Enni, Eine

Kotimaa

Poliisi kertoo traagisista hetkistä: Nainen ilmoitti surmanneensa kaksi lastaan

Julkaistu:

Lauantai-iltana Kuopion poliisi sai pahimman mahdollisen tehtävän.
Tutkintaa johtava rikoskomisario Juha Korhonen kertoo, että traagiset tapahtumat alkoivat paljastua, kun hätäkeskukseen tuli kello 18.01 puhelu naiselta.

- Nainen ilmoitti surmanneensa kaksi lastaan, Korhonen kertoo Ilta-Sanomille.

Poliisi lähti Kuopion Itkonniemelle kerrostalossa sijaitsevaan yksityisasuntoon.

Paikalle mennyt partio tapasi äidin asunnon ulkopuolelta, poliisi kertoo.

Asunnosta poliisi löysi 2,5 vuoden ja 1,5 kuukauden ikäiset lapset menehtyneinä.

Paikalle tuli myös useita ensihoitoyksiköitä. Lasten pelastamiseksi ei kuitenkaan ollut enää mitään tehtävissä.

Teoista epäilty äiti on pidätetty, ja hän on terveydenhuollon jatkuvan tarkkailun alla, poliisi kertoi sunnuntaina.

Korhosen mukaan poliisilla on alustava käsitys lauantain tapahtumien kulusta. Tietoja ei Korhosen mukaan kuitenkaan voi vielä kertoa julkisuuteen.

Osallisia on puhutettu, mutta ketään ei ole vielä varsinaisesti kuulusteltu.

- Nainen on tällä hetkellä terveydenhoitohenkilökunnan valvonnan alla, Korhonen sanoo.

Vangitsemisoikeudenkäynti on odotettavissa tulevalla viikolla.

On kulunut vasta alle kuukausi siitä, kun Pohjois-Savossa paljastui toinen epäilty perhesurma. Tuolloin äiti ja lapset kuolivat henkilöauton suistuttua päin bussia maantiellä. Poliisi epäilee, että äiti ohjasi auton bussin keulaan tahallaan.

Tapahtumia tutkiville poliiseille aika ei ole ollut helppoa.

- Tämä on ollut hyvin synkkä kuukausi näiden ikävien tapahtumien vuoksi, Korhonen myöntää.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  2. 2

    Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

  3. 3

    Nainen ajoi lapsen päälle suojatiellä Vantaalla: ”Erityisen vaarallista, jos ohittaa pysähtyneen auton pysähtymättä”

  4. 4

    Helsinki-Vantaalla aamulla vakava vaaratilanne – ”Tilanne ei selvästi ollut lennonjohdon hallinnassa”

  5. 5

    Oscar-ehdokkuudet julkistettiin – katso tästä kaikki ehdokkaat

  6. 6

    Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

  7. 7

    Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

  8. 8

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  9. 9

    Kolme kouluruokaa nousi yli muiden, kun oppilaat saivat päättää ruokalistan

  10. 10

    Pinkeä olo vatsassa? Vaihda muutama ruoka-aine: turpoaminen ja kipu lievittyvät jopa kolmella neljästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  2. 2

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  3. 3

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  4. 4

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  5. 5

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  6. 6

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  7. 7

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

  8. 8

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  9. 9

    Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

  10. 10

    Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  2. 2

    Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

  3. 3

    Nainen ajoi lapsen päälle suojatiellä Vantaalla: ”Erityisen vaarallista, jos ohittaa pysähtyneen auton pysähtymättä”

  4. 4

    Helsinki-Vantaalla aamulla vakava vaaratilanne – ”Tilanne ei selvästi ollut lennonjohdon hallinnassa”

  5. 5

    Oscar-ehdokkuudet julkistettiin – katso tästä kaikki ehdokkaat

  6. Näytä lisää