Jos homoliitot sallittaisiin, mikä muuttuisi elämässäsi?

Julkaistu: , Päivitetty:

Mitähän tapahtuisi, jos homoliitot sallittaisiin?
Millainen sitten olisi ensi viikon tiistai, se tässä mietityttää.

Se päivä voisi alkaa niin, että heräisin aamulla ja keittäisin kahvia. Se ei olisi loppunut kaupasta, kuten eivät myöskään voi, sokeri tai joulukinkut. Seinästä tulisi sähköä ja suihkusta lämmintä vettä, vielä ei tuntuisi yhtään siltä, että Jumala on nyt suuttunut meille kaikille.

Sanomalehdessä keskusteltaisiin jostain ihan uudesta aiheesta. Siellä olisi juttuja, joissa lukisi jotain muuta kuin homot pakkoruotsi homot pakkoruotsi homot pakkoruotsi.

Aamupalan jälkeen veisin koiran ulos ja katsoisin taivaalle, jossa kuu ja aurinko ja Philae-laskeutuja liikkuisivat radoillaan. Hengittäisin sisään ja ulos.

Metsässä puut ja kivet ja sammaleet ja varvut olisivat yhtä välinpitämättömiä meitä kohtaan kuin aina, koska sellaista luonto on, ei lainkaan kiinnostunut ihmisestä tai verkkokaupan kehityksestä.

Tieliikenne sujuisi normaaliin tapaan, sää olisi puolipilvinen ja nyt sitten kannattaisi viimeistään hankkia ne talvirenkaat alle.

Työpaikalla joku kertoisi olevansa tänään väsynyt, toinen ottaisi lounaaksi salaatin. Sitten mietittäisiin että mitähän sitä laittaisi pikkujouluihin päälle ja oletko jo lähettänyt sen sähköpostin josta sovittiin.

Töiden jälkeen menisin ruokakauppaan ostamaan jauhelihaa ja ruusukaalia ja miettisin että jaksaisiko mennä jumppaan vai josko huomenna sitten.
Lasten kanssa katsottaisiin läksyjä ja kiisteltäisiin siitä kuka siivoaa pöydän, ja saanko äiti joululahjaksi pleikka nelosen saanko saanko saanko.

Keittiön kaapin ovi olisi yhä korjaamatta, ja ärsyttäisi aivokuolioon asti kun netti hidastelee, mutta ne asiat jäisivät huomisen hoidettavaksi kun tänään on muuta ajateltavaa, missäs kaukosäädin on.

 

Sellainen päivä se varmasti olisi.


Kurkkaisin Facebookiin, ja sinne joku olisi postannut videon, jossa pianoa soittavat kissat esiintyisivät loppuun myydyllä Wembleyn stadionilla, ja joku toinen kertoisi sairastavansa flunssaa. 

Muuten netti olisi ennallaan, täynnä ihmisiä jotka eivät kadu kuolinvuoteellaan sitä että käyttivät elämänsä vihaamiseen vaan sitä, että joutuivat elämään kaikista maailman paikoista Pohjoismaassa, jossa oli ilmainen koulutus, tasa-arvoinen avioliittolaki ja niin turvallista että lörtsy soikoon.

Illalla lukisin vähän aikaa kirjaa ja söisin mandariinin. Sitten varmasti nukahtaisin ja heräisin aamulla ja alkaisin keittää kahvia, ja koira haluaisi ulos.

Sellainen päivä se varmasti olisi.

Kirjoittaja on toimittaja ja tuottaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt