Lempi

Kotimaa

Kansanedustaja ehdottaa vauvaluukkuja Suomeen

Julkaistu:

Kansanedustaja Arja Juvonen (ps) ehdottaa, että Suomessakin olisi ns. vauvaluukkuja, kuten esimerkiksi Saksassa. 
- Epätoivon hetkellä ne voisivat pelastaa lapsen, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Kansanedustaja Arja Juvonen (ps) on huolissaan lastensuojelun tilasta. Hän kehottaa ottamaan mallia Saksasta.

- Kun äiti on väsynyt ja epätoivoinen, hän voi viedä lapsensa vauvaluukkuun turvaan itseltään, hän kertoo Ilta-Sanomille.

- Kuopion viikonlopun lapsisurma-tapaus on hyvin murheellinen ja muistuttaa siitä, että suomalaisen lastensuojelun tilanteen tarkastamisen, arvioimisen ja parantamisen tulee olla nyt työlistan ykkösenä Suomessa, hän sanoo.

Juvonen toivoo nyt avoimuutta asioiden käsittelyyn.

- Saksassa ovat onnistuneet ehkäisemään vauvasurmia.

- Ensimmäiset päivät voivat olla epätoivoisia äidille. Äidin täytyisi voida tietää, että kun on väsynyt ja epätoivoinen, hän voisi hätäapuna viedä lapsensa vauvaluukkuun.

Juvosen mainitsemat vauvaluukut, joihin vauvan voi hylätä, ovat Euroopassa tavallisia.

Vauvaluukut ovat yleisiä Euroopassa. 2000-luvulla niitä on perustettu ainakin 11 maahan. Eniten niitä on Saksassa, yhteensä noin sata.

Luukku on pieni lämmitetty tila, jossa on liiketunnistin. Äiti voi jättää vauvan luukkuun, ja yleensä hänellä on vielä kaksi kuukautta aikaa muuttaa mielensä ja saada lapsi tiettyjä tunnisteita vastaan takaisin kotiinsa.

Juvonen ehdottaa lisäksi, että perustettaisiin vain vanhemmille osoitettu ns 24/7 hätänumero, johon soittaa viimeisen väsymyksen ja tuskan keskellä voisi myös pelastaa pieniä uhreja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    3. 3

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    4. 4

      Vakava liikenneonnettomuus Juuassa: Traktoriin osunut henkilöauto törmäsi rekkaan

    5. 5

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    6. 6

      Tallinnan Vanhassakaupungissa seisoo kaunis talo, jolla on painajaismainen historia – KGB kidutti 15-vuotiasta tyttöä kolme kuukautta

    7. 7

      Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

    8. 8

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    9. 9

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    10. 10

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    6. 6

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    7. 7

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    8. 8

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    9. 9

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    10. 10

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    3. 3

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    4. 4

      Vakava liikenneonnettomuus Juuassa: Traktoriin osunut henkilöauto törmäsi rekkaan

    5. 5

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    6. Näytä lisää