Enni, Eine

Kotimaa

Liikennevirasto luopuu majakoista - toivoo niille hyviä omistajia

Julkaistu:

Modernien navigointimenetelmien myötä Suomen historiallisten majakoiden merkitys merenkululle on häviämässä.
Kulttuurihistoriallisesti merkittävät majakat ja niiden miljööt halutaan kuitenkin säilyttää.

Majakoita hallinnoivalle Liikennevirastolle historialliset majakat ovat taakka, joiden kunnostukseen uppoaa yli 100 000 euroa joka vuosi.

– Majakoille ei ole erillistä budjettia, vaan niitä pidetään yllä linjaston kunnossapitorahoista. Perinnemajakat eivät ole meillä prioriteettilistan kärkipäässä, Liikenneviraston aluepäällikkö Marko Reilimo sanoo.

Liikennevirasto onkin luopumassa osan majakoiden hallinnasta jo ensi vuoden aikana. Museoviraston osastonjohtaja Mikko Härö toivoo, että kansallisomaisuudeksi laskettavat rakennukset päätyvät hyviin käsiin.

– Majakat tarvitsevat erillisen budjetin kunnostukseen ja vakaan, pitkään ylläpitoon sitoutuneen omistajan. Majakat ovat niin ääriolosuhteissa, että niiden kunnosta on pidettävä koko ajan huolta, Härö sanoo.

Kiistaa kävijöistä

Majakoiden matkailukäytöstä on väännetty kättä aika ajoin Liikenneviraston ja Suomen majakkaseuran välillä. Viimeksi keskustelu leimahti viime kesänä, kun Liikennevirasto sulki turvallisuussyistä neljä majakkaa.

– Liikenneviraston tehtäviinhän ei matkailun järjestäminen kuulu, mutta samalla ymmärrämme, että sellaistakin kiinnostusta on, Reilimo sanoo.

Majakkaseuran puheenjohtaja Angela Eriksson kertoo, että Suomessa majakoita on korjattu vähän, joten ne ovat säilyneet historiallisesti alkuperäisessä kunnossa. Majakkaseuran kannalta kyse on kansalaisomaisuudesta.

– Mahdollisimman monen on päästävä nauttimaan majakoista. Me olemme asiasta paljon mekastaneet, mikä tuntuukin olevan välttämätöntä, että majakoista oikeasti pidetään huolta, Eriksson sanoo. Museoviraston Härö on Erikssonin kanssa samaa mieltä.

– Sellaisia turvallisuusratkaisuja on kyllä mahdollista rakentaa, että majakoissa on sekä työntekijöiden että matkailijoiden turvallista vierailla.

Utön majakan tulevaisuus näyttää valoisalta

Utössä Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva majakka täytti viime kesänä 200 vuotta. Utön ensimmäinen majakka rakennettiin jo vuonna 1753, sillä Utö sijaitsee keskeisellä Turun saaristoon johtavalla reitillä.

– Ilmeisesti täällä on jo 1500-luvulla ollut Hansa-kauppiaita varten jonkinlainen kiinteä valomerkki. Sähkövaloon majakassa siirryttiin vasta vuonna 1935, majakassa turistikierroksia järjestävä Hanna Kovanen kertoo.

Ennen sähköä Utön majakkaa valaistiin luonnonliekillä ja öljylampuilla. Pyörivän liikkeen majakan valokeila sai punnuksellisen kellokoneiston avulla.

Utö on ollut tärkeä maamerkki, mutta sen merkitys saaren asukkaille on ollut vielä suurempi. Majakanvartijat, saarella asuneet luotsit ja armeijan henkilöstö muodostivat tärkeän osan virkamiesyhteisöä. Majakka on edelleen osa utöläisten sielunmaisemaa.

– On tuntunut aivan omituiselta, kun joskus majakka on esimerkiksi sähköongelmien takia ollut pois päältä. Vaikka valokeila ei valaisekaan saarta, tuntuu sen läsnäolo koko ajan, Kovanen pohtii.

Utössä majakan tulevaisuus on melko turvattu, sillä saaren asukasmäärä on kasvussa ja matkailijoitakin käy ympäri vuoden säännöllisesti. Utö on myös edelleen tärkeä maamerkki mereltä lähestyville laivoille.

– Tärkeää olisi, että majakassa saa käydä sisällä, sillä käyttö pitää majakan myös paremmassa kunnossa, Kovanen toteaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  2. 2

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  3. 3

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  4. 4

    Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

  5. 5

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  6. 6

    RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

  7. 7

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  8. 8

    Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

  9. 9

    Happoradion rumpali avautui lumikaaoksesta: ”Eristys päällä” – tuhansia jälleen saarroksissa Alpeilla

  10. 10

    Lentokoneesta putosi jäätynyttä ulostetta intialaiskylään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  2. 2

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  3. 3

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  4. 4

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  5. 5

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  6. 6

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  7. 7

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  8. 8

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  9. 9

    Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

  10. 10

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  2. 2

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  3. 3

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  4. 4

    Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

  5. 5

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  6. Näytä lisää