Laura

Kotimaa

Vaimon taposta miehelle lähes 10 vuotta vankeutta - lapsille 52 000 euron kärsimyskorvaukset

Julkaistu:

Vaimonsa yhteisen ravintolaillan päätteeksi mustasukkaisuuksissaan surmannut mies on tuomittu taposta yhdeksäksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.
Etelä-Savon käräjäoikeus antoi Joroisissa kesäkuussa tapahtuneesta surmatyöstä päätöksen keskiviikkona.

Eroaikeissa ollut pariskunta oli kierrellyt useissa ravintoloissa Varkaudessa. Aamuöisellä paluumatkalla puolisoiden välille oli syntynyt riitaa, joka kärjistyi pahoinpitelyyn heidän noustessaan taksista.  Miehen mukaan riita sai alkunsa toisista miehistä.

Surmatyö paljastui aamulla, kun ohikulkija löysi kuolleen naisen maantieojasta pariskunnan kodin läheltä. Oikeuden mukaan mies oli pahoinpidellyt naista kuristamalla käsin ja nahkavyöllä sekä potkimalla. Pahoinpitely oli todella rajua ja aiheutti uhrille vakavia sisäisiä vammoja.

Pariskunnalta jäi neljä yhteistä lasta. Vanhin heistä on 16- ja nuorin viisivuotias. Heidät on sijoitettu sijaisperheisiin. Kaikille lapsille oikeus määräsi isän maksamaan kärsimyskorvauksena 13 000 euroa, eli yhteensä 52 000 euroa. Surmatun naisen vanhemmat saavat kumpikin kärsimyskorvauksena 9 000 euroa.

Valtion varoista maksettavaksi kertyi oikeudenkäyntikuluja runsaat 10 000 euroa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  2. 2

    Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

  3. 3

    Autoklinikka palaa Raisiossa

  4. 4

    Iivo Niskanen on Vuoden urheilija!

  5. 5

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  6. 6

    Teinipoikia syytetään toisen äitiin ja isäpuoleen kohdistuvan väkivaltarikoksen valmistelusta – tällaiset ovat epäiltyjen taustat

  7. 7

    Mari Laukkasen koskettava voitto Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki!

  8. 8

    Kahta puukotettu kaulaan Tukholman keskustassa

  9. 9

    Virta veti uimassa olleet teinipojat merelle Australiassa – hengenpelastajien uusi apuväline toi avun ilmojen halki

  10. 10

    Ninan, 25, yläosaton kansikuva hyllytettiin, koska hän ei mahtunut ”nollakokoon” – rehellistä tilitystä ylistetään: ”Olet todellinen esikuva”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

  4. 4

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  5. 5

    Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

  6. 6

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  7. 7

    Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

  8. 8

    Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

  9. 9

    Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

  10. 10

    Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  2. 2

    Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

  3. 3

    Autoklinikka palaa Raisiossa

  4. 4

    Iivo Niskanen on Vuoden urheilija!

  5. 5

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  6. Näytä lisää