Severi

Kotimaa

Asiantuntija vastaa: Miksi perhesurmia tapahtuu?

Julkaistu:

Perhesurman taustalla on aina tyypillisesti aikuisten ongelmat. Joko kyseessä on parin keskinäiset ongelmat tai tekijän henkilökohtaiset omat ongelmat.
Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, tutkimusprofessori Hannu Lauerma sanoo, että taustat ovat moninaiset.

- Pieni osa perhesurmaajista on psykoottisia, eli harhaisia. He voivat kokea tai tuntea esimerkiksi, että maailmanloppu iskee ja he ajattelevat, että on parempi päästää pikkuenkeli taivaaseen.

Useammat ovat kuitenkin epätoivoisesti hoitamattomaan masennukseen juuttuneita ihmisiä. Narsistihäiriintyneen ihmisen voi olla vaikea hyväksyä, että perhe jatkaa elämää itsenäisinä ja omina ihmisinä.

- Narsistisesti häiriintynyt ihminen on dilemman edessä, että jos tappaa vain itsensä, niin tänne maailmaan voi jäädä joku nauttimaankin elämästä.

Joskus Lauerman mukaan taustalla on myös avoin vihamielisyys. Perhesurmalla voi haavoittaa puolisoa niin paljon kuin voi ajatella perhettä haavoitettavan.

Lauerma sanoo, etteivät perhesurmat ole erityisesti suomalainen ilmiö. Niitä tapahtuu useissa Euroopan maissa saman verran tai jopa enemmän.

- Suomalaisen väkivaltarikollisuuden ydinedustus koostuu kännitapoista, jotka on tehty silloin kun verensokeri on alhaalla. Ei perhesurmista.

Lauerma huomauttaa, että perhesurmien määrä on Suomessa massiivisesti vähentynyt.

- 1950-luvulla alle 15-vuotiaan lapsen todennäköisyys tulla vanhempansa tappamaksi oli 18-kertainen ja 1990-luvulla se oli kaksinkertainen. Nämä ovat koko ajan vähentyneet.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Martti Lehti sanoo, että perhesurmia tekevät sekä isät että äidit. Tapaukset ovat harvinaisia, muttei ennenkuulumattomia. Vuosien 2003-2014 välillä perhesurmia on tapahtunut yhteensä 18, niistä kuusi on naisten tekemiä.

Puolet perhesurmista on Lehden mukaan sellaisia, että niissä on tapettu myös puoliso. Kahdeksassa tapauksessa tekijänä on ollut isä ja vain yhdessä äiti.

- Tapauksista, joissa menee vain lapset eikä puolisoa, äidit ovat tehneet viisi perhesurmaa ja isät neljä.

Lehti sanoo, että mitä vanhempi lapsi on, sen todennäköisempää, että perhesurman tappaja on ollut isä. Vastaavasti mitä nuorempi lapsi on kyseessä, äiti on todennäköisempi surmaaja.

- Jos lasketaan samalta ajalta uhreittain, montako lasta vanhemmat ovat surmanneet, äidit ovat surmanneet 46 lasta ja isät 31.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  2. 2

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

  4. 4

    Poliisi nappasi 13 etsintä­kuulutettua Helsingin Sörnäisissä

  5. 5

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  6. 6

    Kommentti: Verstappenin rangaistus oli täysin ansaittu – kaksi asiaa Räikkösestä ja Ferrarista jäi kohutilanteen varjoon

  7. 7

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  8. 8

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  9. 9

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  10. 10

    Tiedätkö kuinka väistää pelastusajoneuvoa oikein? Video Kehä Kolmoselta näyttää malliesimerkin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  3. 3

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  4. 4

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  5. 5

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  6. 6

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  7. 7

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  8. 8

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  9. 9

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  10. 10

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  2. 2

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

  4. 4

    Poliisi nappasi 13 etsintä­kuulutettua Helsingin Sörnäisissä

  5. 5

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  6. Näytä lisää