Ismo

Kotimaa

Pikkulasten surma järkyttää Kuopiossa: "Olimme keskiviikkona kylässä heidän luonaan"

Julkaistu:

Tämä sunnuntaipäivä ei taida valjeta Kuopiossa lainkaan. Kaupunki on harmaa, kuin suruharson peittämä. Kuopiossa murehditaan lauantai-iltana paljastunutta epäiltyä perhetragediaa, joka vaati kahden pikkulapsen hengen.
Itkonniemessä sijaitsevan kerrostalon edustalle on aamulla tuotu kynttilöitä. Henkirikos on yllättänyt naapurit täydellisesti.

- Olimme keskiviikkona kylässä heidän luonaan ja leikimme yhdessä. Meillä on samanikäiset lapset, kertoo surmista epäillyn naisen tuntenut, samassa talossa asuva nuorehko perheenäiti.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan surmansa saaneet lapset olivat vasta hyvin pieniä. Poliisi ei ole vahvistanut lasten ikiä.

Tapausta tutkitaan henkirikoksena ja kuolemansyyntutkintana. Poliisi on kuullut teosta epäiltyä lasten äitiä.

Perheen tuntenut äiti kertoo, että hänen lapsensa ehtivät ystävystyä surmaperheen lasten kanssa.

- Lasten kasvot ovat tuoreessa muistissa. Tuntuu, että olisi ollut parempi, ettemme olisi koskaan heihin tutustuneet. Ihan kamalaa.

- Voi olla vaikeaa, kun kävellään rapussa heidän ovensa ohi. Mietin jopa, että pitäisikö meidän muuttaa täältä pois.

"Ajattelin, että jotain pahaa on tapahtunut"

Samassa rapussa asuvalla Merja Hytösellä, 21, on itselläänkin kaksi pientä lasta.

- Järkyttävää. Ei olisi voinut kuvitella, että omassa talossa voi tällaista tapahtua, puoli vuotta kaupungin uudehkossa vuokratalossa asunut Hytönen miettii.

- Illalla katsoin ikkunasta, kun oven edessä oli hälytysautoja. Silloin ajattelin, että jotain pahaa on varmaan tapahtunut. Mutta mitään tällaista ei olisi tullut ikinä mieleen.

Pohjois-Savossa tapahtui alle kuukausi sitten myös toinen epäilty perhesurma, kun äiti ja lapset kuolivat henkilöauton suistuttua bussia päin maantiellä. Poliisi epäilee, että äiti ohjasi auton bussiin keulaan tahallaan. Rautavaaran neljä henkeä vaatinut tragedia on Hytösellä tuoreessa muistissa.

- Vaikeaa se on etukäteen tietää, kenelle näin voi käydä. Voiko sitä mitenkään huomata, Hytönen pohtii.

Tragedia paljastui lauantai-iltana

Itkonniemen tragedia paljastui lauantai-iltana, kun poliisi sai hälytyksen kerrostalossa sijaitsevaan yksityisasuntoon kello 18 aikaan.

Kaksi lasta löytyi kuolleina, eikä heidän auttamisekseen voitu tehdä mitään.

Poliisi on kertonut, että tämänhetkisen tiedon mukaan lapset oli surmattu lauantaina.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  3. 3

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  4. 4

    Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

  5. 5

    Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

  6. 6

    Anna, 30, valittiin Ähtärin pandojen hoitajaksi – työskenteli aiemmin Särkänniemen delfinaariossa

  7. 7

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  8. 8

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  9. 9

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  10. 10

    TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  5. 5

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  6. 6

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  7. 7

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  8. 8

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  9. 9

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  10. 10

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  6. 6

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  3. 3

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  4. 4

    Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

  5. 5

    Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

  6. Näytä lisää