli meiltä kaatunut luutn. Kettunen kranaattitulessa ja eräs alik., jota minä en muista, samoin haavoittui pari kolme.

Täällä alkaa tuntua aika vähän ikävältä, kun toiset saavat taistella henkensä edestä ja meidän pitää olla täällä vain tykistön maalina.

Nyt tässä juuri kysyi vänr. Reinikainen vapaaehtoisia tiedustelupartioon ja heti ilm. 4 miestä vänrik. Maberg, Hytönen, Karvonen, Itkonen ja minä, en tiedä milloin pääsemme.

Täällä teltassa on railakka meininki, vitsejä ja juttuja kerrotaan ja nauretaan yhdessä".

Väinön pataljoonasta kaatui 15.12. konekiväärikomppanian alikersantti, valkjärveläinen Nestor Harsia, 27. Väinön päiväkirjassaan tänään mainitsema luutnantti Lauri Kettunen, 32, oli todellisuudessa kaatunut jo kolme päivää aikaisemmin. Kettunen oli Käkisalmesta, kuten Väinökin. Kettunen oli naimisissa, ja häneltä jäi kaksi lasta.

Torstaina 14.12.39


"Aamulla alkoivat taas tykit jyristä. Naamioimme tätä leirialuetta. Näin JP 2:n poikia 1. komppaniasta. He on yhtä railakkaa porukkaa kuin ennenkin.

Näin ylik. Karjaa, alik. Jorosta, Sippulaa, jääk. Kuokkasta ym. Juttelin jääk. Puumalaisen kanssa.

1. kompp. on kaatunut 12 miestä. He ovat olleet kovissa paikoissa Lipolassa. Hänenkin pk:ssa (pikakivääri toim. huom.) oli luodin jälkiä, yhden pojan pistin oli ammuttu mäsäksi, toiselta taskusta läpi.

Kävimme iltapäivällä metsätöissä, teimme espanjalaisia ratsuja. Ammuntaa on kuulunut kokopäivän. Tykistötuli olikin verrattaen ankaraa oikealla rintamalla.

En ole muistanu kertoakkaan, että meillä on oikein yleisradiovastaanotin täällä teltassa. Kuuntelemme uutiset ja musiikkia. Lahti ei kuulu, kun Moskova häiritsee, mutta Viipuri ja ulkolaiset asemat kuuluvat hyvin."

Väinön mainitsemat espanjalaiset ratsut olivat puusta ja piikkilangasta valmistettuja, jalkaväkeä vastaan tarkoitettuja siirrettäviä esteitä.

Keskiviikkona 13.12.39


"Vaaramaa, Lahdenkylä ja minä olimme kävelemässä etulinjoilla. Siellä oli aikaisempien taisteluiden jälkiä. Kaikkialla kranaatin kuoppia ja puut pirstaleina, ja suurimmat kuopat 4,5 m laajoja. Meidän miehemme asuvat siellä korsuissa joissa on täysi suoja kranaateille.
Iltapäivällä kävi pojat katsomassa omaa tykkipatteria. Kusti oli laukaissutkin 2 tykkiä ja kohta tulenjohtaja ilmoitti, että täysosuma ryssän tykkipatteriin. Nukuimme tällä Moberkin kanssa rinnakkain, hän on viipurilainen postivirkailija ja oikein hauska kaveri."

Tiistaina 12.12.39


"Teltan teko oli ensimmäinen työ, sillä jouduimme telttamajoitukseen. Se olikin aika hankalaa, kun olimme kaikki väsyneitä ja suurin osa oli sellaisia, jotka ensi kerran näkivät teltan tekoa.

Nukuimme vähän aikaa, kun saimme teltat pystyyn. Ne oli tosin aika kylmät, kun ei ollut muuta kuin vähän havuja pohjalla. Päivällä kaivettiin sirpalesuojat ja laitettiin teltan pohjalle lisää havuja. Nyt onkin teltta loistokunnossa. Miehet nukkuu paljasjaloin ja ilman takkia. Moni ensikertalainen ihmettelee, että teltassa voi olla näin lämmin. 20 miestä samassa teltassa.

Pataljoonamme on etulinjassa, esikunta ja tämä viestiosasto onneksi täällä takana 3 km:n päässä. Taisteluja ei käyty tänään, ainakaan tykistötoimintaa.

Eilen oli vihollinen hyökännyt täällä kovasti, mutta lyöty takaisin. 7 tankkia oli tuhottu ja paljon kaatuneita jäänyt jälelle. Meikäläisiä oli kaatunut vain 5 miestä. Nyt kello on 19.45 ja toiset nukkuu jo kovin väsyneinä, minäkin käyn nukkumaan."

Väinölle teltan pystyttäminen oli tuttua ja tuoreessa muistissa, sillä asevelvollisuuden suorittamisesta oli kulunut aikaa vasta vuosi. Kaikille pataljoonan miehille telttamajoittautuminen ei ollut yhtä tuttua. Väinön yksikköön Er.P 5:een kuului Kannaksella asuvia, jo hieman iäkkäämpiä miehiä. Heidän asevelvollisuusaikanaan telttamajoitusta ei samalla tavoin harjoiteltu.

Lunta ei Kannaksella ollut kuin ohuelti. Pakkanen tosin oli napakkaa ja pohjoisessa elohopea laski alle -30 asteen. Silti teltassa pärjäsi, kunhan vain kamiinassa piti tulta. Aina se ei onnistunut, sillä savu kavalsi majoitusalueen helposti vihollisen lentokoneille. Kuulaina pakkaspäivinä telttaa ei siksi voitu lämmittää.

Maanantaina 11.12.1939


"Heräsimme aamulla kranaatin räjähdyksestä johtuvaan rakennuksen tärähtelyyn. Kohta seurasikin ankara tykistökeskitys, joka ei tosin osunut tähän lähelle.

55 min. kesti yhtämittaista jyrinää. Tätä seurasi hyökkäys oikeaa sivustaamme vastaan. Taistelut jatkuivat koko päivän Muolaanjärven kannaksella. Kävin kylpemässä oikein hyvät löylyt.

Klo 6.05 ilmoitettiin esikuntaan, että vihollisen pataljoona on murtautunut läpi oikealla, mutta joutunut saarroksiin.
3,5 tuntia ovat joukkomme tulittaneet lakkaamatta, mutta vihollinen ei ole antautunu.

Illan suussa kävimme kaivamassa sirpalesuojia metsään. Sieltä tultua uudelleen kylpemään. Ammunta oli jo lakannu, liekö vihollinen jo antautunu vai kaatunu viimeiseen mieheen. Klo 17.00 tuli käsky valmistautua lähtöä varten. Lähtöaikaa ei vielä tiedetä, eikä suuntaa mihin lähdetään.

Lähdimme liikkeelle klo 19.50, matkan päästä ei ollu varmaa. Huhuttiin, että mennään Kyyrölään, matka 20 km. Marssimme aamulla 2.00, jolloin olimme lähellä Kyyrölää. Paakelin kankaalta matkaa tänne oli minun mielestä yli 20 km."

Väinön viestiryhmä oli edelliset neljä päivää saanut majoittua Korpiojan koulun rakennuksissa Vuoksen tuntumassa. Nyt Väinön pataljoona Er.P 5 komennettiin toiselle lohkolle Keski-Kannakselle. Sillä suunnalla venäläiset painoivat lujemmin kuin Vuoksen-Suvannon tuntumassa, jota vesistöä oli vaikea ylittää.


Sunnuntaina 10.12.39


"Täydellinen sunnuntairauha vallitsee vaikka sillä ei tosin ole mitään eroa arkipäivän kanssa.

Ulkolaisia sanomalehtimiehiä on parhaillaan täällä seuraamassa tapahtumia.

Siinä on Amerikkalainen ja Ranskalainen ainakin."

Ketä sotakirjeenvaihtajia Väinön lohkolla kävi? Mahdollisuuksia on monia, sillä pelkästään ja Iso-Britanniasta Yhdysvalloista saapui talvisotaa seuraamaan 64 toimittajaa ja Ranskasta 11.

Suomalaiset välttelivät toimittajien viemistä alueille, joilla on omia tappioita. Väinön lohkolla Punnusjärvellä oli 10. joulukuuta rauhallista, joten ehkä siksi ulkomaalaiset toimittajat oli päästetty vierailemaan.

Kaikkiaan Suomessa toimi talvisodan aikana yli 300 ulkomaalaista kirjeenvaihtajaa. Käytännössä Suomessa oli kaikkien merkittävien uutistoimistojen ja sanomalehtien edustajat. Saksalaiset lehdet olivat aliedustettuina. Maa oli liitossa Neuvostoliiton kanssa ja vältteli siksi lehdistössään maailman raskaasti tuomitseman sodan uutisointia.

Maineikas amerikkalainen kuvalehti Life lähetti Suomeen kuvaajan Carl Mydansin, jonka kuvareportaasit sankarillisesta talvisesta sodasta saivat miljoonia lukijoita.

Samaan aikaan kun sotakirjeenvaihtajat vierailivat Keski-Kannaksella, pääministeri Ryti vieraili päämajassa Mikkelissä. Ylipäällikköllä oli kertoa lähinnä huonoja uutisia. Mannerheim kuvaili tilannetta rintamilla krittiseksi. Itä-Kannaksella Taipaleessa venäläinen hyökkää, Suomussalmella kaksi divisioonaa oli saanut haltuunsa tienristeyksen. Marsalkan murheensuunnassa Laatokan Karjalassa tilanne ei liioin ollut rohkaiseva, vaikka sotatoimet oli annettu ärhäkästi hyökkäävän luottosotilaan eversti Paavo Talvelan muodostaman erikoisryhmän vastuulle.

Näytti selvältä, että lähipäivät muodostautuisivat sodan jatkon kannalta ratkaiseviksi monessa suunnassa.

Lauantaina 9.12.39


"Lepäilimme koko aamupäivän. Iltapäivällä muutimme pois saunasta, sillä saunassa ruvetaan kylpemään.

Saimme huoneen koulun yläkerrasta. 3 raskasta pommia putosi hämärissä tänne koulun pihalle.

Nyt tuli tieto, että eräs partiomme yllätti vihollisen tykistön tulejohtueen. 2 vangittiin ja 3 pääsi karkuun. Siihen loppui myöskin tykistön ammunta."

Sodassa koko ajan ei taisteltu, välillä myös levättiin. Väinön joukko-osastolle Er.P 5:lle majoituspaikan tarjonnut Korpiojan tyhjennetty koulu sijaitsi aivan suomalaisten pääpuolustuslinjan takana Itä-Kannaksella lähellä Punnusjärveä.

Tänään 9.12. Väinön pataljoona oli levossa, koska tilanne Punnusjärven lohkolla sen salli. Eilinen päivä toisin oli ollut kovempi.

11. Divisioonan komentaja eversti Koskimies oli määrännyt Väinön pataljoonan väkivaltaiselle tiedusteluretkelle kohti hyökkääjää.

Operaatio alkoi kello 12. Vihollisen partiot kohdattiin kaksi tuntia myöhemmin. Joukot etenivät noin 8 kilometriä, mutta eivät kohdanneet vihollisen päävoimia, vaan hajanaisia partioita.

Sekin riitti. Tiedustelu oli näin tuonut tiedon siitä, että vihollisen päävoimat ovat jossain toisessa suunnassa. Yöllä kello 1 aikaan pataljoona sai lähteä marssimaan kohti majapaikkaansa ja lepäämään.

Toisin kuin ehkä luullaan, joukot eivät olleet koko ajan kiinni taistelussa, vaan rintamatilanteen salliessa joukkoja vedettiin taaksepäin lepoon. Majoituksen suhteen Väinön pataljoonalla oli edullisemmat olot, kun sitä vastaan hyökkäävällä puna-armeijan 43. Divisioonalla.

Vetäytyessään kohti Mannerheim-linjaa suomalaiset määrätietoisesti polttivat yöpymiseen kelpaavat rakennukset.

Perjantaina 8.12.39


"Lähdin heti aamulla vähän kävelemään. Kävin Reino Jorosen kotona, joka oli autiona. Kävin viime kesänä joskus Reinon kanssa siellä puntiksella. (Suorittivat asevelvollisuuttaan tuolloin, toim.huom.)

Kun palasin kello 11, toiset olivat jo täysissä varusteissa, pataljoona lähtee ryssää kohti väkivaltaiselle tiedustelulle. Suuntana Lamminpään mylly, matka 10 km.

Lähdimme liikkeelle, kaikki kuormastot seurasi mukana. Kohta kun etujoukot ylittivät omat puolustuslinjat, jouduimme taisteluun pieniä vihollisosastoja vastaan. Niinkuin tavallista niin viestiosasto kulki taas viimeisenä. Minä pääsin Lounamaan kanssa puoliksi karkaamalla sinne ensimmäiseksi. Vänrikki Moberg ja alik. Hytönen olivat myös livistäneet sinne saadakseen tapella niinkuin mekin.

Ensimmäisessä kahakassa oli ryssiä vastassa 30, ne avasivat äkkiä tulen konetuliaseillaan ja me vastasimme. Kohta ne perääntyivät jättäen jälkeensä 10 kaatunutta. Mutta meillekin jäi 2 ja 2 haavoittui. Kun tarkastelimme saalista, jossa oli mm. 2 kuorma-autoa, eräästä kuopasta näkyi vielä liikettä, varustimme kiväärit valmiiksi ja lähestyimme paikkaa.

Silloin nousi montusta ryssä kädet ylhäällä huutaen "anttaudu", muuta se ei kerennyt sanoa, sillä samassa paukahti 6 kivääriä ja äijä putosi alas. Tarkasteltuamme kuoppaa oli siellä vielä toinen ryssä, joka tekeentyi kuolleeksi, mutta virkosi kun pistimellä vähän syyhyteltiin.

Moberg ja Hytönen ottivat sen vangiksi ja erään toisen, joka oli haavoittunut reiteen ja lähtivät viemään niitä omalla autollaan taaksepäin. Me jatkoimme etenemistä. Pari kertaa joku pieni vihollisosasto avasi tulen, mutta perääntyi heti. Ilta oli pimentynyt pimeäksi. Yksi sivustapartiomme, jossa oli 20 miestä, kohtasi ryssät eräästä riihestä.

Vänrikki Seppälä, joka oli partionjohtaja, meni tarkastamaan riihtä. Hän sai luodin rintaansa ja haavoittui hengenvaarallisesti. Sen jälkeen hyökkäsivät miehemme riiheen ja tuhosivat ryssät viimeiseen mieheen, niitä oli noin 30.

Me etenimme tien suunnassa, komppania oli levittäytynyt molemmin puolin tietä, me Lounamaan kanssa kuljimme tien suunnassa. Myllyn läheltä lähetti patalj. kom. tiedustelupartion eteen tiedustelemaan pappilaan johtavaa tietä.

Kohta tuli partiota vastaan kuorma-auto. Tuli avattiin autoa vastaan, jolloin kuljettaja hyppäsi autosta ja pääsi pimeän turvissa pakenemaan jättäen auton siihen.

Saimme auton, joka oli ryssän liikkuva kenttäkanttiini, jossa oli tupakkaa, keksiä, karamellia, hajuvettä ym.ym. kaikki tavara oli aivan sekundaa.

Vielä saimme yhden auton, mutta se oli mennyt rikki ammuttaessa. Emme päässeet tämän etemmäksi, sillä divisioonasta tuli käsky, että pataljoonan on viipymättä palattava takaisin majoituspaikkaan, Ja niin teimme täyskäännöksen. Minä ajoin Lounamaan kanssa siinä ryssän kanttiiniautossa takaisin. Otimme sieltä yhtä ja toista muistoksi.

Klo 2.00 olimme perillä täällä koululla. Se olikin mielenkiintoinen reissu. Ryssät vaan tekivät hyvin ilettävän vaikutuksen. Ne olivat likaisia ja rääsyisiä kuin rääsyäijät. Ainakin ne jotka otimme vangiksi ja mitkä jäivät kaatuneina kentälle. Saalis oli monta kuormaa erilaista kamaa, näyttää siltä, että niille oli tullu hyvin kiire lähteä karkuun".

Väinön pataljoonan hyökkäyksessä 8.12. kaatui kaksi konekiväärikomppanian miestä: Arvi Bister (vas.), 28, ja Viljo Oinas, 25. Molemmat olivat kotoisin Valkjärveltä, jossa taistelu myös käytiin.

Torstaina 7.12.39


"Heräsin 7.45. Olemme saaneet nukkua pitkästä aikaa yön rauhassa. Tykistömme ampuu harvakseen. Naapurin tykit on olleet vaiti pitkän aikaa.

Tänne esikuntaan on juuri tullut yksi JP:n poika, joka oli ollut ryssän vankina ja päässyt karkaamaan. Hänet oli pantu kuoppaa kaivamaan ja yksi mies vahtiin konepistoolin kanssa.

Hän tappoi vartiomiehen lapiolla ja livisti tuoden konepistoolin mukanaan.

Mies oli aika tyytyväinen tulokseen".

Sodan kahdeksantena päivänä päivänä Väinö Orpanan joukko-osasto Er.P 5 oli vetäytynyt noin 30 kilometriä rajalta Mannerheim-linjan eteen.

Keskiviikkona 6.12.39


"Herätys oli 4.30. Jostain kaukaa kuului tykkien jyrinää ja kaukaista koiran huutoa. Arvasimme, että siellä oli kiivas hyökkäys käynnissä ja tarvitaan apua.

Meidät lastattiin nopeasti kuorma-autoihin ja täydellä höyryllä samaa tietä, josta olimme eilen tulleet. Sitä mukaa kun matka joutui, kuului ammunta lähempää. Pysähdyimme Korpiojan pys. ja heti suoraa päätä ketjuun.

Kiivas taistelun melske kuului edestä. Pelättiin vihollisen pääsevän läpi ja meidän oli tehtävä vastaisku. Minä jouduin johtamaan merkinanto ja puhelinryhmää.

Ryssä lyötiin verissäpäin takaisin, sen yritys epäonnistui täydellisesti.

Meidät majoitettiin Korpiojan koulun saunaan. Nyt oli juuri ruokatunti, kello on 13.00, kirjoitan tätä tässä kuorman päällä.

3 ryssän konetta teki juuri syöksyjä ampuen kk:lla ruokailevia joukkoja. Tässä radalla liikkuu panssarijuna, jossa on myöskin it-tykkejä. Toissa päivänä se oli ampunut 2 konetta alas. Tykistömme ampuu parhaillaan.

Pimeän tullen näin ainutlaatuisen elämyksen, kun 3 omaa tykkipatteria ampui yhtä aikaa aivan tässä lähellä. Taivas oli yhtenä tulimerenä aivan kuin jättiläissalamat olisi leimunneet ja maa vapisi jalkojen alla. Kranaatit lähtivät ulvoen kohti naapuria, josta kuului tuhoa tuottavia räjähdyksiä".

Tiistai 5.12.39


"Kello 6.00 olimme perillä Äyräpään asemalla. Nyt olemme täällä aika siistissä talossa, jonka väki on lähtenyt tänä aamuna. Isäntä tuli juuri käymään vielä kotiin.

Huomenna on vapaan Suomen itsenäisyyspäivä. Silloin on kuulemma ryssien suuri hyökkäys. Mutta me lyömme ne verissäpäin takaisin.

Nyt paneudumme nukkumaan, on suloista heittää saappaat pois ja levätä oikein täydellisesti, sillä olemmekin hyvin väsyneitä marssien ja edellisten päivien taisteluiden jälkeen.

Klo 23 herätettiin meidät äkkiä, tunnin perästä lähdetään takaisin kohti tulilinjaa."

Maanantaina 4.12.39


"Kuulemme parhaillaan musiikkia, jota ryssät antaa meille. Kovaääninen pauhaa intternasionaalea propakanda tarkoituksessa. Mutta se herättää vain hilpeyttä meikäläisten puolella.

Saimme juuri uutisia. Majuri Vänttinen ilmoitti, että aikaisemmin suunniteltu erinomaisesti onnistunut saarto on tuottanut viholliselle suuria tappioita. Siinä 20 tankkia on tuhottu ja iivanoita kaatui yli 100. Se riittääkin yhden pataljoonan osalle.

Nämä muutamat päivät, jotka on taisteltu, ovat antaneet hyvän kuvan nykyisestä sodasta. Olemme nähneet lukemattomat karjalaiskodit raunioina, ensimmäiset toverit kaatuneina ja ryssän suuret tappiot. Tämä kaikki todistaa, mitä sota on. Se on toista, mitä olen kuvitellut, se on raakaa, säälimätöntä ihmiskunnan tuhoamista. Nämä päivät ovat menneet silmissämme kuin filminauha, herättäen meissä katkeran vihan ryssiä kohtaan!

Kello 21.30 lähdimme marssimaan, en tiedä minne, joka tapauksessa taaksepäin."

Sunnuntaina 3.12.39


"Varhain aamuyöstä lähti esikunta siirtymään ja me sen mukana. Päämäärä oli Sarkolan kylässä oleva Suokkaan talo. Tämä 10 km matka oli aika hankala. Huonon pyöräkelin takia olimme perillä 9.30.

Kerkesimme parahiksi majoittua Jutikkalan kansakoululle, kun tuli taas lähtö. Täällä näin ensi kertaa hautauksen kenttäolosuhteissa. Siellä haudattiin ratsuväkimies, joka oli kaatunut sankarikuolemalla.

No niin me siirryttiin noin 3 km Jutikkalan kylän lähelle Punnusjärven rantaan. Talo, jossa nyt asumme, on jätetty tyhjäksi aivan äskettäin. Valmistelemme illallista. Pannulla rätisee sianliha ja pöydällä on monipuolinen valikoima erilaisia säilykkeitä, vadelma-, mansikka- ym. hilloja, joita saimme talon kellarista.

Tällaista tekoa olisi vielä viikko takaperin arvosteltu hyvin ankarasti, mutta nyt se on aivan tavallista, sillä kun lähdemme, poltamme kuitenkin kaikki.

Kävin juuri pihalla. Siellä on aivan yhtä valoisaa kuin päivällä, vaikka on myöhä ilta. Se johtuu tulipaloista, tässä aivan lähellä poltetaan taloja ja järven takana oleva kylä on kokonaan tulessa."

Väinön Jutikkalan kylässä näkemä sankarihautaus sotatoimialueelle oli sodan alkupäivien tapa. Suomalaiset olivat vielä tuolloin epätietoisia, mitä kaatuneille tehdään. Kansainvälinen käytäntö ja niistä johdettu sotaväen ohjesääntö esittivät rintamahautausta.

Vielä 8. joulukuuta päämaja ilmoitti, että vainajat haudataan taistelukentälle. Viikko myöhemmin kaikki muuttui. Päämaja ilmoitti 16. joulukuuta, että kaatuneet kuljetetaan kotiseudulle haudattavaksi.

Huhujen mukaan Mannerheim oli saanut erään kaatuneen vänrikin äidiltä kirjeen, jossa tämä suri poikansa jäämistä taistelukentälle. Kirje vaikutti Mannerheimiin niin paljon, että hän arvovallallaan halusi lopettaa rintamahautaukset ja saattaa sankarivainajat kotiseudun multiin.

Lauantaina 2.12.39


"Me emme lähteneetkään vielä tänä yönä. Kuormastot lähti aamuhämärissä. Komentopaikka on edelleen täällä. Aiomme pistää ryssää vähän päihin, ennen kuin vetäydymme näistä hyvistä asemista.

Heti aamun valetessa oli taivas mustanaan ryssän koneista. Ryssän tykistö ampui lujasti aamulla ilman tulosta.

Taisteluja on käyty koko päivän molemmilla sivuilla, joissa meikäläiset on perääntyneet. Me alamme olla pussissa. Sillä ryssä ei ole hyökännyt täällä.

Olin taas vartiossa. Sama surullinen näky, kylät muuttuu tuhkaksi.
Nyt kuuluu joitakin yksinäisiä laukauksia edestä. Tässä yli viheltää kranaattia, jotka tulee omalta puolelta.

Yöllä pääsi vihollispartio läpi. Minä olin silloin vartiossa. Se avasi tulen meidän kuormastoja vastaan noin 100 m päästä ja luikki tiehensä häviten yöhön.

Samoin oli yksi tankki tullu esteen läpi, tästä lähti kuorma-auto vastaan varustettuna hv-tykillä."

Vihollinen painosti ankarimmin Väinön joukko-osaston ja
sen naapurissa olevan Muolaan ryhmän välisssä. Edellinen sotapäivä oli ollut kova, Väinön pataljoonasta Er.P 5:stä kaatui kymmenkunta miestä. Hyökkääjälle tappioita tuli monin verroin enemmän. Ehkä se tänään laski vihollisen hyökkäyshaluja kyseisellä lohkolla. Väinö ei tainnut olla kova purnaaja. Viestijoukkueen sotapäiväkirjan mukaan "miesten mieli oli hyvin apea, kun eivät olleet saaneet ruokaa pariin muonituskertaan". Väinö ei pitänyt asiaa päiväkirjassaan mainitsemisen arvoisena.

Perjantaina 1.12.39


"Heräsimme kovaan tykkituleen, se lähti tosin omasta patterista. Se oli ihanaa soittoa.

Koko yön oli kiivaat taistelut käynnissä Lipolassa ja koko tällä rintamalla. Meikäläiset käyvät viivytystaistelua perääntyen suunnitelman mukaan. Aivan lakkaamatta kuuluu kova rätinä niin kuin rokkapata kiehuisi.

Lentokoneet ovat hyrränneet koko päivän tässä yläpuolella, niistä en tiedä, ovatko ne omia vai vieraita, molempia näkyy olevan.

Meikäläisiä on kaatunut 10 näinä ensimmäisinä päivinä. Iivanoita sen sijaan useita satoja. JP2:n 1. kompaniasta on kaatunut vänrikki Tolonen.

Vänrikki Lipenkoski ampui pistoolilla venäläisen kapteenin ja 5 miestä. Joku alikersantti poltti talon, joka oli täynnä nukkuvia ryssiä

Kello on nyt 19.45 ja minä lähden vartioon. Saunan seinät tärisee räjähdyksistä, samoin kuuluu selvästi konekiväärin ta-ta-ta- laulu. Meikäläiset on jo vetäytyneet tänne lähikyliin. Mekin lähdemme tänä yönä taakse päin.

Olin vartiossa E. Nykäsen kanssa klo 20-22 ja 2-4. Kylät palaa loimusivat ja molemmilta sivuilta kuului ammuntaa. Meidän lohkolla oli kuoleman hiljaista."

Edellisenä päivänä venäläiset olivat ampuneet Orpanan pataljoonan suunnalla Lipolassa yli 6000 kranaattia. Kenttätykistörykmentti 2:n patteri vastasi parhaansa mukaan tuleen, mutta jäi alakynteen. Silti oman tykistön tuli - edes vähäinen - lujitti merkittävästi suomalaisten taistelutahtoa, kuten Väinö Orpanakin kirjoitti.

Vartiovuorossaan hän todisti suomalaisten poltetun maan taktiikkaa. Kaikki rakennukset rajanpinnassa pyrittiin hävittämään, jotta vihollinen ei voisi käyttää niitä majoittautumiseensa.

Torstaina 30.11.39


"Aamuyöstä noin 4-5 välillä tuli puh. päivystäjä Embam ja ilmoitti, että diplomaattisuhteet on katkenneet N-liiton kanssa. Nukuimme jälleen.....!

Klo 6-7 tuli hän jälleen ja hihkaisi, varusteet heti kasaan! Sota on syttynyt, lähtö on heti.

Pistimme asian leikiksi, emme uskoneet. Kohta alkoi kuulua outoja jyrähdyksiä ja tykin ammukset vihelsi saunan yli räjähdellen läheisillä pelloilla. Nyt käsitti jokainen, mistä oli kysymys. Lähtö tapahtui rauhallisesti, mutta nopeasti. Suuntana oli Nirkkola-Pekin talo. Taivas punotti takanamme ja kranaatteja räjähteli ympärillä.

Pääsimme onnellisesti perille. Ryssät ampui noin pari tuntia näitä lähikyliä.

Iltapäivällä uusiintui pommitus, mutta nyt olivat myös omat tykkimme mukana. Päivä kului niin kuin unessa.

Olin illalla vartiossa. Eteläinen ja kaakkoinen taivas oli kaikki punaisena. Siellä paloivat Lipolan, Kauksamon rajakylät. Se oli hyvin järkyttävä näky, vaikka tiesin, että ne oli meikäläisten sytyttämiä.

Samoin syttyi Valkjärven kirkolla yksi talo, joka syttyi vihollisen paloammuksista. Kranaattia sateli kahden puolen tätä meidän esikuntaamme, ei tosin aivan lähelle. Rajalta päin alkoi tulla tietoa kovista taisteluista. Tännekin kuuluu selvästi kiväärin ja konetuliaseiden rätinää.

Luutnantti Sipari on jo saanut antaa henkensä isänmaalle. Ryssiä on kuulema kaatunut kuin heiniä, meidän tappiot hyvin vähäiset.
Olin yöllä jälleen vartiossa tunnin."

Väinö Orpanan joukko-osasto Er.P 5 kuului liikekannallepanon ensi vaiheessa perustettuihin Kannaksen suojajoukkoihin, tarkemmin ns. Lipolan ryhmään.
Etupäässä varusmiehistä koottu pataljoona oli sodan syttyessä sijotettu Lipolan kylään, aivan rajan tuntumaan.
Väinö kuului pataljoonansa viestiryhmään. Se piti sodan alkaessa majaansa tyhjilleen jääneessä Koivula-nimisen talon saunassa.